Pikkuhiljaa minusta tuli äidin rinnalla päivystävä hahmo. Äiti oli tekemisissään ja sanomisissaan määrätietoinen. Siinä missä sairaus oli muuttanut isän ujoksi ja hiljaiseksi, äidin roihua se lisäsi. Äiti ei todellakaan jäänyt arjen tilanteissa eteiseen pyörimään vaan teki näyttäviä sisääntuloja karmit kaulassa. Häntä ei pidätellyt mikään.
Hanna Jensen toimi isänsä muistina tämän sairastumisesta menehtymiseen saakka. Vain muutama vuosi isän poismenon jälkeen käy ilmi, että uusintakierros on edessä: myös äidillä todetaan muistisairaus. Hanna Jensen ryhtyy äitinsä omaishoitajaksi ja kertoo kokemuksistaan omakohtaisessa tietokirjassaan.
Jensenin yllättää se, että vaikka hän on jo huolehtinut muistisairaasta isästään, ei hän lopulta tiedä paljoakaan. Hänelle selviää, että jokainen muistisairas on yksilö, joka oireilee omalla tavallaan. Kokemustensa ja havaintojensa myötä Jensen päätyykin pohtimaan, mitä muistaminen ja muistisairaus lopulta tarkoittaa, miten sairaita nyky-yhteiskunnassa kohdataan ja mitä voisi ehkä tehdä toisin.
Kun olet nähnyt yhden Alzheimerin tautia sairastavan ihmisen, olet nähnyt yhden Alzheimerin tautia sairastavan ihmisen.
Äitini muistina sisältää paljon omakohtaisia kokemuksia ja havaintoja sekä runsaasti tutkittua tietoa muistisairauksista. Teos on hyvin etenevä ja sitä voi lämpimästi suositella kenelle tahansa, jota muistisairaudet mietityttävät. Erityisesti teoksella lienee annettavaa, jos lähipiirissä on muistisairas.
Jenni Räinän esikoisromaani Suo muistaa sijoittuu pohjoiseen. Juho ostaa pitäjän vanhan koulun ja perustaa sinne yhteisön, jonka tavoitteena on ennallistaa ojitettu suo. Samaan aikaan Hellä saapuu maailmalta edesmenneen vaarinsa taloon siivoamaan ja valmistelemaan talon myyntiä.
Nyt Juho teki tilaa ensi kesänä istutettavalle perunalle ja lapionisku lapioniskulta jokin sisälle vuosien aikana kiertynyt ahdistus alkoi aueta. Niin pitkään hänestä oli tuntunut, että hän seurasi sivusta, kun maailman yli pyyhkivät myrskyt. Sitä kaiversivat talttumattomat taudit, sen kellareihin norui tulvavettä ja sen kaupungeissa räjähtelivät pommit. Hän oli pystynyt vaikuttamaan vähään, mutta täällä hän vaikutti.
Suo muistaa on melankolinen kertomus siitä, miten yksilöt yrittävät tehdä osansa ja kantavat kortensa kekoon. Vaikka paluuta entiseen ei ole, on ehkä mahdollisuus pelastaa jotain. Vai onko? Entä miten luonto suhtautuu ihmisten toimiin?
Jenni Räinän romaani on kaunis ja vahvasti ajassa kiinni. Henkilöhahmot jäävät kuitenkin melko etäälle eikä kiinnostus säily eheänä aivan loppuun saakka. Luontokuvaukset hivelevät mieltä ja ovat oikein toimivia – suo onkin lopulta kuin yksi romaanin päähenkilöistä.
Tuo Suo muistaa voisi olla kiinnostava kokemus.
VastaaPoistaSiinä on viehättävää tunnelmaa.
Poista