Siirry pääsisältöön

Jenny Erpenbeck: Mennä, meni, mennyt

"Noin sata vuotta sitten nuori vallankumouksellinen Eugene Leviné piti viimeisen puheenvuoronsa oikeudessa juuri ennen kuin hänet ammuttiin, ja hän kutsui itseään ja kommunistitovereitaan lomaileviksi kuolleiksi. Meidän päivinämme ainoastaan sattuma määrittää ketkä hukkuvat mereen jossain Afrikan ja Euroopan välillä ja ketkä eivät. Siinä mielessä jokainen afrikkalainen pakolainen on yhtä aikaa sekä elävä että kuollut, Richard ajattelee."
Jenny Erpenbeck: Mennä, meni, mennyt
Tammi 2019
Alkuteos Gehen, ging, gegangen 2015
Suomentanut Jukka-Pekka Pajunen
415 sivua

Jenny Erpenbeck on minulle kirjailijana aivan uusi tuttavuus. Päätin tutustua häneen, kun huomasin romaanin Mennä, meni, mennyt keräävän kiitosta. Jo kirjan nimi on kiinnostava, se jää mieleen ja on kiehtovan moniulotteinen.

Tarinan päähenkilö on emeritusprofessori Richard, joka ajautuu keskelle eurooppalaista pakolaiskriisiä. Entinen itäsaksalainen kohtaa kotikaupungissaan Libyan kautta Eurooppaan tulleita pakolaisia, vaikka ensin ohittaakin näiden leirin huomaamatta sitä lainkaan. Leskimies päätyy tutustumaan pakolaisiin ja heidän taustoihinsa, ja samalla hän tarkastelee itseään ja elämäänsä, josta suuri osa kului muurin rajaamassa kaupungissa. Edelleen Richardilla on vaikeuksia ajoittain ymmärtää kaikkea länsimaiseen elämänmenoon kuuluvaa.

Richard voisi hyvin käpertyä itseensä ja omaan olemiseensa. Vaimo on kuollut ja rakastajatar lähtenyt, työ ei enää säätele elämää. Hän voisi tyytyä siihen. Niin hän ei kuitenkaan tee vaan lähtee tutkimusmatkalle. Hän opettaa pakolaisille saksaa, eräälle heistä pianonsoittoa. Mutta ennen kaikkea hän haastattelee heitä, esittää kysymyksiä ja jättää myös kysymättä, kun ei tiedä, mitä ja miten kysyä. Olennaista kuitenkin on se, että hän kohtaa pakolaiset yksilöinä, perehtyy heidän vaiheisiinsa ja heihin ihmisinä.

Kaiken taustalla on jatkuvasti laki, EU:n ja Saksan byrokratia ja maahanmuuttopolitiikka. Pakolaisten tilanne näyttää toivottomalta, sillä heiltä vaaditaan omituisia asioita. Samaan aikaan tuntuu siltä, että heiltä viedään tulevaisuus. Pakolaiset pakotetaan outoon välitilaan odottamaan päätöstä, jonka useimmat tietävät olevan heidän kannaltaan huonoin mahdollinen.
Sota tuhoaa kaiken, Awad sanoo: perheen, ystävät, paikkakunnat, joissa on asunut, työn, arjen. Muukalaisella, Awad sanoo, ei ole enää mitään valinnanvaraa. Ei tietoa minne mennä. Ei mitään tietoa mistään.
Mennä, meni, mennyt asettaa hienolla tavalla vastakkain kasvottoman byrokratian ja yksilön. Richard saa tietää, että jokaisella pakolaisella on tarinansa ja historiansa. Joillakin se on niin raastava, ettei siitä pysty puhumaan ääneen. Samalla vastakkain asettuvat länsimainen hyvinvointi ja maahan tulleiden huono-osaisuus. Saksalaisen ruohonleikkurin hinnalla saa Nigeriasta kunnollisen maapalan.

Hienosti romaanissa kuvataan myös sitä, miten ihmiset suhtautuvat niihin, joilla ei ole oikeastaan yhtään mitään. Moni ryhtyy auttamaan, mutta samaan aikaan Richard tietää, että joitakin ei kannata edes pyytää.

