Siirry pääsisältöön

Peter Mickwitz: Lyhytproosaa - se mikä avautuu

"Sellainen runo, sellainen teos - tai "radikaali Teko" - kasvaa siitä tiedosta, ettei mikään koskaan ole lukijalle saapuessaan sama kuin kirjailijalta lähtiessään, ettei kommunikaatio voi toimia niin että sinusta tulee minä, vaan että sinä olet aina toisenlainen ja minulle vieras, ja että kirjoittajana minun on kunnioitettava sitä. En voi vaatia sinua paitsi väkivalloin ja sellaisesta lähtökohdasta, ettet olekaan uniikki ja muuttuva, vaan tyypillinen: kokonainen, osallinen, pysyvä. Jos luulen sinun olevan sellainen (kokonainen, osallinen...), altistan sinut väkivallalle, yritykselle tehdä sinusta joku jota et ole: minä ja minun, se mikä on väitetysti meidän."
Peter Mickwitz: Lyhytproosaa - se mikä avautuu
(Teos 2016)
Valikoinut, suomentanut ja toimittanut Kristiina Lähde
223 sivua
Kun kirjan takakannessa luvataan, että edessä on pyörryttävä sukellus Peter Mickwitzin kaleidoskooppiseen sanataiteeseen ja ajatteluun, kannattaa lupaus ottaa todesta. Lyhytproosaa - se mikä avautuu on pyörremyrskymäinen, leikittelevä ja määritelmiä pakeneva teos, joka herättää ajatuksia ja ilahduttaa.

Teoksen tekstit on koottu eri lähteistä. Mukana on monenlaisia tekstilajeja esseistä runoihin, ja tekstien aiheet vaihtelevat tunteiden määrittelemisestä välimerkkien selittämiseen, yhteiskuntakritiikistä kielen pohdintaan. Onpa mukana myös kuvaus siitä, kuinka muumipeikkoa valmistetaan juhlapöytään.

Mickwitzin teosta lukiessa tuntuu siltä, että tekstien kanssa syntyy vuorovaikutusta. Juuri, kun ehdin ajatella, etten ymmärrä aivan kaikkea, minulle selitetään:
HYBRIS. Ymmärtämisen vaatimus. Sellainen ajatus että kaikki on kirjoitettu vain ymmärrettäväkseni, että vain se minkä ymmärrän saa olla olemassa. Ja jos en ymmärrä kirjoitettua, siitä seuraa että sen täytyy olla huonoa. Lukijan hybris ja itsesääli: kaiken on oltava minua varten, maailman kuuluu olla minun, muu olisi epäoikeudenmukaista ja voi minua raukkaa.
Tyydyn siis kohtalooni ja hyväksyn sen, etten ymmärrä kaikkea, mitä luen. Silti ilahdun siitä, mitä ymmärrän, intoudun olemaan samaa tai eri mieltä, kerään kirjasta ajatuksia ja nautin ajatuksesta, että kirjallisuus voi olla myös tällaista.
Jos kirjoittaminen on mahdollista vapautta, niin silloin lukeminenkin on. Tosin toisenlaista vapautta, sellaista oka voi kirjailijan kannalta olla tuhoisaa. Muun muassa sen vuoksi kirjoittaja kirjoittaa ja vain kirjoittaa. Ehkei runo siis olekaan kirje, vaan vain runo - jolla on aivan omat oudot monin tavoin käsittämättömät tiensä ja lakinsa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine.
Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?"


Kristin Hannahin romaani Satakieli tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti.

Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaakseen vallitsevaa yhteiskunnallista tilaa.

Tarina sijoittuu kahdelle aikatasolle. Liikkeelle lähdetään vuodesta 1995, kun Vi…

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

"Alician asianajaja oli niin ikään paikalla, mutta Alicia pysyi vaiti koko tapaamisen ajan. Silloin tällöin hänen kalvakat huulensa värähtelivät, mutta ääntä ei kuulunut. Hän ei vastannut ainoaankaan kuulustelijan esittämään kysymykseen eikä sanonut mitään edes siinä vaiheessa, kun tämä syytti häntä Gabrielin murhasta ja määräsi hänet pidätettäväksi. Alicia ei suostunut sen enempää kiistämään kuin myöntämäänkään syyllisyyttään.
Hän ei puhunut enää koskaan."

Hiljainen potilas kertoo nimensä mukaisesti hiljaisesta potilaasta. Hän ei ole pelkästään hiljainen vaan lähes täysin eristäytynyt muista ja oikeastaan kaiken vuorovaikutuksen ulottumattomissa.

Hiljainen potilas on Alicia Berenson. Hän on taiteilija ja murhaaja, joka ampui raa'asti aviomiehensä ja vaikeni sen jälkeen. Yleisen mielipiteen tuomitsema nainen näyttäytyy tarinassa monenlaisessa valossa: jonkun mielestä hän on väkivaltainen ja arvaamaton, jonkun mielestä herkkä ja kykenemätön tappamaan ketään. Mikä on totuus?