Siirry pääsisältöön

Pia Strømstad & Trond Bredesen: 10 suurta seikkailijaa

– Olen tarinankertoja: siinä on kaikkien tutkimusmatkojeni pointti. Siinä että lähtee paikkoihin, joissa kukaan muu ei ole käynyt, ja palaa kertomaan tarinan, jota kukaan ei ole aikaisemmin kuullut.
Pia Strømstad & Trond Bedersen:
10 suurta seikkailijaa
Art House 2019
norjankielinen alkuteos 10 ville ekspedisjonar 2018
Suomentanut Eeva-Liisa Nyqvist
61 sivua

Lapsille ja nuorille suunnattu tietokirja 10 suurta seikkailijaa marssittaa lukijan eteen esimerkiksi sellaisia hahmoja kuin Neil Armstrongin ja Thor Heyerdahlin – ensimmäisen kuussa käyneen ihmisen ja norjalaisen tutkimusmatkailijan, joka purjehti Tyynenmeren ylitse. Seikkailijoiden galleriassa esitellään myös henkilöitä, jotka eivät ole suurelle yleisölle niin tuttuja. Ainakaan minä en esimerkiksi tiennyt, että amerikkalainen Alan Eustace teki viisi vuotta sitten maailmanennätyksen hyppäämällä heliumkuumailmapallon kyydistä yli 41 000 metrin korkeudesta.

10 suurta seikkailijaa on kokoelma huimia seikkailuja mutta ennen kaikkea se kuvaa joukkoa ihmisiä, joita ajaa eteenpäin palo tehdä jotain, mitä kukaan muu maailmassa ei ole aiemmin tehnyt. Päämäärien saavuttaminen ei ole itsestään selvää, mutta se on selvää, että kaikilla henkilöillä on vahva usko omaan tekemiseensä.
Hän kamppaili läpi myrskyn. Mutta juuri kun hän oli uupuneimmillaan eikä uskonut jaksavansa enää kauemmin, myrsky hellitti. Sade lakkasi ja taivaalla loisti täysikuu. Sellaiset hetket olivat pelon ja raatamisen arvoisia.
Teoksen seikkailut sijoittuvat 1800-luvulta nykyaikaan saakka. Mielestäni se on hienoa ja osoittaa, että halu tutkia maailmaa ja ihmisen rajoja ei ole mikään tämän hetken muoti-ilmiö – eikä toisaalta mahdotonta myöskään nykyaikana, vaikka välillä tuntuu, että kaikki on jo tehty.

Pia Strømstadin kirjoittama ja Trond Bedersenin kuvittama teos on oivaa luettavaa seikkailuista ja maailmasta kiinnostuneille lapsille ja nuorille. Kerronta on selkeää ja kirjan sivuilla maalataan lukijan eteen kiehtovia kuvauksia hetkistä, jotka ovat seikkailijoille merkityksellisiä. Eeva-Liisa Nyqvistin suomennos toimii hyvin.

10 suurta seikkailijaa on teos, joka kestää useamman lukukerran ja antaa uutta, kiinnostavaa tietoa kaikenikäisille.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Keski-kirjastojen lukuhaasteessa sijoitan tämän teoksen kohtaan 31. Kirja jossa on alle 100 sivua. Helmet-haasteessa vastaavanlainen kohta on numero 47.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Blogistanian Globalia -äänestyksen voittaja on...

Kirjabloggaajat, -grammaajat ja -tubettajat äänestivät jälleen parhaista lukukokemuksistaan. Vuoden 2023 kirjaparhaimmistoa äänestettiin viime viikolla: Blogistanian Globalia -kategoriassa ääniä antoi 51 äänestäjää ja mainituksi tuli 80 eri teosta. Voittajaksi nousi 15 pisteellä  Martha Wellsin  Hälytystila – Murhabotin päiväkirjat 1  (Hertta Kustannus) , suomentaja Mika Kivimäki! Arvioissa scifisarjan avaavaa teosta on luonnehdittu seuraavasti: Tämä olikin aika hurmaava tapaus tämä Murhabotti . –  Katarooman kirjaimia   Jäi lämmin fiilis . –  @kalmanoudotkirjat Miten mahtava tunne lukea näin hyvää scifiä suomeksi ja toivomme, että suomennoksen myötä teos löytää valtavan määrän uusia lukijoita, sillä sen se todella ansaitsee.      – @reading_with_pet_dragon Claire Keeganin  Nämä pienet asiat  (Tammi) , suomentaja Kristiina Rikman   sijoittui Globaliassa toiseksi yhdellätoista pisteellä. Siitä on todettu muun muassa näin: Sadassa sivussa Keegan luo täyden ja koskettavan kertomuksen, jok