Olimme seisseet samassa kohdassa Karlin kanssa 17 vuotta sitten, hiipineet läpi pimeän aulan. Yö oli kuuma ja sirkat sirittivät Puolalanmäen pensaissa. Ilmassa tuoksuivat puutarhan jasmikkeet ja kärsimyskukat.
 |
| Anna-Kaari Hakkarainen: Dioraama Tammi 2019 319 sivua |
Anna-Kaari Hakkaraisen käsissä Dioraamasta muotoutuu dioraama, joka laajenee moniin suuntiin. Kerronta luo vahvoja mielikuvia ja saa mielen täydentämään kerrottua, tarinan aukkoja. Kirjaa lukiessa tuntuu kuin katselisi kuvia – romaani on voimakkaan visuaalinen.
Useimmiten toistuu kuva Juliasta, joka on asettunut lumen saartamaan hotelliin. Hotellissa nainen tarkastelee elettyä elämäänsä ja erityisesti hän muistelee Karlia, jonka kanssa vietti yhteisiä hetkiä vuosia sitten.
Tulin tänne, koska minun on löydettävä hiljaisuus.Hiljaisuuden keskellä Julia muistaa, haluaa edetä järjestyksessä unohtamatta yhtäkään kohtaa. Lukija lähtee mukaan katselemaan ja kuuntelemaan hänen muistojaan, jotka laajenevat ja haipuvat vuoronperään – tulevat lähelle ja liukuvat tavoittamattomiin.
Dioraama ei ole helppoa luettavaa, mutta se on äärimmäisen kiehtova romaani, jolle kannattaa antaa mahdollisuus. Vaikka koen, etten saa tarinasta pitävää otetta, on romaanissa jotain ihmeellistä intensiteettiä, joka vetoaa ja vie mukanaan. Tunnelma jää kauniisti mieleen ja saa haikealla tavalla kaipaamaan hiljaisuutta lumen saartamassa hotellissa.
Anna-Kaari Hakkaraisen kiehtovasta romaanista muualla: Kirjavinkit, Helmi Kekkonen, Reader, why did I marry him?, Mitä luimme kerran, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Lumiomena – Kirjoja ja haaveilua ja Kirjaluotsi.
Helmet 2020: 9. Kirjassa kohdataan pelkoja. Julian ajatuksissa on paljon sellaista, mihin samaistun. Erityisesti sykähdytti se, miten hän Karlin avulla kohtasi pelkojaan.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.