"Toisille voi keksiä järkevän selityksen, mutta itseään ei voi pettää. Tässä mielessä romaanin kirjoittaminen ja täyden maratonin juokseminen muistuttavat kovasti toisiaan. Kirjailijalla on hiljainen, sisäinen motivaatio, eikä hän etsi näkyvää hyväksyntää ulkopuoleltaan."
Haruki Murakamin Mistä puhun kun puhun juoksemisesta on jotain aivan erilaista verrattuna kirjailijan aiempiin lukemiini teoksiin. Poissa on maagisuus, poissa on outous, tilalla on arkipäiväinen realismi ja kirjailijan henkilökohtaisuus.
Teoksessa esillä on kirjailija itse, kirjoittamisen aikaan lähes kuusikymppinen japanilaismies, joka juoksee. Lisäksi hän kirjoittaa, ja teoksessa onkin kyse paitsi juoksemisesta, myös kirjoittamisesta. Ja kirjallisuudesta ja elämästä yleensä. Mitään ällistyttäviä paljastuksia kirjan sivuilta ei kannata odottaa, mutta havainnot arkipäivästä ja elävästä elämästä tuovat kirjailijan lähelle lukijaa uudenlaisella tavalla, ja kokonaisuus on hyvin viehättävä.
Miksi juosta päivästä toiseen niin, että juostuja kilometrejä kertyy 200-300 kuukaudessa? Miksi osallistua kilpailuun, johon kuuluu sata kilometriä juoksemista? Miksi ylipäätään juosta? Kuten Murakami esipuheessaan toteaa, hän ei tyrkytä lukijoilleen neuvoja, miten pitää juosta päivittäin, jotta pysyisi terveenä. Sen sijaan hän kertoo siitä, mitä juokseminen merkitsee hänelle ja miten se on vaikuttanut häneen ihmisenä. Hän tarjoaa ajatuksiaan niin, että usein lukemisen aikana on vain nyökyteltävä myöntymisen merkiksi tai huokaistava, kun joku sanallistaa havaintojaan elämästä niin kauniisti.
En tiedä, houkuttaako Murakamin teos jonkun lähtemään lenkkipolulle. Minua kirja kuitenkin innosti ja motivoi jatkamaan juoksuharrastustani, jonka olen pelännyt sammuvan syksyn tullen. Teoksen pariin voisi palata yhä uudelleen, sillä se tarjoaa pohdittavaa ja ajatushelmiä, joita jää mielellään pyörittelemään mieleen. Olen useammin kuin kerran lenkkeillessäni miettinyt, onko mitään järjen häivää siinä, että juoksee yksinään jonkinlaisen matkan kotoa pois ja sitten palaa takaisin kotiin. Eikö tuon ajan voisi käyttää johonkin oikeasti hyödylliseen? Murakami vastaa minulle: "Toisinaan on tehtävä jotakin näennäisen joutavaa voidakseen tavoittaa jotain arvokasta." Ehkä kyse onkin juuri siitä. Mistä puhun kun puhun juoksemisesta on ihastuttava kirja.
Kirjasta muualla:
 |
| Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta (Tammi 2011) Japaninkielinen alkuperäisteos Hashiru Koto Ni Tsuite Kataru Toki Ni Boku No Kataru Koto 2007 Käännetty englanninkielisestä laitoksesta What I Talk About When I Talk About Running Suomentanut Jyrki Kiiskinen 175 sivua |
Teoksessa esillä on kirjailija itse, kirjoittamisen aikaan lähes kuusikymppinen japanilaismies, joka juoksee. Lisäksi hän kirjoittaa, ja teoksessa onkin kyse paitsi juoksemisesta, myös kirjoittamisesta. Ja kirjallisuudesta ja elämästä yleensä. Mitään ällistyttäviä paljastuksia kirjan sivuilta ei kannata odottaa, mutta havainnot arkipäivästä ja elävästä elämästä tuovat kirjailijan lähelle lukijaa uudenlaisella tavalla, ja kokonaisuus on hyvin viehättävä.
