Siirry pääsisältöön

Mervi Heikkilä: Pohjolan porteilla

"Viesti oli lyhyt ja lakoninen.
'Ikävä Väinöä. Voisitko hakea sen takaisin?'
Istahdin pöydän ääreen. Hakea Väinön takaisin? Minä? Miten? Olinhan toki edellissyksynä matkannut transsissa Tuonelle hakemaan Tietäjää taltuttamaan Kullervon henkeä, mutta sen koomin en ollut kokeillut shamaanintaitojani. Eihän minulla ollut edes omaa rumpua!"

Mervi Heikkilä:
Pohjolan porteilla (Haamu 2017)
165 sivua
Mervi Heikkilän nuortenkirja Pohjolan porteilla jatkaa Louhen liitosta ja Tuonella kulkijoista tutun Roonan tarinaa. Liikkeelle lähdetään varsin arkisista mutta tietyllä tapaa suurista teini-ikäisen elämään kuuluvista asioista, kun Roona miettii suhdettaan Aleksiin, mutta pian liikahdetaan selvästi kauemmas tavallisen teinin kuvioista, kun Roona saa yllättäviä vieraita. Tytön isä on saanut huolestuttavan näyn, joka enteilee pahaa. Hyvää ei lupaile myöskään Roonan lähellä viipyvä tumma varjo.

Roona saa apua Sampsalta, joka tutustaa tytön Iraidaan, shamaaniin, jonka avulla Roona voi valmistaa oman rummun. Rumpu on tarpeen, jotta sankaritar voi saada yhteyden tuonpuoleisiin voimiin. Kaikki ei kuitenkaan suju helposti vaan Roona saa huomata, että jokaiseen ei voi luottaa ja että salaisuuksia löytyy vähän sieltä ja täältä.

Edellisten osien tapaan myös tässä on vauhtia, mystiikkaa, kansanperinnettä ja nykyaikaa hyvässä suhteessa. Tarina pitää hyvin otteessaan, ja vaikka dialogi on ainakin alkupuolella hieman kankeaa, on kokonaisuus hyvinkin vetävä. Edellisetkin osat olivat onnistuneita, mutta minusta tämä kolmonen on vielä aiempia parempi!

Kirjan ovat lukeneet myös Krista, Kirjapallo, Rouva Huu ja Kia.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…