"Homoseksuaalien tuoksu on minulle tuttu isäni villapaidoista. Mitä osaisin sinulle sanoa? Ei minua hämmästyttänyt se, mitä kerroit. Kyllä minä olen tajunnut, mutta en aio paljastaa sinulle, sillä kuitenkin kysyisit, mistä sen tiesin. Kaikesta, ja ei mistään erityisesti. Siitä kun poika pääsee tuohon ikään tuomatta yhtäkään kunnon tyttöystävää näytille. Sitä Siniä ei lasketa. Sinä uskallat olla kiinnostunut taidenäyttelyistä ja teatterista, vaikka keräät asiakkaillesi osakevoittoja teille tuntemattomien ihmisten työstä."
 |
| Tommi Kinnunen: Lopotti (WSOY 2016) Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn Kesto 11 h 12 min. |
Lopotti jatkaa Neljäntienristeyksessä esitellyn Löytövaaran suvun tarinaa. Keskiöön nousevat huumorintajuinen ja sinnikäs sokea Helena, joka rakentaa elämäänsä Helsingissä, ja Tuomas joka opiskelee ja etsii onneaan Turun homopiireistä. Kinnunen kirjoittaa henkilönsä lujasti osaksi perhettä, sukuhistoriaa ja ympäristöään. Romaani piirtää verevän kuvan elämästä, jossa ”ihmisen täytyy päättää, alkaako maailmaa pelkäämään vaiko ei.”
Tommi Kinnunen on tekstissään viisaasti ja lämpimästi läsnä, mutta ilmava teksti jättää tilaa myös lukijalle.
Niin, keskiössä tosiaan ovat Helena ja Tuomas, sukulaiset, jotka molemmat ovat tavallaan erityisiä. Helena on sokea ja hänen kauttaan avautuu kuva aistivammaisuuden historiasta ja hoidosta. Kaunistahan se ei ole, ja siksikin ansaitsee tulla kerrotuksi myös kaunokirjallisuuden kautta.
Homoseksuaalisuuden historiaa puolestaan kuvataan Tuomaksen kautta, kuten myös hänen isoisänsä kautta. Vaikka maailma on muuttunut siitä, kun oma suuntaus oli ehdottomasti pidettävä salassa, ei normista poikkeava seksuaalinen suuntautuneisuus edelleenkään ole helppo asia.
Ei ole helppoa Helenallakaan. Jossain vaiheessa jo mietin, onko tarkoituksenmukaista, että juuri nuo hieman rikkinäiset kohtaavat vastoinkäymisiä ja vääränlaisia ihmisiä, itse asiassa erityisesti viimeksi mainittuja. Mutta toisaalta, elämäähän se, vaikka Tuomaksen kohtaama murhe onkin turhan ennalta arvattava. Ja toisaalta, Helena tekee ratkaisuja, joiden seurauksia hän ei osaa ennakoida.
Viisaus ja lämmin läsnäolo tekstistä kyllä välittyvät, kuten Finlandia-raatikin toteaa. Tarina tarjoaa kaikessa melankolisuudessaan oivalluksia ja pohdittavaa.
Joka kerta kotiin tullessa huomaa hylkäävänsä jotain itsestään ja omaksuvansa sellaista, mitä on ollut muttei ole enää. Täällä minä en ole viisissäkymmenissä vaan joku, jolle tarjoillaan kahta vaihtoehtoa: totella tai nurista. Toinen on lapsen rooli, toinen teini-ikäisen, ja valitsen ensimmäisen, koska se on tänään helpompi kulkea ja koska molemmat tiet kuitenkin johtavat samaan pihaan. Aikuisuus ei ala tietystä iästä vaan vasta sitten kun ei enää ole ketään, jonka edessä olla lapsi.
Itse asiassa juuri perheyhteys, se sykähdyttää romaanissa eniten. Suvun yhteys ja esimerkiksi suhtautuminen Tuomaksen paljastamaan salaisuuteen liikuttavat. Niinpä Lopotti on minulle myös suuresti tarina juurista ja yhteyksistä toisiin:
On kahdenlaisia ihmisiä, niitä jotka lähtevät ja niitä jotka jäävät. Lähteneet kaipaavat aina takaisin sinne mistä repäisivät itsensä irti.Ehkä kokemus olisi tällä kertaa ollut parempi, jos olisin nauttinut Lopotin äänikirjan sijaan painettuna laitoksena. Alussa oli hieman vaikea päästä kiinni siihen, kuka milloinkin on äänessä ja missä ajassa liikutaan. Lisäksi paikoin luenta tuntui kovin hidassoutuiselta.
Kuitenkin Lopotti on kauniisti kirjoitettu kertomus elämänkohtaloista, jotka eivät ole suurta onnea ja auvoa, mutta kenenpä olisi. Minun makuuni erilaisuuden kuvaaminen on hieman liian alleviivaavaa, mutta kyllä Kinnunen onnistui loppujen lopuksi hyvän elämyksen tarinallaan tarjoamaan.
Lopotista ovat kirjoittaneet myös ainakin Arja, Kirsi, Elina, Kaisa, Omppu, Kirsi-Maria, Leena, Hannu ja Jokke.
Oi, minä en voisi kuunnella äänikirjaa kuin pakon edessä: Luoja varjele minua sokeutumiselta! Haluan itse luoda kirjani äänet, kuten myös kuvitella henkilöt.
VastaaPoistaLopotti on hyvin vahva teos, mutta niin on Neljäntienristeyskin. Odotan trilogiaa, sillä kirja jäi vaiheeseen, johon haluan jatkon.
<3
Kyllähän äänikirja on toisen välittämä, ei voi mitään.
PoistaNeljäntienristeykseltä odotan paljon, kunhan siihen joskus tartun. Aion kyllä.
Olen kuunnellut matkoilla äänikirjoja, matkat sujuvat joutuisasti.
VastaaPoistaNeljäntienristeys oli minulle The Kirja ja Lopotti tuli hyvänä jatkokirjana, kolmatta odottelen, toivottavasti se ei nyt viivy sen vuoksi, että Kinnunen alkoi vetämään ensi vuoden kirjamessuja Turkuun.
Neljäntienristeys odottelee hyllyssäni ja kiinnostaa tämän myötä entistä enemmän. Miten vaan joku aina ajaa ohi.
Poista