Siirry pääsisältöön

Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta

"Toisille voi keksiä järkevän selityksen, mutta itseään ei voi pettää. Tässä mielessä romaanin kirjoittaminen ja täyden maratonin juokseminen muistuttavat kovasti toisiaan. Kirjailijalla on hiljainen, sisäinen motivaatio, eikä hän etsi näkyvää hyväksyntää ulkopuoleltaan."
Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta
(Tammi 2011)
Japaninkielinen alkuperäisteos
Hashiru Koto Ni Tsuite Kataru Toki Ni Boku No Kataru Koto 2007
Käännetty englanninkielisestä laitoksesta
What I Talk About When I Talk About Running
Suomentanut Jyrki Kiiskinen
175 sivua
Haruki Murakamin Mistä puhun kun puhun juoksemisesta on jotain aivan erilaista verrattuna kirjailijan aiempiin lukemiini teoksiin. Poissa on maagisuus, poissa on outous, tilalla on arkipäiväinen realismi ja kirjailijan henkilökohtaisuus.

Teoksessa esillä on kirjailija itse, kirjoittamisen aikaan lähes kuusikymppinen japanilaismies, joka juoksee. Lisäksi hän kirjoittaa, ja teoksessa onkin kyse paitsi juoksemisesta, myös kirjoittamisesta. Ja kirjallisuudesta ja elämästä yleensä. Mitään ällistyttäviä paljastuksia kirjan sivuilta ei kannata odottaa, mutta havainnot arkipäivästä ja elävästä elämästä tuovat kirjailijan lähelle lukijaa uudenlaisella tavalla, ja kokonaisuus on hyvin viehättävä.

Miksi juosta päivästä toiseen niin, että juostuja kilometrejä kertyy 200-300 kuukaudessa? Miksi osallistua kilpailuun, johon kuuluu sata kilometriä juoksemista? Miksi ylipäätään juosta? Kuten Murakami esipuheessaan toteaa, hän ei tyrkytä lukijoilleen neuvoja, miten pitää juosta päivittäin, jotta pysyisi terveenä. Sen sijaan hän kertoo siitä, mitä juokseminen merkitsee hänelle ja miten se on vaikuttanut häneen ihmisenä. Hän tarjoaa ajatuksiaan niin, että usein lukemisen aikana on vain nyökyteltävä myöntymisen merkiksi tai huokaistava, kun joku sanallistaa havaintojaan elämästä niin kauniisti.

En tiedä, houkuttaako Murakamin teos jonkun lähtemään lenkkipolulle. Minua kirja kuitenkin innosti ja motivoi jatkamaan juoksuharrastustani, jonka olen pelännyt sammuvan syksyn tullen. Teoksen pariin voisi palata yhä uudelleen, sillä se tarjoaa pohdittavaa ja ajatushelmiä, joita jää mielellään pyörittelemään mieleen. Olen useammin kuin kerran lenkkeillessäni miettinyt, onko mitään järjen häivää siinä, että juoksee yksinään jonkinlaisen matkan kotoa pois ja sitten palaa takaisin kotiin. Eikö tuon ajan voisi käyttää johonkin oikeasti hyödylliseen? Murakami vastaa minulle: "Toisinaan on tehtävä jotakin näennäisen joutavaa voidakseen tavoittaa jotain arvokasta." Ehkä kyse onkin juuri siitä. Mistä puhun kun puhun juoksemisesta on ihastuttava kirja.

Kirjasta muualla:

Kommentit

  1. Hauskaa, että tämä kirja motivoi sinua jatkamaan juoksemista. Minua tämä innosti uudessa alussa ja olenkin jaksanut lenkkeillä 2-3 kertaa viikossa.

    Tämä on muutenkin kiinnostava kirja: Murakami näyttää arjestaan sen minkä haluaakin. Ja kirjoittaa kaikesta niin sujuvasti. Nautittavaa luettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sujuvasti Murakami tosiaan kirjoittaa: arkisen, tavallisen elämän kuvauksesta voi saada kiinnostavaa, kun osaa kirjoittaa.
      Lenkkeilyintoa sinulle!

      Poista
  2. Kirjoitit hienosti tästä hienosta kirjasta! ♥ MPKPJ on tosiaankin viehättävä kirja, joka jättää lukijalle hyvän ja jotenkin vähän ihastuneen olon.

    Minuakin tämä olisi innostanut juoksemaan (olen ennen ollut juoksija), mutta surin erityisesti kirjaa lukiessani etten vaikeiden selkäongelmieni vuoksi voi enää koskaan juosta. Kävelen kyllä vähintään kaksi tuntia joka ikinen päivä, ja muistan Murakamin ajatusten antaneen uudenlaista mielekkyyden tunnetta jokapäiväisille koiralenkeillekin. Hieno kirja, jolla on ehdottomasti paikkansa omassa hyllyssäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten haluaisin tämän omaan hyllyyni, nythän luin kirjaston kirjaa.
      Ikävää, että juokseminen ei enää ole mahdollista. Mutta hienoa, että mielekästä tekemistä voi löytyä muualtakin ja että sitä mielekkyyttä voi löytyä ihan arkipäiväisistä askareista - Murakamin pienellä tuella.
      Kiitos kommentistasi, Sara! <3

      Poista
  3. Minä olen kyttäillyt tätä kirjakaupoista, haluan ihan omaksi. Olin aiemmin sitä mieltä etten juokse ikinä metriäkään ja kun sillä asenteella lopulta juoksentelin lenkillä omaan tahtiini, alan ymmärtää sen huuman!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin haluaisin tämän kirjan omaan hyllyyni. :) Hyvä asenne, bleue! :D

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Blogistanian Globalia -äänestyksen voittaja on...

Kirjabloggaajat, -grammaajat ja -tubettajat äänestivät jälleen parhaista lukukokemuksistaan. Vuoden 2023 kirjaparhaimmistoa äänestettiin viime viikolla: Blogistanian Globalia -kategoriassa ääniä antoi 51 äänestäjää ja mainituksi tuli 80 eri teosta. Voittajaksi nousi 15 pisteellä  Martha Wellsin  Hälytystila – Murhabotin päiväkirjat 1  (Hertta Kustannus) , suomentaja Mika Kivimäki! Arvioissa scifisarjan avaavaa teosta on luonnehdittu seuraavasti: Tämä olikin aika hurmaava tapaus tämä Murhabotti . –  Katarooman kirjaimia   Jäi lämmin fiilis . –  @kalmanoudotkirjat Miten mahtava tunne lukea näin hyvää scifiä suomeksi ja toivomme, että suomennoksen myötä teos löytää valtavan määrän uusia lukijoita, sillä sen se todella ansaitsee.      – @reading_with_pet_dragon Claire Keeganin  Nämä pienet asiat  (Tammi) , suomentaja Kristiina Rikman   sijoittui Globaliassa toiseksi yhdellätoista pisteellä. Siitä on todettu muun muassa näin: Sadassa sivussa Keegan luo täyden ja koskettavan kertomuksen, jok