Siirry pääsisältöön

Cristina Sandu: Vesileikit

Maa, jossa tytöt asuivat, oli kapea ja matala eikä se kuulunut yhdellekään valtiolle. Se puristui kahden joen väliin, suuren ja pienen. Maan nimi tarkoittaa Erään joen toisella puolella. On maita, jotka ovat joen oikealla puolella ja maita, jotka ovat sen väärällä puolella. Istuessaan rannassa tytöt katsoivat väärältä oikealle, sinne missä puut nostivat jykeviä oksiaan.
Cristina Sandu: Vesileikit
Otava 2019
118 sivua

Cristina Sandun romaani Vesileikit kertoo kuudesta tytöstä, jotka kasvavat naisiksi. Anita, Paulina, Sandra, Betty, Nina ja Lidia. He jakavat lapsuuden, kasvavat yhdessä nuoriksi naisiksi. Kasvun vuosia leimaavat vesileikit, uintiretket joelle.

Kahden joen välisellä maapalalla elävät tytöt alkavat vesileikkien myötä haaveilla jostain suuremmasta. Mihin haaveet tytöt veivät, se selviää kuudesta tarinasta, joissa kussakin näkökulma on yhden tytön vuorollaan. Novellimaisia tarinoita yhdistävät kuvaukset vuosien takaisista vesileikeistä.

Romaanin nimi Vesileikit voisi vihjata hyvinkin jostain kepeästä, leikkisästä. Välähdyksenomaisiin lyhyihin tarinoihin rakentuu kuitenkin kokonaisia elämiä, eikä elämä ole pelkkää leikkiä. Millaista on elää, kun juuret ovat muualla? Millaista on elää uudessa kotimaassa, jonka kiinteäksi osaksi ei kuitenkaan tunnu olevan mahdollista päästä? Näihin kysymyksiin pienoisromaani vastaa oivaltaen ja jättäen lukijalle tilaa tulkita ja täyttää aukkoja, joita kuuden naisen tarinoihin jää.

Vesileikit luettuaan lukija ei voi muuta kuin tyytyväisenä huokaista, sillä se on todella hieno teos. Vaikka sivuja on melko vähän, on sanoja paljon – osa riveillä, osa rivien väleissä. Romaani herättää ajatuksia ja jää taatusti mieleen.

Sandun romaanista muualla: Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Kirjaluotsi, Reader, why did I marry him?, Kirsin Book Club ja Kirja vieköön!

Helmet 2020 -lukuhaasteessa Vesileikit asettuu kohtaan 4: Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä.
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…
10 kommenttia
Lue lisää

Mauri Kunnas: Hui kauhistus!

"- Äiti, minkä tähden me oikein kummittelemme? kysyy Hemppa.
- Jaa-a, luulenpa, että ihmisten elämä olisi aika tylsää ilman jännittäviä kummitusjuttuja."
Meillä on ollut tapana, että yritämme hankkia omaan kirjahyllyyn kirjat, joiden pohjalta tehdyt teatteri- tai muut esitykset olemme lasten kanssa nähneet. Esimerkiksi Fedja-setä, kissa ja koira sekä Ronja, ryövärintytär on nähty teatterissa. Tämän nyt esittelyssä olevan Hui Kauhistuksen! näimme lastenoopperana Savonlinnan oopperajuhlilla vuonna 2006. Hankin kirjan omaksi jo tuolloin, mutta koska se katosi, ostin tilalle uudemman painoksen pari vuotta sitten.

Hui Kauhistus! koostuu pienistä tarinoista, joissa käsitellään pelkoja sympaattisella tavalla. Esimerkiksi ensimmäisessä tarinassa, joka on nimeltään Kummitusten yö, esillä ovat Pippendorfin kartanon kummitukset, jotka valmistautuvat yötä varten. Äiti komentaa perhettään pukemaan ylle puhtaat lakanat, ja kummitteleminen on kuin mitä tahansa tavallista työtä.
Vaari vingutt…
5 kommenttia
Lue lisää

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

"Alician asianajaja oli niin ikään paikalla, mutta Alicia pysyi vaiti koko tapaamisen ajan. Silloin tällöin hänen kalvakat huulensa värähtelivät, mutta ääntä ei kuulunut. Hän ei vastannut ainoaankaan kuulustelijan esittämään kysymykseen eikä sanonut mitään edes siinä vaiheessa, kun tämä syytti häntä Gabrielin murhasta ja määräsi hänet pidätettäväksi. Alicia ei suostunut sen enempää kiistämään kuin myöntämäänkään syyllisyyttään.
Hän ei puhunut enää koskaan."

Hiljainen potilas kertoo nimensä mukaisesti hiljaisesta potilaasta. Hän ei ole pelkästään hiljainen vaan lähes täysin eristäytynyt muista ja oikeastaan kaiken vuorovaikutuksen ulottumattomissa.

Hiljainen potilas on Alicia Berenson. Hän on taiteilija ja murhaaja, joka ampui raa'asti aviomiehensä ja vaikeni sen jälkeen. Yleisen mielipiteen tuomitsema nainen näyttäytyy tarinassa monenlaisessa valossa: jonkun mielestä hän on väkivaltainen ja arvaamaton, jonkun mielestä herkkä ja kykenemätön tappamaan ketään. Mikä on totuus?

…
2 kommenttia
Lue lisää