"Toistaiseksi elimme vain pikku harmien, arkisten huolien ja kinan keskellä. Minun työni oli nyt pitää talo kunnossa, tarjota edes se suoja näille ihmisilleni, kulkea lumikatulaisteni rinnalla ja kasvaa osaksi heidän elämäänsä. Pelkkä utelias muistiin kirjaaminen syvenisi ymmärrykseksi, niin toivoin. Olin saanut jo kiinni joistakin arjen rutiineista ja nukuin yöni hyvin unia näkemättä. Alitajunta teki tilaa tuleville valveajan kauhuille."
Katja Kaukosen romaani vie lukijan unenomaiselle matkalle toisen maailmansodan aikaiseen Puolaan. Matkalla ei voi välttyä painajaisilta, mutta onneksi niihin limittyy unelmia ja tavallisen arjen kuvia elävine henkilöhahmoineen.
Romaanin kertoja on kiehtova. Hän saapuu toukokuussa 1937 puolalaiseen pikkukaupunkiin ja ilmoittaa nimekseen Bajek. Hän asettuu osaksi Lumikadun kirjavaa yhteisöä, seuraa elämänmenoa ja on salaperäinen mutta onnistuu silti löytämään paikkansa naapurustossa. Vaikka Bajek kuvaa tapahtumia omasta näkökulmastaan, tuntuu hän koko ajan olevan tapahtumista perillä muita paremmin. Vähän hän kuitenkin itsestään paljastaa ja jää tarinan päätyttyäkin varsin arvoitukselliseksi.
"Toisinaan Lumikadun aika hidastui tapahtumattomuuteen", toisinaan taas "aika tiheni", oltiin "joko epätoivoisia tai ylettömän toiveikkaita". Saksalaisten saapuminen ja juutalaisvainot aiheuttavat sen, että useimmiten on viisainta sulkea silmät ja olla tietämätön. Kuka selviää, kuka ei? Kuka joutuu todistamaan omaan kotikaupunkiin saapuvia kauheuksia, jotka tekevät koko olemisesta epävakaata?
Toisesta maailmansodasta on kirjoitettu valtavan paljon, mutta Kaukosen romaani ottaa paikkansa sodasta kertovien tarinoiden rinnalla. Kaukonen kirjoittaa tavattoman kauniisti, ja ajoittain oli pakko pysähtyä ihastelemaan kielen runollisuutta. Imua olisin kaivannut hitusen enemmän, mutta toisaalta tarinassa on jotain, joka jää kutkuttamaan mieltä mukavasti. Hetkien katoavaisuus, pienet ihmiset suurissa myllerryksissä, historia ja nykyaika - monenlaisia mietteitä romaanin myötä heräsi.
Muualla: Leena Lumi, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Kirjaluotsi, Lukutoukan kulttuuriblogi, Lumiomena ja Kirjapolkuni.
Helmet 2017: Vuoden 2017 uutuuskirja.
Romaani Adlibriksen* valikoimissa.
 |
| Katja Kaukonen: Lumikadun kertoja (WSOY 2017) 357 sivua |
Romaanin kertoja on kiehtova. Hän saapuu toukokuussa 1937 puolalaiseen pikkukaupunkiin ja ilmoittaa nimekseen Bajek. Hän asettuu osaksi Lumikadun kirjavaa yhteisöä, seuraa elämänmenoa ja on salaperäinen mutta onnistuu silti löytämään paikkansa naapurustossa. Vaikka Bajek kuvaa tapahtumia omasta näkökulmastaan, tuntuu hän koko ajan olevan tapahtumista perillä muita paremmin. Vähän hän kuitenkin itsestään paljastaa ja jää tarinan päätyttyäkin varsin arvoitukselliseksi.
Olin jo ehtinyt kaupungin toiselle laidalle ja aikeissa kääntyä takaisin, kun kuulin ilmahälytyksen. Yhtäkkiä sota saapui Gwiazdaan kaiken hajottavana räjähdyksenä. Enää emme olleet turvassa, piti olla alati valpas, sännätä suojaan kellareihin ja kiireessä kyhättyihin pommisuojiin.Kiehtovia ovat muutkin henkilöt. He elävät arkeaan sodan varjon alla ja sitten, kun sota todella alkaa, etsivät keinojaan elää elämää epätavallisissa olosuhteissa. Lilka, Pawel, Olga, Bruno ja Marek - kaikki he ovat tavallisia ihmisiä mutta kuitenkin omanlaisiaan, heidän kohtalonaan on elää aikaa, joka rikkoo valtavan paljon. Lumikadun henkilöt ja tapahtumat nähdään Bajekin kautta. Bajek puolestaan säilyttää naapurustoonsa tietynlaisen etäisyyden, ja jonkinlainen etäisyys lukiessakin jää suhteessa henkilöihin.
"Toisinaan Lumikadun aika hidastui tapahtumattomuuteen", toisinaan taas "aika tiheni", oltiin "joko epätoivoisia tai ylettömän toiveikkaita". Saksalaisten saapuminen ja juutalaisvainot aiheuttavat sen, että useimmiten on viisainta sulkea silmät ja olla tietämätön. Kuka selviää, kuka ei? Kuka joutuu todistamaan omaan kotikaupunkiin saapuvia kauheuksia, jotka tekevät koko olemisesta epävakaata?
Toisesta maailmansodasta on kirjoitettu valtavan paljon, mutta Kaukosen romaani ottaa paikkansa sodasta kertovien tarinoiden rinnalla. Kaukonen kirjoittaa tavattoman kauniisti, ja ajoittain oli pakko pysähtyä ihastelemaan kielen runollisuutta. Imua olisin kaivannut hitusen enemmän, mutta toisaalta tarinassa on jotain, joka jää kutkuttamaan mieltä mukavasti. Hetkien katoavaisuus, pienet ihmiset suurissa myllerryksissä, historia ja nykyaika - monenlaisia mietteitä romaanin myötä heräsi.
Muualla: Leena Lumi, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Kirjaluotsi, Lukutoukan kulttuuriblogi, Lumiomena ja Kirjapolkuni.
Helmet 2017: Vuoden 2017 uutuuskirja.
Romaani Adlibriksen* valikoimissa.
Tämä ei avautunut minulle ja se harmistuttaa hiukkasen. Vein kirjan takaisin kirjastoon. Jospa mun pää ymmärtää sitä toisella kertaa paremmin.
VastaaPoistaEhkä aika ei vain ollut oikea ja kannattaa antaa kirjalle toinen mahdollisuus.
PoistaJonna, minulle tämä oli ihan sitä ominta lukemistani eli tässä tapahtumattomuuskaan ei ollut vailla makuja, tuoksuja, tuntoja, kaikki oli tiheää. Jokin varjo läsnä. Odotus. Sekin aika kuitenkin elettiin. Mystiikkaa just sopivasti. Upea kieli, upea kaikki!
VastaaPoistaKuvaat romaania todella osuvasti, Leena! Kaukonen kirjoittaa niin kauniisti, että romaanin äärelle voisi jäädä vain ihastelemaan kieltä.
Poista