Siirry pääsisältöön

Tommi Kinnunen: Lopotti

"Homoseksuaalien tuoksu on minulle tuttu isäni villapaidoista. Mitä osaisin sinulle sanoa? Ei minua hämmästyttänyt se, mitä kerroit. Kyllä minä olen tajunnut, mutta en aio paljastaa sinulle, sillä kuitenkin kysyisit, mistä sen tiesin. Kaikesta, ja ei mistään erityisesti. Siitä kun poika pääsee tuohon ikään tuomatta yhtäkään kunnon tyttöystävää näytille. Sitä Siniä ei lasketa. Sinä uskallat olla kiinnostunut taidenäyttelyistä ja teatterista, vaikka keräät asiakkaillesi osakevoittoja teille tuntemattomien ihmisten työstä."
Tommi Kinnunen: Lopotti
(WSOY 2016)
Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn
Kesto 11 h 12 min.
Tommi Kinnusen Lopotti oli jo jonkin aikaa kulkenut kuulokkeiden kautta mukanani hölkkälenkeillä, kun tuli tieto romaanin Finlandia-ehdokkuudesta. Raati perusteli ehdokkuutta näin:

Lopotti jatkaa Neljäntienristeyksessä esitellyn Löytövaaran suvun tarinaa. Keskiöön nousevat huumorintajuinen ja sinnikäs sokea Helena, joka rakentaa elämäänsä Helsingissä, ja Tuomas joka opiskelee ja etsii onneaan Turun homopiireistä. Kinnunen kirjoittaa henkilönsä lujasti osaksi perhettä, sukuhistoriaa ja ympäristöään. Romaani piirtää verevän kuvan elämästä, jossa ”ihmisen täytyy päättää, alkaako maailmaa pelkäämään vaiko ei.”
Tommi Kinnunen on tekstissään viisaasti ja lämpimästi läsnä, mutta ilmava teksti jättää tilaa myös lukijalle. 
Siinäpä tiivistetysti se, mistä romaanissa on kysymys. Koska Neljäntienristeys on minulta edelleen lukematta, en tietenkään osaa Lopottia sukutarinaan yhdistää. Se ei kuitenkaan tuntunut olevan ongelma, sillä kyllä tarina avautui ilman Kinnusen ylistetyn esikoisromaanin tuntemistakin.

Niin, keskiössä tosiaan ovat Helena ja Tuomas, sukulaiset, jotka molemmat ovat tavallaan erityisiä. Helena on sokea ja hänen kauttaan avautuu kuva aistivammaisuuden historiasta ja hoidosta. Kaunistahan se ei ole, ja siksikin ansaitsee tulla kerrotuksi myös kaunokirjallisuuden kautta.

Homoseksuaalisuuden historiaa puolestaan kuvataan Tuomaksen kautta, kuten myös hänen isoisänsä kautta. Vaikka maailma on muuttunut siitä, kun oma suuntaus oli ehdottomasti pidettävä salassa, ei normista poikkeava seksuaalinen suuntautuneisuus edelleenkään ole helppo asia.

Ei ole helppoa Helenallakaan. Jossain vaiheessa jo mietin, onko tarkoituksenmukaista, että juuri nuo hieman rikkinäiset kohtaavat vastoinkäymisiä ja vääränlaisia ihmisiä, itse asiassa erityisesti viimeksi mainittuja. Mutta toisaalta, elämäähän se, vaikka Tuomaksen kohtaama murhe onkin turhan ennalta arvattava. Ja toisaalta, Helena tekee ratkaisuja, joiden seurauksia hän ei osaa ennakoida.

Viisaus ja lämmin läsnäolo tekstistä kyllä välittyvät, kuten Finlandia-raatikin toteaa. Tarina tarjoaa kaikessa melankolisuudessaan oivalluksia ja pohdittavaa.
Joka kerta kotiin tullessa huomaa hylkäävänsä jotain itsestään ja omaksuvansa sellaista, mitä on ollut muttei ole enää. Täällä minä en ole viisissäkymmenissä vaan joku, jolle tarjoillaan kahta vaihtoehtoa: totella tai nurista. Toinen on lapsen rooli, toinen teini-ikäisen, ja valitsen ensimmäisen, koska se on tänään helpompi kulkea ja koska molemmat tiet kuitenkin johtavat samaan pihaan. Aikuisuus ei ala tietystä iästä vaan vasta sitten kun ei enää ole ketään, jonka edessä olla lapsi.
Itse asiassa juuri perheyhteys, se sykähdyttää romaanissa eniten. Suvun yhteys ja esimerkiksi suhtautuminen Tuomaksen paljastamaan salaisuuteen liikuttavat. Niinpä Lopotti on minulle myös suuresti tarina juurista ja yhteyksistä toisiin:
On kahdenlaisia ihmisiä, niitä jotka lähtevät ja niitä jotka jäävät. Lähteneet kaipaavat aina takaisin sinne mistä repäisivät itsensä irti.
Ehkä kokemus olisi tällä kertaa ollut parempi, jos olisin nauttinut Lopotin äänikirjan sijaan painettuna laitoksena. Alussa oli hieman vaikea päästä kiinni siihen, kuka milloinkin on äänessä ja missä ajassa liikutaan. Lisäksi paikoin luenta tuntui kovin hidassoutuiselta.

Kuitenkin Lopotti on kauniisti kirjoitettu kertomus elämänkohtaloista, jotka eivät ole suurta onnea ja auvoa, mutta kenenpä olisi. Minun makuuni erilaisuuden kuvaaminen on hieman liian alleviivaavaa, mutta kyllä Kinnunen onnistui loppujen lopuksi hyvän elämyksen tarinallaan tarjoamaan.

Lopotista ovat kirjoittaneet myös ainakin ArjaKirsi, Elina, KaisaOmppu, Kirsi-MariaLeena, Hannu ja Jokke.

Kommentit

  1. Oi, minä en voisi kuunnella äänikirjaa kuin pakon edessä: Luoja varjele minua sokeutumiselta! Haluan itse luoda kirjani äänet, kuten myös kuvitella henkilöt.

    Lopotti on hyvin vahva teos, mutta niin on Neljäntienristeyskin. Odotan trilogiaa, sillä kirja jäi vaiheeseen, johon haluan jatkon.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän äänikirja on toisen välittämä, ei voi mitään.
      Neljäntienristeykseltä odotan paljon, kunhan siihen joskus tartun. Aion kyllä.

      Poista
  2. Olen kuunnellut matkoilla äänikirjoja, matkat sujuvat joutuisasti.
    Neljäntienristeys oli minulle The Kirja ja Lopotti tuli hyvänä jatkokirjana, kolmatta odottelen, toivottavasti se ei nyt viivy sen vuoksi, että Kinnunen alkoi vetämään ensi vuoden kirjamessuja Turkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neljäntienristeys odottelee hyllyssäni ja kiinnostaa tämän myötä entistä enemmän. Miten vaan joku aina ajaa ohi.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…