Siirry pääsisältöön

JP Koskinen: Kuinka sydän pysäytetään

"Suuni kuivui ja tuijotin Mannerheimia, joka istui pöydän ääressä tutkien sylissään olevaa paperia. Lopulta hän nosti arkin pöydälle, otti lukulasit pois päästään ja tarttui juomalasiin. Kohotimme maljan, sitten Mannerheim alkoi puhua."
JP Koskinen: Kuinka sydän pysäytetään -
romaani talvisodasta
(WSOY 2015)
352 sivua
JP Koskinen asettuu romaanillaan Kuinka sydän pysäytetään sotaromaaniareenalle. Aiemmin Koskinen kirjoitti historian tapahtumista romaanissaan Ystäväni Rasputin, jossa liikkuivat luontevasti niin Venäjän viimeinen tsaariperhe kuin kiistanalainen Grigori Rasputin. Samaan tapaan myös tässä käsillä olevassa romaanissa liikuskelee historian suuria henkilöitä Mannerheimista Staliniin.

Kaiken keskiössä on nuori Juho Kivilaakso, jonka näkökulmasta ja äänellä tarkastellaan suomalaista elämää 1910-luvulta aina 1940-luvulle saakka. Juhon elämän merkityksellinen henkilö on oma isä, joka jättää perheensä ja katoaa - todennäköisesti itänaapuriin. Hän kuitenkin ehtii jättää jälkensä vanhimpaan poikaansa, joka uskoo paitsi sotavoimiin, myös yksilön voimaan.

Kun Juho lähtee sotilasuralle, jäävät kotiin äiti, pikkusisko Anni ja pikkuveli Valtteri. Yksinäinen ja itsenäinen mies kantaa huolta perheestään ja toimittaa heille rahaa. Samaan aikaan mielessä pyörii eräs Laura, joka astuu Juhon elämään jo lapsena Suomenlinnan vankileirillä.

Juhon läheiset vaikuttavat hyvin voimallisesti hänen toimiinsa. Erityisesti isä, tuo puna-armeijan upseeri Stendalov, on motiivina ja eteenpäin ajavana voimana monessa kohtaa. Nuori mies kaipaa ja vihaa esikuvaansa, ja koskettavasti Koskinen piirtää esille kuvan kulkijasta, joka etsii isänsä rakkautta ja hyväksyntää. Toinen tärkeä tekijä Juhon elämässä on Laura, joka manipuloi ja on itsekeskeisyydessään varsin mielenkiintoinen hahmo. Ehkä Juho jollain tasolla Lauran syvimmän olemuksen ymmärtää, mutta silti hän päätyy tekemään naisen vuoksi jotain hyvin karkeaa.
Nykäisin käteni pois. Olisin halunnut nousta ylös ja jättää Lauran hymyilemään tyhjälle tuolille. Jalkani eivät totelleet minua.
Onhan näitä nähty, Suomen sotahistoriaan sijoittuvia romaaneja, ehdin jo ajatella. Kuinka sydän pysäytetään eroaa kuitenkin joukosta edukseen erityisesti henkilökuvauksen ansiosta. Koskinen kuvaa vivahteikkaasti Juhon isänkaipuuta ja toimintaa epänormaalina aikana. Sotahistoriasta kiinnostuneelle teoksella on myös paljon annettavaa, sillä Suomen ajautumista sotaan ja sitten itse taistelua kuvataan realistisesti, faktaa ja fiktiota luontevasti yhdistäen. Tarinan lopetus on mieleenpainuva.

Helmet 2016 -listalla Koskisen romaani asettuu kohtaan 13. Kirjan nimi on kysymys.

Kirjasta muualla:

Kommentit

  1. Minäkin yllätyin tästä teoksesta erittäin positiivisesti. Olisi ansainnut paikan Finlandia-ehdokkaana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelen, että sen enempää pöhinää ei ole tämän kirjan ympärillä ollut. Tai sitten en vain ole huomannut.

      Poista
  2. Juuri Ylipäällikön päiväkäskyä tekstitaidon ylioppilaskokeessa analysoineena kirja saattaisi herättää ikäviä muistoja kuuden tunnin istumisesta, mutta muuten tykkäsin tästä. Viime vuonna tuli luettua liiaksikin sotaromaaneja, mutta mielestäni oli mielenkiintoista seurata sitä, kuinka JP Koskinen yhdisti suurvaltapolitiikan ja ruohonjuuritason sotimisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti päiväkäskyanalyysi sujui hyvin! :)
      Sotaromaaneja tuntuu kyllä olevan tarjolla hyvinkin paljon, mutta kyllä Koskinen onnistuu oman näkökulmansa löytämään.

      Poista
  3. Minusta tämä oli noir-tyylin viihdettä sijoitettuna Suomen historian kehyksiin. Parasta oli historian kertaus. Henkilöhahmot tuntuivat minusta hyvin stereotyyppisiltä noir-hahmoilta, femme fatale varsinkin. Ei iskenyt.

    Tästä oli kovastikin pöhinää viime keväänä, ja taisin olla melkein ainut, joka ei innostunut. Hyvä, että on toisenlaisiakin mielipiteitä ja kotimaisia kirjoja luetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin kierosti ilahduttaa, kun sama teos ei kaikkia miellytä. ;)
      Minä en itse asiassa alkuun juurikaan innostunut vaan mietin, miksi tätä on niin paljon ylistetty. Mutta lopulta totesin, että kyllä tarinassa viehätystä on.

      Poista
  4. Minusta kirja oli todella hyvä. Sen ihmissuhteet olivat raadollisia, joten sota-aika ja vastakohtaisuudet kiinnostivat kovasti. Olihan tässä tämä isän suorittama epäinhimillinen kasvatusmetodi, joka kehitti pojasta sen mikä hänestä sitten tuli. Taistelija, vakooja ja kaiken takana oli viha ja rakkaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan Juhon hahmo nousi minusta kiinnostavaksi, hänen taustansa ja sen vaikutus siihen, mitä hänelle lopulta tapahtui. Kiva kuulla, että pidit kirjasta.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…