Siirry pääsisältöön

Älyttömät joululahjatoiveet -haaste


Tuija houkutteli mukaan miettimään älyttömiä joululahjatoiveita, ja sehän sopii. Ideana on siis esittää kolme joululahjatoivetta ilman realismin rajoittavia kahleita.
  1. Ensimmäinen lahjatoiveeni on valkea joulu. Tällä hetkellä näyttää kovasti siltä, että toivoa saa mutta pettymään joutuu. Eilen illalla tuprutti lunta ja maisema oli ihastuttavan jouluinen, mutta nyt rähmii räntää ja sääennuste on luvannut jo sunnuntaille useita lämpöasteita, eli valkeus vaihtuu mustaan märkyyteen. Voih! Minä niin kaipaisin lunta, joka muuttaa toiseksi paitsi sen, miltä ulkona näyttää, myös sen, miltä tuntuu, tuoksuu ja kuulostaa.
  2. Jouluksi toivoisin aikaa ja malttia rauhoittua monen, monituisen hyvän kirjan ääreen. Joulukuusi voisi muodostua erinomaisista tai vieläkin paremmista kirjoista, joita voisi kuusesta napsia mielin määrin, ilman pelkoa kirjakuusen yhtäkkisestä romahtamisesta.
  3. Kolmas toiveeni ulottuu joulun jälkeiseen elämään. Olisi mukavaa, jos yhtäkkiä huomaisin osaavani puhua useita kieliä ihan noin vain. Valikoimaan kelpaisivat vaikkapa espanja, venäjä, ranska ja kiina. Kylläpä maailma avartuisi!
Näin ennen joulua haastan Marin ja Ellenin miettimään omia joululahjatoiveitaan. Vielä ehtii toiveita esittää!

Kommentit

  1. Lumi olisi ok kohtuudella. Tuntuu, että joko sitä ei ole tai sitten sitä on liikaa. Joulusta vain puuttuu jokin ilman sitä.

    VastaaPoista
  2. Oi, ihanat toiveet... Näitä samoja toivon minäkin! <3

    VastaaPoista
  3. Oi, ihanat toiveet... Näitä samoja toivon minäkin! <3

    VastaaPoista
  4. Mukava toiveet. :) Ouluun tulla tupsahti lunta tänään roimasti, vähän vähempikin olisi riittänyt mutta ainakin on valkeaa maassa. Ehkä se lumi ehtii vielä teillekin asti. Hyvää joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huonolta näyttää lumisen joulun suhteen, mutta täytyy yrittää muuten tavoitella joulutunnelmaa. Mukavaa joulun aikaa!

      Poista
  5. Ihanat toiveet! Lunta, lunta meillekin, kiitos!

    Minunkin älyttömät toiveeni ovat jo muhimassa. Jouluna ne voisivat vaikka toteutua, eikö?

    VastaaPoista
  6. Täälläkin on vielä tänään ollut lumi maassa, mutta koko päivän satanut vesi ja lähipäiville luvatut lämpöasteet ovat kyllä takuuvarma merkki siitä, ettei valkoista joulua ole luvassa. Vähän ankeaa, vaikken lumesta kauheasti tykkääkään, mutta silti.

    Mainiot toiveet sinulla kuitenkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ankeaa tosiaan on, kun ei jouluna ole lunta. Jos saan valita, otan talvikuukausina mieluummin lumi- kuin vesisateen.

      Poista
  7. Valkoinen joulu olisi kyllä monen toiveissa vaan toiveeksi se tosiaan taitaa jäädä kun Tampereen korkeudellekin +7C juuri luvattiin 😕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Tilastojen mukaan Keski-Suomessa on vielä useampi joulu valkea kuin musta, mutta tänä vuonna eivät tilastot ole puolellamme.

      Poista
  8. Kiitos haasteesta! Lunta lähdetään meillä hakemaan aina pikkuisen pohjoisemmaksi. Itseäni ei vaivaa, vaikka ei lunta olisikaan, koska lumi tarkoittaa aina vähän kylmmempää säätä. Lapsille taas lumi antaa paljon enemmän tekemistä, joten saadaan rauha maahan lumen myötä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, toivottavasti ehdit vastaamaan. Lukisin mielelläni ajatuksiasi. Meillä taapero viihtyy ulkona paljon, paljon paremmin, kun on lunta. Siksikin valkeita päiviä odottelen.

      Poista
  9. Jonna, täällä kaivataan lunta niin, että ihan sattuu.

    ...juu, uusia kieliä ja ranskaakin olisi kiva osata;

    Hyvää joulua sinulle&co♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamulla kauhistelin taaperon kanssa leikkipuistossa, kun nurmikko vihertää ja hiekkaleikit sujuvat kuin syyskuussa. Säätiedotusta olen vilkuillut vähän väliä, mutta lunta ei ole luvassa, ei vaikka mitä tekisi. :(

      Mutta eiköhän joulutunnelma silti tule.

      Kiitos samoin, Leena! ★♥

      Poista
  10. Toivottavasti toiveesi ovat toteutuneet! Ainakin pakkasta on - ja monia kieliä voi rauhassa kuunnella sujuvasti :) Valoisaa tulevaa vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan täysin eivät toiveeni ole toteutuneet, mutta joulu tarjosi mukavaa yhdessäoloa läheisten kanssa - se on tärkeintä. :) Kiitos, hyvää uutta vuotta, joka kohta jo ovella kolkuttaa!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Blogistanian Globalia -äänestyksen voittaja on...

Kirjabloggaajat, -grammaajat ja -tubettajat äänestivät jälleen parhaista lukukokemuksistaan. Vuoden 2023 kirjaparhaimmistoa äänestettiin viime viikolla: Blogistanian Globalia -kategoriassa ääniä antoi 51 äänestäjää ja mainituksi tuli 80 eri teosta. Voittajaksi nousi 15 pisteellä  Martha Wellsin  Hälytystila – Murhabotin päiväkirjat 1  (Hertta Kustannus) , suomentaja Mika Kivimäki! Arvioissa scifisarjan avaavaa teosta on luonnehdittu seuraavasti: Tämä olikin aika hurmaava tapaus tämä Murhabotti . –  Katarooman kirjaimia   Jäi lämmin fiilis . –  @kalmanoudotkirjat Miten mahtava tunne lukea näin hyvää scifiä suomeksi ja toivomme, että suomennoksen myötä teos löytää valtavan määrän uusia lukijoita, sillä sen se todella ansaitsee.      – @reading_with_pet_dragon Claire Keeganin  Nämä pienet asiat  (Tammi) , suomentaja Kristiina Rikman   sijoittui Globaliassa toiseksi yhdellätoista pisteellä. Siitä on todettu muun muassa näin: Sadassa sivussa Keegan luo täyden ja koskettavan kertomuksen, jok