"Alice oli kasvanut aikuiseksi. Siitä tässä oli kysymys. Häntä katsoi peilistä aikuinen nainen. Se ei vain vastannut hänen omaa tunnettaan.
Mikäpä siinä sitten. Olet nyt tässä, Alice. Olet tämä ihminen. Aikuinen, laiha kolmen lapsen äiti keskellä riitaisaa ja likaista avioeroa."
Nainen, joka unohti on nimeltään Alice. Hän kaatuu kuntokeskuksessa pahasti ja menettää elämästään viimeiset kymmenen vuotta: tällin jälkeen hän kuvittelee elävänsä vuotta 1998, vaikka todellisuudessa on meneillään vuosi 2008 ja nelikymmenvuotispäivä häämöttää lähellä.
Mitä tapahtuu, kun muistista katoavat viimeksi eletyt vuodet? Alice palaa sairaalasta kotiin, jonka hän hädin tuskin muistaa. Hän tapaa kolme lastaan, joita ei muista. Puoliso Nick on muuttunut, pariskunnan suhde on muuttunut kukoistavasta avioliitosta raunioksi ja katkeruuden näyttämöksi. Alice kohtaa ihmisiä, joita ei muista, ja päätyy tapaamisiin, joita hän ei tiedä sopineensa.
Alice itsekin muuttuu, tietenkin. Kaikkien mielestä hän on omituinen mutta monen mielestä myös mukavampi. Kun kymmenen vuoden muistojen kerros on riisuttu pois, Alice on lempeämpi ja kiltimpi. Hän on myös aika lailla hukassa, kun arjen rutiinit ovat yhtäkkiä vieraita ja pää täynnä kysymyksiä. Miksi avioliitto, jonka piti olla unelmien täyttymys, on yhtäkkiä romuttumassa? Kuka on Gina? Miten valtavaa autoa ajetaan? Miksi naapurin rouva ei tervehdi?
Moriartylla on taito kirjoittaa viihdyttäen mutta ajatuksia herättäen. Nainen joka unohti on näennäisesti kepeä mutta saa pohtimaan ihmissuhteita ja elämää - varsin suuria asioita siis. Erityisen tärkeään asemaan nousee muistaminen. Monesti lukiessa tuli mietittyä vanhaa toteamusta, jonka mukaan hyvän avioliiton salaisuus on huono muisti. Tapaturman myötä Alicen mielestä pyyhkiytyvät vihaa ja katkeruutta herättäneet muistot hänen ja Nickin avioliiton viimeisistä vuosista ja tilalle nousevat onnelliset ja iloiset mielikuvat suhteen alusta. Avioeron selvittelyä muistojen muuttuminen muuttaa helpompaan suuntaan, minkä vuoksi tuleekin pohdittua, kuinka paljon ylimääräisen kaunan pudottaminen harteilta voisi itse kunkin elämää helpottaa.
Kuoriiko muistojen katoaminen lopulta esiin todellisen Alicen? Se selviää, kun kirjan lukee. Suosittelen Moriartyn romaania viihdyttävien mutta liiallista kepeyttä kaihtavien kirjojen ystäville. Kaikkia aineksia, kuten "isoäiti" Frannien blogia, en pidä täysin tarpeellisina, mutta kaikkiaan kokonaisuus toimii. Kirjassa nostetaan muistamisen merkityksen lisäksi napakasti esille yhteisön vaikutus yksilöihin ja tarinan myötä lukijalla on mahdollisuus antautua pohtimaan, mikä lopulta on tärkeää.
Kohta 30. Viihteellinen kirja on Helmet 2016 -listassa vuorossa tällä kertaa.
Mikäpä siinä sitten. Olet nyt tässä, Alice. Olet tämä ihminen. Aikuinen, laiha kolmen lapsen äiti keskellä riitaisaa ja likaista avioeroa."
 |
| Liane Moriarty: Nainen joka unohti (WSOY 2016) Alkuteos What Alice Forgot 2010 Suomentanut Helene Bützow 497 sivua |
Mitä tapahtuu, kun muistista katoavat viimeksi eletyt vuodet? Alice palaa sairaalasta kotiin, jonka hän hädin tuskin muistaa. Hän tapaa kolme lastaan, joita ei muista. Puoliso Nick on muuttunut, pariskunnan suhde on muuttunut kukoistavasta avioliitosta raunioksi ja katkeruuden näyttämöksi. Alice kohtaa ihmisiä, joita ei muista, ja päätyy tapaamisiin, joita hän ei tiedä sopineensa.
Alice itsekin muuttuu, tietenkin. Kaikkien mielestä hän on omituinen mutta monen mielestä myös mukavampi. Kun kymmenen vuoden muistojen kerros on riisuttu pois, Alice on lempeämpi ja kiltimpi. Hän on myös aika lailla hukassa, kun arjen rutiinit ovat yhtäkkiä vieraita ja pää täynnä kysymyksiä. Miksi avioliitto, jonka piti olla unelmien täyttymys, on yhtäkkiä romuttumassa? Kuka on Gina? Miten valtavaa autoa ajetaan? Miksi naapurin rouva ei tervehdi?
Moriartylla on taito kirjoittaa viihdyttäen mutta ajatuksia herättäen. Nainen joka unohti on näennäisesti kepeä mutta saa pohtimaan ihmissuhteita ja elämää - varsin suuria asioita siis. Erityisen tärkeään asemaan nousee muistaminen. Monesti lukiessa tuli mietittyä vanhaa toteamusta, jonka mukaan hyvän avioliiton salaisuus on huono muisti. Tapaturman myötä Alicen mielestä pyyhkiytyvät vihaa ja katkeruutta herättäneet muistot hänen ja Nickin avioliiton viimeisistä vuosista ja tilalle nousevat onnelliset ja iloiset mielikuvat suhteen alusta. Avioeron selvittelyä muistojen muuttuminen muuttaa helpompaan suuntaan, minkä vuoksi tuleekin pohdittua, kuinka paljon ylimääräisen kaunan pudottaminen harteilta voisi itse kunkin elämää helpottaa.
Kuoriiko muistojen katoaminen lopulta esiin todellisen Alicen? Se selviää, kun kirjan lukee. Suosittelen Moriartyn romaania viihdyttävien mutta liiallista kepeyttä kaihtavien kirjojen ystäville. Kaikkia aineksia, kuten "isoäiti" Frannien blogia, en pidä täysin tarpeellisina, mutta kaikkiaan kokonaisuus toimii. Kirjassa nostetaan muistamisen merkityksen lisäksi napakasti esille yhteisön vaikutus yksilöihin ja tarinan myötä lukijalla on mahdollisuus antautua pohtimaan, mikä lopulta on tärkeää.
Kohta 30. Viihteellinen kirja on Helmet 2016 -listassa vuorossa tällä kertaa.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!