Siirry pääsisältöön

Helmi Kekkonen: Vieraat

"He ovat tulleet koska tietävät mitä Senja tältä illalta haluaa ja tarvitsee (kaikki paitsi Nelli ja Karen, mutta heitä ei lasketa, he lähtisivät pian ja unohtuisivat yhtä nopeasti). Iloa, onnea, niitä hän tarvitsee. Tunteen siitä, että ihan tavalliset ja hyvät asiat ovat vielä mahdollisia, myös hänelle. Että kaikesta huolimatta hän on nainen joka voi kutsua läheisensä illalliselle. Että he ovat Laurin kanssa pariskunta jonka luona voi viihtyä."

Helmi Kekkonen: Vieraat
(Siltala 2016)
203 sivua
Helmi Kekkonen ihastutti romaanillaan Suojaton, joten Vieraat oli toki otettava luettavaksi. Kun Suojaton keskittyi lähinnä äitiin ja tyttäreen, on tässä käsillä olevassa romaanissa useita henkilöitä omine näkökulmineen. Kaiken keskellä on loppukesän päivä ja tulossa oleva illanvietto, johon ladataan erilaisia odotuksia. Arvata saattaa, että paljon odottava voi joutua pettymään.

Senja on päättänyt järjestää illalliskutsut. Miksi - syitä on monia. Niin kuin vaikka se, että nainen kaipaa elämäänsä piristystä. Tuovatko sitä kutsut, jotka saavat ainakin ennen alkamistaan Senjan vain hermostumaan?

Pienessä romaanissa on suuria teemoja, jotka mietityttävät. Niin kuin vaikkapa lapsettomuus, vanhemmuus, parisuhde, yksinäisyys... Onko niitä jo liikaakin, olisiko ollut hyvä keskittyä tiiviimmin valikoituihin teemoihin - se lienee makuasia.

Romaanin nimi muuten on mukavan kutkuttava. Se saa pohtimaan erilaisia tulkintoja ja mahdollisuuksia, mutta selvää on, että toisistamme tiedämme lopulta kovin vähän.

Vieraat on episodiromaani, joka pysyy hyvin koossa. Jännite säilyy niin, että kirjaa ei meinaa malttaa käsistään laskea - tosin viimeinen varsinainen luku ennen epilogimaista päätöstä jää liiaksi ilmaan, enkä tiedä, olisiko romaani pahemmin kärsinyt, vaikka luvun olisi jättänyt pois. Paitsi, että se jäi ilmaan, siinä vaivasi ennalta arvattavuus, jotenkin helpon oloinen ratkaisu.

Joka tapauksessa Helmi Kekkonen taitaa tunnelman luomisen. Tarina on alakuloinen ja jännitteinen, kerronta juuri sopivan toteavaa ja aukkoista, että lukijalle jää tilaa. Kekkosen aiempien romaanien tapaan tässäkin huomio kiinnittyy myös kieleen, joka on kuulaan herkkää ja lumoavaa.

Romaanista muualla: Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Sinisen linnan kirjasto, PiippuhyllylläLukuisa, Täysien sivujen nautintoLukutoukan kulttuuriblogi, Kulttuuri kukoistaa, Kirja vieköön!, Kirjojen kamariUllan Luetut kirjat ja Hannan kirjokansi.

Kommentit

  1. Vieraissa on ihana kansi ja olen pitänyt suuresti Kekkosen aiemmista kirjoista. Vieraat kuitenkin vähän pelottaa, koska muutama ns. luottolukijani on sanonut kirjaa hyvin synkäksi. Mitä mieltä sinä olet? Millainen olo kirjasta jää? Kyllä minä tämän joskus luen, mutta milloin sitten... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en määrittelisi kirjaa hyvin synkäksi. Tarinassa on raskaita teemoja mutta Kekkonen osaa mielestäni käsitellä niitä tavalla, joka ei aja lukijaa liiallisen ahdistuksen valtaan. Jotain kevyesti kuplivaa romaanissa on, niiden isojen teemojen ohella. Siis minun mielestäni.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Laura Manninen: Kaikki anteeksi

"Me olimme se vihreän puutalon uusi onnellinen perhe, jolla oli vanhemmat. Ja liikaa salaisuuksia. Ehkä joku oli nähnyt kun meillä kävi poliisiauto, kenties huomannut lastensuojelun kotikäynnillä, pannut merkille miten Mikko huusi minulle pihassa. Ehkä joku lasten kavereista oli kuullut kyläillessään asioita. Mutta jos joku olikin jotain huomannut, me kaikki teeskentelimme ettei se ollut mitään."



Kaikki anteeksi on kuvaus parisuhdeväkivallasta, johon sisältyy niin laaja kavalkadi väkivallan muotoja, että tarinan asiantuntijatkin kavahtavat ja suosittelevat jo eroa. Päähenkilö Laura yrittää kuitenkin viimeiseen saakka pysyä yhdessä Mikon kanssa, vaikka Mikko lyö, uhkailee, puhuu rumasti ja satuttaa lukemattomin eri tavoin.

Laura on itsellinen nainen, joka kohtaa Mikon, eronneen kolmen lapsen isän. Alkuun kaikki vaikuttaa (tietenkin!) täydelliseltä, sillä mies osaa hurmata ja puhua kauniisti. Mutta sitten Mikon pimeä puoli alkaa kaivautua esiin ja saa vähitellen yhä enemmän til…