Siirry pääsisältöön

Liane Moriarty: Nainen joka unohti

"Alice oli kasvanut aikuiseksi. Siitä tässä oli kysymys. Häntä katsoi peilistä aikuinen nainen. Se ei vain vastannut hänen omaa tunnettaan.
Mikäpä siinä sitten. Olet nyt tässä, Alice. Olet tämä ihminen. Aikuinen, laiha kolmen lapsen äiti keskellä riitaisaa ja likaista avioeroa."
Liane Moriarty: Nainen joka unohti
(WSOY 2016)
Alkuteos What Alice Forgot 2010
Suomentanut Helene Bützow
497 sivua
Nainen, joka unohti on nimeltään Alice. Hän kaatuu kuntokeskuksessa pahasti ja menettää elämästään viimeiset kymmenen vuotta: tällin jälkeen hän kuvittelee elävänsä vuotta 1998, vaikka todellisuudessa on meneillään vuosi 2008 ja nelikymmenvuotispäivä häämöttää lähellä.

Mitä tapahtuu, kun muistista katoavat viimeksi eletyt vuodet? Alice palaa sairaalasta kotiin, jonka hän hädin tuskin muistaa. Hän tapaa kolme lastaan, joita ei muista. Puoliso Nick on muuttunut, pariskunnan suhde on muuttunut kukoistavasta avioliitosta raunioksi ja katkeruuden näyttämöksi. Alice kohtaa ihmisiä, joita ei muista, ja päätyy tapaamisiin, joita hän ei tiedä sopineensa.

Alice itsekin muuttuu, tietenkin. Kaikkien mielestä hän on omituinen mutta monen mielestä myös mukavampi. Kun kymmenen vuoden muistojen kerros on riisuttu pois, Alice on lempeämpi ja kiltimpi. Hän on myös aika lailla hukassa, kun arjen rutiinit ovat yhtäkkiä vieraita ja pää täynnä kysymyksiä. Miksi avioliitto, jonka piti olla unelmien täyttymys, on yhtäkkiä romuttumassa? Kuka on Gina? Miten valtavaa autoa ajetaan? Miksi naapurin rouva ei tervehdi?

Moriartylla on taito kirjoittaa viihdyttäen mutta ajatuksia herättäen. Nainen joka unohti on näennäisesti kepeä mutta saa pohtimaan ihmissuhteita ja elämää - varsin suuria asioita siis. Erityisen tärkeään asemaan nousee muistaminen. Monesti lukiessa tuli mietittyä vanhaa toteamusta, jonka mukaan hyvän avioliiton salaisuus on huono muisti. Tapaturman myötä Alicen mielestä pyyhkiytyvät vihaa ja katkeruutta herättäneet muistot hänen ja Nickin avioliiton viimeisistä vuosista ja tilalle nousevat onnelliset ja iloiset mielikuvat suhteen alusta. Avioeron selvittelyä muistojen muuttuminen muuttaa helpompaan suuntaan, minkä vuoksi tuleekin pohdittua, kuinka paljon ylimääräisen kaunan pudottaminen harteilta voisi itse kunkin elämää helpottaa.

Kuoriiko muistojen katoaminen lopulta esiin todellisen Alicen? Se selviää, kun kirjan lukee. Suosittelen Moriartyn romaania viihdyttävien mutta liiallista kepeyttä kaihtavien kirjojen ystäville. Kaikkia aineksia, kuten "isoäiti" Frannien blogia, en pidä täysin tarpeellisina, mutta kaikkiaan kokonaisuus toimii. Kirjassa nostetaan muistamisen merkityksen lisäksi napakasti esille yhteisön vaikutus yksilöihin ja tarinan myötä lukijalla on mahdollisuus antautua pohtimaan, mikä lopulta on tärkeää.

Kohta 30. Viihteellinen kirja on Helmet 2016 -listassa vuorossa tällä kertaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…