Siirry pääsisältöön

Martina Haag: Olin niin varma meistä

"On aivan hiljaista. Ääntäkään ei kuulu. En erota edes tuulta. Kaikkialla on pelkkää hiljaisuutta. Olen kuulevinani oman verenkiertoni kohinan. Täällä ei ole muita kuin minä. Suunnaton yksinäisyys kietoutuu ympärilleni ja puristaa rintaani."
Martina Haag:
Olin niin varma meistä
(Atena 2017)
Alkuteos Det är något som inte stämmer 2015
Suomentanut Riie Heikkilä
Äänikirjan lukija Meri Nenonen,
kesto 4h 36min.
Olin niin varma meistä (Adilbris*) on selviytymistarina: Petran avioliitto on hiljattain päätynyt eroon, ja nainen pakenee Ruotsin Lappiin yksin. Mökkivahdin työ "Euroopan viimeisellä erämaa-alueella" sopii naisen elämäntilanteeseen hyvin, kun avioero on vielä surutyötä vailla ja samalla pitäisi kirjoittaa uutta kirjaa.

Romaanin nykyajassa ollaan erämaamökissä Ráhnukassa, otetaan vastaan enemmän tai vähemmän omanlaisiaan retkeilijöitä ja ollaan omien ajatusten kanssa silloin, kun vieraita ei tule.

Nykyhetkestä palataan takaumin muutamien kuukausien taakse Ingaröhön ja Tukholmaan ja avataan sitä, mitä unelmapari Andersin ja Petran välillä on tapahtunut. Miksi avioliitto, jonka piti olla erityinen ja onnistunut, päätyy eroon? Miksi kahden pojan vanhemmat päätyvät tekemään järjestelyjä, jotta arki saadaan sujumaan, vaikka vanhemmat asuvat eri osoitteissa. Miksi ponnistelut suhteen hyväksi eivät enää auttaneet?
Tekisin ihan mitä tahansa, kunhan Anders ei haluaisi erota. Olen valmis muuttamaan kaiken. Istuin hiljaa ja kuuntelin, kun Anders kertoi mikä kaikki hänen mielestään oli pielessä suhteessamme.
Näkökulma tarinassa on Petran. Andersin ääntä ei kuulla satunnaisia repliikkejä lukuunottamatta. Petra on se, joka kärsii, murehtii ja voi huonosti. Samaan aikaan Anders on tyytyväinen jättäjä, joka jatkaa elämäänsä. Tai ehkä ei sittenkään, mutta sitähän me emme tiedä muutoin kuin Petran silmien kautta.

Olin niin varma meistä kuvaa suruprosessia ja kriisistä selviytymistä varsin todentuntuisesti. Petra on vihainen eikä aina niin miellyttävä, mutta on selvää, että yllättävästä elämänmuutoksesta ei selviä hymistellen. Tunteiden kuvaus tuo tarinaan hyvää tunnelatausta ja rosoa, mutta en kuitenkaan vaikuttunut siten kuin odotin. Mukana oli jännityselementtejä, joita ei kuitenkaan maltettu hyödyntää, ja lopetus tuntui pikaisesti yhteen vedetyltä. Olin niin varma meistä on kuitenkin varmasti antoisa, mikäli avioerokriisiin liittyvä tunnemaailma kiinnostaa.

Romaanista ovat kirjoittaneet myös esimerkiksi Mai, JaneUlla, Krista, Leena Lumi, Pirjo, MariaLukuneuvoja, Mari ja Annika.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine.
Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?"


Kristin Hannahin romaani Satakieli tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti.

Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaakseen vallitsevaa yhteiskunnallista tilaa.

Tarina sijoittuu kahdelle aikatasolle. Liikkeelle lähdetään vuodesta 1995, kun Vi…

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

"Alician asianajaja oli niin ikään paikalla, mutta Alicia pysyi vaiti koko tapaamisen ajan. Silloin tällöin hänen kalvakat huulensa värähtelivät, mutta ääntä ei kuulunut. Hän ei vastannut ainoaankaan kuulustelijan esittämään kysymykseen eikä sanonut mitään edes siinä vaiheessa, kun tämä syytti häntä Gabrielin murhasta ja määräsi hänet pidätettäväksi. Alicia ei suostunut sen enempää kiistämään kuin myöntämäänkään syyllisyyttään.
Hän ei puhunut enää koskaan."

Hiljainen potilas kertoo nimensä mukaisesti hiljaisesta potilaasta. Hän ei ole pelkästään hiljainen vaan lähes täysin eristäytynyt muista ja oikeastaan kaiken vuorovaikutuksen ulottumattomissa.

Hiljainen potilas on Alicia Berenson. Hän on taiteilija ja murhaaja, joka ampui raa'asti aviomiehensä ja vaikeni sen jälkeen. Yleisen mielipiteen tuomitsema nainen näyttäytyy tarinassa monenlaisessa valossa: jonkun mielestä hän on väkivaltainen ja arvaamaton, jonkun mielestä herkkä ja kykenemätön tappamaan ketään. Mikä on totuus?