Siirry pääsisältöön

Maja Lunde: Mehiläisten historia

"Kukkivat mustikkamättäät ovat kauniita. Olin unohtanut sen talven aikana, mutta aina kun näin Mainen valkoiset ja vaaleanpunaiset varvikot toukokuussa, minun oli pakko pysähtyä katsomaan.
Kyllä, ne olivat niin kauniita, että niistä pitäisi kirjoittaa kirjoja. Ilman mehiläisiä kukat tosin olivat vain kukkia, eivät mustikoita, eivät elantoa."
Maja Lunde: Mehiläisten historia
(WSOY 2016)
Alkuteos Bienes historie 2015
Suomentanut Katriina Huttunen
431 sivua
Maja Lunden Mehiläisten historia kulkee kolmella eri aikatasolla: Vuonna 1852 englantilainen William löytää mehiläisten kasvatuksen ja pääsee vihdoin ylös sängystään. Vuonna 2007 amerikkalainen mehiläistarhaaja George kohtaa kaksi iskua. Ensinnäkin hän ymmärtää, ettei hänen elinkeinolleen löydy jatkaa. Toiseksi luonto oikuttelee tavalla, joka voi johtaa koko elinkeinon menettämiseen. Vuonna 2098 eletään mehiläisten jälkeistä aikaa. Kiinalainen Tao on yksi niistä, jotka pyrkivät korvaamaan mehiläisten jälkeensä jättämän aukon pölyttämällä hedelmäpuita.

Se, miten romaanissa kuvataan eri aikakausia, on onnistunutta. Menneisyyttä korostaa patriarkaalisuus perinteisine sukupuolirooleineen: voi William, miksi et ymmärrä tyttäresi arvoa! Lähimenneisyydessä näkyy tietynlainen vanhanaikaisuus, kun Georgen on vaikea ymmärtää, ettei hänen poikansa ensimmäinen haave olekaan jatkaa työtä mehiläistarhassa. Poikaa vie nykyaika, kun isä haluaisi ajan pysähtyvän siihen, kun oli hyvä olla. Tulevaisuuden kuva on murheellinen: Pekingissä on yksi ainoa kirjasto ja kaupungissa on alueita, missä ihminen on ihmiselle susi.

Sidos eri aikakausien välillä on ohut, mutta pitävä. Lukiessani en kokenut siirtymien ajasta toiseen häiritsevän, sillä kaikista henkilöistä löytyi jotain kiinnostavaa. Kunkin ajan päähenkilöllä on perhe, joka aiheuttaa huolta. Huolta aiheuttavat myös mehiläiset - tai niiden puuttuminen.
2007. Sinä vuonna mehiläiskato sai nimen. CCD - Colony Collapse Disorder.
1800-luvun William on jääräpäisesti kiinni pojassaan, jolta hän odottaa suuria. Edmund ei kuitenkaan odotuksia lunasta vaan osoittautuu toisenlaiseksi kuin millaisena isä hänet ihannekuvissaan näkee. Samaan aikaan Williamilta jää huomaamatta, millainen helmi hänen tyttärensä on ja miten tytär voisi auttaa isäänsä suuressa hankkeessa, jos isä sen vain ymmärtäisi sallia.

Georgen elämää ovat mehiläiset, joiden hän haluaisi olevan merkittävä osa myös Tom-pojan elämää. Tom haluaa valita toisin, ja kaksikon väliin joutuu Georgen vaimo Emma, joka kykenee näkemään laajemmin kuin oman tilan rajojen sisäpuolelle.

Tao saa elantonsa työstä, joka syntyi mehiläisten kadottua. Ihmisten tehtävänä on täyttää mehiläisten jälkeensä jättämä aukko, ja työ on raskasta ja vaativaa. Vapaapäivän vietto katkeaa dramaattisesti, ja Tao astuu painajaiseen, jonka sisällä hänen ainoa tavoitteensa on löytää oma poika, Wei-Wen.

Mehiläisten historia on vaikuttava kuvaus siitä, mitä tapahtuu, kun mehiläiset katoavat. Romaani kuvaa mehiläisten historiaa ja tulevaisuutta eri aikatasojen kautta tavalla, jossa on pelottavaa todentuntua. Päähenkilöiden tarinat ovat surullisia mutta siitä huolimatta romaanista välittyy toivoa. Toivo ei ole kivutonta mutta sitä on, ja se on lohdullista.

Pidin kirjasta paljon, ja se jäi mieleeni vaikuttavana lukukokemuksena. Bloggaajien joukossa olen mielipiteineni vähemmistössä, sillä moni muu on kirjasta varauksellisemmin kirjoittanut: Lukuneuvoja ei täysin vakuuttunut, eivätkä Laurankaan odotukset täyttyneet. Kirjaluotsi ei oikein innostunut ja toinen Laura moittii kirjaa yllätyksettömäksi - samoilla linjoilla on Kirjahilla. Katja ei saanut kirjasta kovin paljon irti eikä tarina Jenniäkään säväyttänyt. Sentään bleue suosittelee romaania lämpimästi, Marjatta sai voimakkaan lukukokemuksen ja Kirsikin piti tarinasta.

Helmet 2017: 6. Kirjassa on monta kertojaa.

Kommentit

  1. Tämä on tosiaan jakanut hieman mielipiteitä. Minulle tässä ongelmaksi muodostui lopulta se, että kirjalla olisi voinut olla antaa vielä enemmän. Mikäli aihe kiinnostaa enemmänkin, suosittelen lukemaan Johanna Sinisalon Enkelten verta, jossa mehiläiskato ja sen vaikutus maailmaan on vielä vaikuttavammin kerrottu kuin tässä :)

    Ja hei, olet muuttanut blogisi ulkoasua äskettäin? Tämä on tosi kiva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon Sinisalon romaanin olenkin ennen blogiaikaa lukenut, ja sen myötä taisin ensi kerran paremmin mehiläiskatoon ylipäätään tutustua. Kaunokirjallisuus onkin oiva keino kertoa monista tosielämän asioista.
      Kiitos, Jenni! :)

      Poista
  2. Hyvältä näyttää täällä, uusi ulkoasu! Itsekin Sinisalon Enkelten verta lukeneena aihe alkoi kiinnostaa, mutta en ole vielä ainakaan ehtinyt tähän tutustumaan. :) /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiia! :) Ilman muuta kannattaa tälle mahdollisuus antaa, jos aihe kerran kiinnostaa.

      Poista
  3. Katselin tätä kirjaa pari vuotta sitten ja ajattelin ottaa lukuunkin - mutta sitten blogeihin alkoi tosiaankin ilmestyä niitä hiukan vähemmän vakuuttuneita arvioita... Mukava lukea hiukan toisenlaisiakin mielipiteitä kirjasta! Kiinnostus heräsi uudelleen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä kannattaa antaa mahdollisuus! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…