Siirry pääsisältöön

Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla

"Samassa kuului vihainen sihahdus, ja jokin olento ponnahti hetkeksi kuopasta esiin. Tenho hieraisi silmiään hämmästyneenä. Olento oli näyttänyt muhkuraiselta nauriilta. Ahma perääntyi surkeasti ulisten kuono entistä enemmän veren peitossa."
Mikko Kamula:
Ikimetsien sydänmailla
(Gummerus 2017)
680 sivua
Ikimetsien sydänmailla on Metsän kansa -sarjan avausosa, joka vie lukijan tutustumaan 1400-luvun Savoon ja Savossa asuviin ihmisiin, erityisesti Juko Rautaparran uudisraivaajaperheeseen. Perheessä on kolme lasta, joiden näkökulmista arkista elämää murheineen ja iloineen tarkastellaan: Heiska haluaa erämieheksi, Varpu kaipaa uusia ihmisiä elämäänsä ja Tenho on kiinnostunut metsän salaisuuksista, joita tuntuu riittävän.

Perheen tavanomainen elämä mullistuu suuresti, kun lappalaisnoita nostattaa karhun perheen kimppuun. Karhu tekee tuhoa ja vie mennessään vastasyntyneen Mielon. Mielon äidin surua kuvataan koskettavasti, ja samalla todentuntuinen on Varpun käsitys siitä, miten surut pitää jättää taakse ja katse kohdistaa tulevaisuuteen.

Elo 1400-luvulla Savon sydänmailla ei tietenkään ole mutkatonta, vaan töitä on kaikkien tehtävä, jotta saadaan leipää pöytään. Omia haasteitaan arkeen tuovat ihmiset, jotka eivät ole asialla hyvin tarkoituksin vaan ajavat omia tarkoitusperiään. Tehdyt ratkaisut eivät aina ole reiluja mutta jotain viehkoa on siinä, miten Juko vastoinkäymisiin suhtautuu ja lapsiaan opastaa.

Kiehtova lisä arjessa on se, miten luonto on kiinteä osa elämää. Eikä luonto suinkaan tarkoita vain riistaa, puita ja marjasatoa, vaan myös esimerkiksi maahisia, jotka saattavat johtaa kulkijan metsänpeittoon.
Maahiset olivat karvaisia ja muhkuraisia, vaikkakin ihmisen kaltaisia, mutta ne olivat epämiellyttävällä tavalla nurinkurisia. Ruumiinosat näyttivät olevan väärillä paikoilla. Kun kauempana oleva maahinen käveli lähemmäs, se näytti jopa kävelevän takaperin.
Ikimetsien sydänmailla on onnistunut avaus Metsän kansa -sarjaan, vaikkakin kerronnassa ja dialogissa tietynlaista kankeutta onkin. Ajoittain mietin myös sitä, kuinka sattuvia nykykieliset ilmaukset 1400-luvulla eläneiden suussa ovat. Kuitenkin kansanperinteestä ja luonnon mystiikasta ammentava romaani on toimiva seikkailukertomus, joka on oivallisesti rytmitetty siten, että tapahtumia ei vyörytetä liikaa päälle mutta lukijaa ei myöskään uuvuteta pitkitetyillä suvantokohdilla, jos toki tiivistämisen varaakin tarinassa hieman olisi. Tiiliskiviolemuksen ei pidä antaa säikäyttää, sillä hyvää tarinaa etsivälle Ikimetsien sydänmailla on hyvä valinta. Romaanin ansiot ovat nimenomaan tarinassa, joka on kiehtova.

Uudisraivaajaromaanista muualla: Lumiomena - Kirjoja ja haaveiluaKirsin kirjanurkka, Kirja hyllyssä ja Kulttuuri kukoistaa.

Helmet 2017: 5. Kirjassa liikutaan luonnossa.

Kommentit

  1. Tämä oli kyllä hieno historiallinen teos. Kieli oli ehkä turhan nykyaikaista, jopa ihmiset puhuivat nykykieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieli tosiaan kiinnitti huomiota vähän väärällä tavalla, mutta muutoin pidin kovasti.

      Poista
  2. Minua ei haitannut lainkaan nykykielisyys, mutta kuten sanoit, kerronnassa ja dialogissa oli tiettyä kömpelyyttä. Tiivistämisen varaa olisi ollut. Tarinana kuitenkin ja etenkin vanhojen tapojen ja myyttien vuoksi erittäin ansiokas pakkaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännästi kävi niin, että tarina vei mennessään eivätkä kömpelyydet lopulta vaivanneet kovin paljon. Ansiokas pakkaus, todellakin.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia

Ihmisen kulttuuri ja yhteiskunta eivät kuitenkaan sisällä pelkästään ihmisiä. Ei ole olemassa mitään puhtaasti ihmistä sisältävää kokonaisuutta. Elämme pienellä pallollamme yhdessä toisten lajien kanssa. Muut eläimet ovat muokanneet kulttuuriamme ja rakentaneet yhteiskuntaamme. Tai ehkä asia pitäisi sanoa näin: ihmiskunta on muokannut itseään ja maailmaansa muiden eläinlajien avulla. Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia Otava 2022 317 sivua Tiina Raevaara on suunnattoman taitava kirjoittaja, ja siitä on osoitus tämäkin: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia  on kiehtova ja hyvin kirjoitettu tietoteos ihmisen ja hänen parhaan ystävänsä yhteisestä taipaleesta historian hämäristä nykypäivään. Kokonaisuuteen nivoutuu luontevasti anekdootteja kirjailijan kokemuksista koirien ja muiden eläinten kanssa. Kimmoke kirjan olemassaoloon löytyy mitä ilmeisemmin kirjailijasta itsestään: "Kaikista eläinlajeista nimenomaan koira o