Siirry pääsisältöön

Katja Kaukonen: Lumikadun kertoja

"Toistaiseksi elimme vain pikku harmien, arkisten huolien ja kinan keskellä. Minun työni oli nyt pitää talo kunnossa, tarjota edes se suoja näille ihmisilleni, kulkea lumikatulaisteni rinnalla ja kasvaa osaksi heidän elämäänsä. Pelkkä utelias muistiin kirjaaminen syvenisi ymmärrykseksi, niin toivoin. Olin saanut jo kiinni joistakin arjen rutiineista ja nukuin yöni hyvin unia näkemättä. Alitajunta teki tilaa tuleville valveajan kauhuille."
Katja Kaukonen: Lumikadun kertoja
(WSOY 2017)
357 sivua
Katja Kaukosen romaani vie lukijan unenomaiselle matkalle toisen maailmansodan aikaiseen Puolaan. Matkalla ei voi välttyä painajaisilta, mutta onneksi niihin limittyy unelmia ja tavallisen arjen kuvia elävine henkilöhahmoineen.

Romaanin kertoja on kiehtova. Hän saapuu toukokuussa 1937 puolalaiseen pikkukaupunkiin ja ilmoittaa nimekseen Bajek. Hän asettuu osaksi Lumikadun kirjavaa yhteisöä, seuraa elämänmenoa ja on salaperäinen mutta onnistuu silti löytämään paikkansa naapurustossa. Vaikka Bajek kuvaa tapahtumia omasta näkökulmastaan, tuntuu hän koko ajan olevan tapahtumista perillä muita paremmin. Vähän hän kuitenkin itsestään paljastaa ja jää tarinan päätyttyäkin varsin arvoitukselliseksi.
Olin jo ehtinyt kaupungin toiselle laidalle ja aikeissa kääntyä takaisin, kun kuulin ilmahälytyksen. Yhtäkkiä sota saapui Gwiazdaan kaiken hajottavana räjähdyksenä. Enää emme olleet turvassa, piti olla alati valpas, sännätä suojaan kellareihin ja kiireessä kyhättyihin pommisuojiin.
Kiehtovia ovat muutkin henkilöt. He elävät arkeaan sodan varjon alla ja sitten, kun sota todella alkaa, etsivät keinojaan elää elämää epätavallisissa olosuhteissa. Lilka, Pawel, Olga, Bruno ja Marek - kaikki he ovat tavallisia ihmisiä mutta kuitenkin omanlaisiaan, heidän kohtalonaan on elää aikaa, joka rikkoo valtavan paljon. Lumikadun henkilöt ja tapahtumat nähdään Bajekin kautta. Bajek puolestaan säilyttää naapurustoonsa tietynlaisen etäisyyden, ja jonkinlainen etäisyys lukiessakin jää suhteessa henkilöihin.

"Toisinaan Lumikadun aika hidastui tapahtumattomuuteen", toisinaan taas "aika tiheni", oltiin "joko epätoivoisia tai ylettömän toiveikkaita". Saksalaisten saapuminen ja juutalaisvainot aiheuttavat sen, että useimmiten on viisainta sulkea silmät ja olla tietämätön. Kuka selviää, kuka ei? Kuka joutuu todistamaan omaan kotikaupunkiin saapuvia kauheuksia, jotka tekevät koko olemisesta epävakaata?

Toisesta maailmansodasta on kirjoitettu valtavan paljon, mutta Kaukosen romaani ottaa paikkansa sodasta kertovien tarinoiden rinnalla. Kaukonen kirjoittaa tavattoman kauniisti, ja ajoittain oli pakko pysähtyä ihastelemaan kielen runollisuutta. Imua olisin kaivannut hitusen enemmän, mutta toisaalta tarinassa on jotain, joka jää kutkuttamaan mieltä mukavasti. Hetkien katoavaisuus, pienet ihmiset suurissa myllerryksissä, historia ja nykyaika - monenlaisia mietteitä romaanin myötä heräsi.

Muualla: Leena Lumi, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Kirjaluotsi, Lukutoukan kulttuuriblogi, Lumiomena ja Kirjapolkuni.

Helmet 2017: Vuoden 2017 uutuuskirja.

Romaani Adlibriksen* valikoimissa.

Kommentit

  1. Tämä ei avautunut minulle ja se harmistuttaa hiukkasen. Vein kirjan takaisin kirjastoon. Jospa mun pää ymmärtää sitä toisella kertaa paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä aika ei vain ollut oikea ja kannattaa antaa kirjalle toinen mahdollisuus.

      Poista
  2. Jonna, minulle tämä oli ihan sitä ominta lukemistani eli tässä tapahtumattomuuskaan ei ollut vailla makuja, tuoksuja, tuntoja, kaikki oli tiheää. Jokin varjo läsnä. Odotus. Sekin aika kuitenkin elettiin. Mystiikkaa just sopivasti. Upea kieli, upea kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvaat romaania todella osuvasti, Leena! Kaukonen kirjoittaa niin kauniisti, että romaanin äärelle voisi jäädä vain ihastelemaan kieltä.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine.
Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?"


Kristin Hannahin romaani Satakieli tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti.

Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaakseen vallitsevaa yhteiskunnallista tilaa.

Tarina sijoittuu kahdelle aikatasolle. Liikkeelle lähdetään vuodesta 1995, kun Vi…

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

"Alician asianajaja oli niin ikään paikalla, mutta Alicia pysyi vaiti koko tapaamisen ajan. Silloin tällöin hänen kalvakat huulensa värähtelivät, mutta ääntä ei kuulunut. Hän ei vastannut ainoaankaan kuulustelijan esittämään kysymykseen eikä sanonut mitään edes siinä vaiheessa, kun tämä syytti häntä Gabrielin murhasta ja määräsi hänet pidätettäväksi. Alicia ei suostunut sen enempää kiistämään kuin myöntämäänkään syyllisyyttään.
Hän ei puhunut enää koskaan."

Hiljainen potilas kertoo nimensä mukaisesti hiljaisesta potilaasta. Hän ei ole pelkästään hiljainen vaan lähes täysin eristäytynyt muista ja oikeastaan kaiken vuorovaikutuksen ulottumattomissa.

Hiljainen potilas on Alicia Berenson. Hän on taiteilija ja murhaaja, joka ampui raa'asti aviomiehensä ja vaikeni sen jälkeen. Yleisen mielipiteen tuomitsema nainen näyttäytyy tarinassa monenlaisessa valossa: jonkun mielestä hän on väkivaltainen ja arvaamaton, jonkun mielestä herkkä ja kykenemätön tappamaan ketään. Mikä on totuus?