Miksi juosta päivästä toiseen niin, että juostuja kilometrejä kertyy 200-300 kuukaudessa? Miksi osallistua kilpailuun, johon kuuluu sata kilometriä juoksemista? Miksi ylipäätään juosta? Kuten Murakami esipuheessaan toteaa, hän ei tyrkytä lukijoilleen neuvoja, miten pitää juosta päivittäin, jotta pysyisi terveenä. Sen sijaan hän kertoo siitä, mitä juokseminen merkitsee hänelle ja miten se on vaikuttanut häneen ihmisenä. Hän tarjoaa ajatuksiaan niin, että usein lukemisen aikana on vain nyökyteltävä myöntymisen merkiksi tai huokaistava, kun joku sanallistaa havaintojaan elämästä niin kauniisti.
En tiedä, houkuttaako Murakamin teos jonkun lähtemään lenkkipolulle. Minua kirja kuitenkin innosti ja motivoi jatkamaan juoksuharrastustani, jonka olen pelännyt sammuvan syksyn tullen. Teoksen pariin voisi palata yhä uudelleen, sillä se tarjoaa pohdittavaa ja ajatushelmiä, joita jää mielellään pyörittelemään mieleen. Olen useammin kuin kerran lenkkeillessäni miettinyt, onko mitään järjen häivää siinä, että juoksee yksinään jonkinlaisen matkan kotoa pois ja sitten palaa takaisin kotiin. Eikö tuon ajan voisi käyttää johonkin oikeasti hyödylliseen? Murakami vastaa minulle: "Toisinaan on tehtävä jotakin näennäisen joutavaa voidakseen tavoittaa jotain arvokasta." Ehkä kyse onkin juuri siitä. Mistä puhun kun puhun juoksemisesta on ihastuttava kirja.
Kirjasta muualla:
Hauskaa, että tämä kirja motivoi sinua jatkamaan juoksemista. Minua tämä innosti uudessa alussa ja olenkin jaksanut lenkkeillä 2-3 kertaa viikossa.
VastaaPoistaTämä on muutenkin kiinnostava kirja: Murakami näyttää arjestaan sen minkä haluaakin. Ja kirjoittaa kaikesta niin sujuvasti. Nautittavaa luettavaa.
Sujuvasti Murakami tosiaan kirjoittaa: arkisen, tavallisen elämän kuvauksesta voi saada kiinnostavaa, kun osaa kirjoittaa.
PoistaLenkkeilyintoa sinulle!
Kirjoitit hienosti tästä hienosta kirjasta! ♥ MPKPJ on tosiaankin viehättävä kirja, joka jättää lukijalle hyvän ja jotenkin vähän ihastuneen olon.
VastaaPoistaMinuakin tämä olisi innostanut juoksemaan (olen ennen ollut juoksija), mutta surin erityisesti kirjaa lukiessani etten vaikeiden selkäongelmieni vuoksi voi enää koskaan juosta. Kävelen kyllä vähintään kaksi tuntia joka ikinen päivä, ja muistan Murakamin ajatusten antaneen uudenlaista mielekkyyden tunnetta jokapäiväisille koiralenkeillekin. Hieno kirja, jolla on ehdottomasti paikkansa omassa hyllyssäni.
Voi miten haluaisin tämän omaan hyllyyni, nythän luin kirjaston kirjaa.
PoistaIkävää, että juokseminen ei enää ole mahdollista. Mutta hienoa, että mielekästä tekemistä voi löytyä muualtakin ja että sitä mielekkyyttä voi löytyä ihan arkipäiväisistä askareista - Murakamin pienellä tuella.
Kiitos kommentistasi, Sara! <3
Minä olen kyttäillyt tätä kirjakaupoista, haluan ihan omaksi. Olin aiemmin sitä mieltä etten juokse ikinä metriäkään ja kun sillä asenteella lopulta juoksentelin lenkillä omaan tahtiini, alan ymmärtää sen huuman!
VastaaPoistaMinäkin haluaisin tämän kirjan omaan hyllyyni. :) Hyvä asenne, bleue! :D
Poista