"He ovat tulleet koska tietävät mitä Senja tältä illalta haluaa ja tarvitsee (kaikki paitsi Nelli ja Karen, mutta heitä ei lasketa, he lähtisivät pian ja unohtuisivat yhtä nopeasti). Iloa, onnea, niitä hän tarvitsee. Tunteen siitä, että ihan tavalliset ja hyvät asiat ovat vielä mahdollisia, myös hänelle. Että kaikesta huolimatta hän on nainen joka voi kutsua läheisensä illalliselle. Että he ovat Laurin kanssa pariskunta jonka luona voi viihtyä."
Helmi Kekkonen ihastutti romaanillaan Suojaton, joten Vieraat oli toki otettava luettavaksi. Kun Suojaton keskittyi lähinnä äitiin ja tyttäreen, on tässä käsillä olevassa romaanissa useita henkilöitä omine näkökulmineen. Kaiken keskellä on loppukesän päivä ja tulossa oleva illanvietto, johon ladataan erilaisia odotuksia. Arvata saattaa, että paljon odottava voi joutua pettymään.
Senja on päättänyt järjestää illalliskutsut. Miksi - syitä on monia. Niin kuin vaikka se, että nainen kaipaa elämäänsä piristystä. Tuovatko sitä kutsut, jotka saavat ainakin ennen alkamistaan Senjan vain hermostumaan?
Pienessä romaanissa on suuria teemoja, jotka mietityttävät. Niin kuin vaikkapa lapsettomuus, vanhemmuus, parisuhde, yksinäisyys... Onko niitä jo liikaakin, olisiko ollut hyvä keskittyä tiiviimmin valikoituihin teemoihin - se lienee makuasia.
Romaanin nimi muuten on mukavan kutkuttava. Se saa pohtimaan erilaisia tulkintoja ja mahdollisuuksia, mutta selvää on, että toisistamme tiedämme lopulta kovin vähän.
Vieraat on episodiromaani, joka pysyy hyvin koossa. Jännite säilyy niin, että kirjaa ei meinaa malttaa käsistään laskea - tosin viimeinen varsinainen luku ennen epilogimaista päätöstä jää liiaksi ilmaan, enkä tiedä, olisiko romaani pahemmin kärsinyt, vaikka luvun olisi jättänyt pois. Paitsi, että se jäi ilmaan, siinä vaivasi ennalta arvattavuus, jotenkin helpon oloinen ratkaisu.
Joka tapauksessa Helmi Kekkonen taitaa tunnelman luomisen. Tarina on alakuloinen ja jännitteinen, kerronta juuri sopivan toteavaa ja aukkoista, että lukijalle jää tilaa. Kekkosen aiempien romaanien tapaan tässäkin huomio kiinnittyy myös kieleen, joka on kuulaan herkkää ja lumoavaa.
Romaanista muualla: Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Sinisen linnan kirjasto, Piippuhyllyllä, Lukuisa, Täysien sivujen nautinto, Lukutoukan kulttuuriblogi, Kulttuuri kukoistaa, Kirja vieköön!, Kirjojen kamari, Ullan Luetut kirjat ja Hannan kirjokansi.
 |
| Helmi Kekkonen: Vieraat (Siltala 2016) 203 sivua |
Senja on päättänyt järjestää illalliskutsut. Miksi - syitä on monia. Niin kuin vaikka se, että nainen kaipaa elämäänsä piristystä. Tuovatko sitä kutsut, jotka saavat ainakin ennen alkamistaan Senjan vain hermostumaan?
Pienessä romaanissa on suuria teemoja, jotka mietityttävät. Niin kuin vaikkapa lapsettomuus, vanhemmuus, parisuhde, yksinäisyys... Onko niitä jo liikaakin, olisiko ollut hyvä keskittyä tiiviimmin valikoituihin teemoihin - se lienee makuasia.
Romaanin nimi muuten on mukavan kutkuttava. Se saa pohtimaan erilaisia tulkintoja ja mahdollisuuksia, mutta selvää on, että toisistamme tiedämme lopulta kovin vähän.
Vieraat on episodiromaani, joka pysyy hyvin koossa. Jännite säilyy niin, että kirjaa ei meinaa malttaa käsistään laskea - tosin viimeinen varsinainen luku ennen epilogimaista päätöstä jää liiaksi ilmaan, enkä tiedä, olisiko romaani pahemmin kärsinyt, vaikka luvun olisi jättänyt pois. Paitsi, että se jäi ilmaan, siinä vaivasi ennalta arvattavuus, jotenkin helpon oloinen ratkaisu.
Joka tapauksessa Helmi Kekkonen taitaa tunnelman luomisen. Tarina on alakuloinen ja jännitteinen, kerronta juuri sopivan toteavaa ja aukkoista, että lukijalle jää tilaa. Kekkosen aiempien romaanien tapaan tässäkin huomio kiinnittyy myös kieleen, joka on kuulaan herkkää ja lumoavaa.
Romaanista muualla: Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Sinisen linnan kirjasto, Piippuhyllyllä, Lukuisa, Täysien sivujen nautinto, Lukutoukan kulttuuriblogi, Kulttuuri kukoistaa, Kirja vieköön!, Kirjojen kamari, Ullan Luetut kirjat ja Hannan kirjokansi.
Vieraissa on ihana kansi ja olen pitänyt suuresti Kekkosen aiemmista kirjoista. Vieraat kuitenkin vähän pelottaa, koska muutama ns. luottolukijani on sanonut kirjaa hyvin synkäksi. Mitä mieltä sinä olet? Millainen olo kirjasta jää? Kyllä minä tämän joskus luen, mutta milloin sitten... :)
VastaaPoistaMinä en määrittelisi kirjaa hyvin synkäksi. Tarinassa on raskaita teemoja mutta Kekkonen osaa mielestäni käsitellä niitä tavalla, joka ei aja lukijaa liiallisen ahdistuksen valtaan. Jotain kevyesti kuplivaa romaanissa on, niiden isojen teemojen ohella. Siis minun mielestäni.
Poista