Jenny Erpenbeck kirjoittaa vakuuttavasti edelleen ajankohtaisista asioista. Vaikka henkilöt ovat kokeneet kovia, romaanissa ei sorruta mässäilyyn tai patetiaan. Ennemminkin kerrotaan todeten, ja lukijalle jää tilaa tehdä omat päätelmänsä. Kaiken kaikkiaan Mennä, meni, mennyt on todella upea romaani, joka jää taatusti mieleen.

Jämpti kerrontatyyli, toteaa Riitta. Mikko muistuttaa, että harva pakolainen lähtee liikkeelle ilman syytä. Puhutteleva, määrittelee Tiina, ja Kaisa määrittelee teoksen älykkääksi.

Vaikka teos on henkilöhahmojaan myöten hyvin miehinen, on sen kirjoittaja nainen. Niinpä tämäkin teos sopii kirjablogien naistenviikkoon.


Helmet 2019: 44. Kirja kertoo Berliinistä.
Keski-kirjastot 2019: 48. Keltaisen kirjaston kirja.

Kommentit

  1. Ajankohtainen ja ajatuksia herättävä laatuteos, joka ei jätä lukijaansa kylmäksi vaan ikäänkuin kietoutuu ympärille.
    Sisältöä kuvaa mielestäni oivasti Horatiuksen lause: "Silloin se on sinunkin asiasi, kun naapurin seinä palaa..."



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kietoutuu ympärille" on hyvä luonnehdinta. Todellinen laatuteos tämä tosiaan on.

      Poista
  2. Richard oli jotenkin kaavoihinsa kangistunut ja itäsaksalaisen menneisyyden vanki. Jälkeenpäin mietin, että nämä turvapaikanhakijat saivat hänet avautumaan ja avaamaan silmänsä. Ehkä siitä johtui se lopun yllätyksellinen veto: Richard tunnusti vihdoin, että oli kohdellut vaimoaan aika huonosti vuosia sitten lapsiasiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiehtovasti tässä yhdistettiin nykyhetkeä ja Saksan historiaa. Muurin murtumisesta ei loppujen lopuksi ole tolkuttoman kauan, ja oli kiinnostavaa, miten muurin takana elänyt näkee uuden tilanteen.

      Poista
  3. Huikean hyvä! Ylsi minun kirjoistani alkuvuoden parhaaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä minunkin listallani korkealle kipuaa!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine.
Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?"


Kristin Hannahin romaani Satakieli tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti.

Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaakseen vallitsevaa yhteiskunnallista tilaa.

Tarina sijoittuu kahdelle aikatasolle. Liikkeelle lähdetään vuodesta 1995, kun Vi…

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

"Alician asianajaja oli niin ikään paikalla, mutta Alicia pysyi vaiti koko tapaamisen ajan. Silloin tällöin hänen kalvakat huulensa värähtelivät, mutta ääntä ei kuulunut. Hän ei vastannut ainoaankaan kuulustelijan esittämään kysymykseen eikä sanonut mitään edes siinä vaiheessa, kun tämä syytti häntä Gabrielin murhasta ja määräsi hänet pidätettäväksi. Alicia ei suostunut sen enempää kiistämään kuin myöntämäänkään syyllisyyttään.
Hän ei puhunut enää koskaan."

Hiljainen potilas kertoo nimensä mukaisesti hiljaisesta potilaasta. Hän ei ole pelkästään hiljainen vaan lähes täysin eristäytynyt muista ja oikeastaan kaiken vuorovaikutuksen ulottumattomissa.

Hiljainen potilas on Alicia Berenson. Hän on taiteilija ja murhaaja, joka ampui raa'asti aviomiehensä ja vaikeni sen jälkeen. Yleisen mielipiteen tuomitsema nainen näyttäytyy tarinassa monenlaisessa valossa: jonkun mielestä hän on väkivaltainen ja arvaamaton, jonkun mielestä herkkä ja kykenemätön tappamaan ketään. Mikä on totuus?