Siirry pääsisältöön

Matti Rönkä: Yyteet

"'Logistiikkaryhmästä pois yksi viiva kaksi. Heti. Perusteena tuotannollis-taloudelliset syyt. Suomeksi sanottuna siellä on liikaa ukkoja ja löysää", Lammio toisti, opettu Kari Luotoa. "Mutta tämä on testi myös sulle. Tai oppimisprosessi. Mehän olemme joustava organisaatio. Tai meistä tulee. Keskiössä on osaaminen. Joustavuus. Vaihtelu. Kierto. Eivätkä ole ikuisia nämä pomohommat ja positiot."

Matti Rönkä: Yyteet
(Gummerus 2017)
251 sivua
Äänikirjan lukija Aku Laitinen,
kesto 6 t 9 min.

Matti Rönkä on tuonut romaanissaan Yyteet klassikkoromaani Tuntemattoman sotilaan hahmoja nykyaikaan ja nykyiseen työelämään. Kun Linnan romaanin sankarit taistelivat kotimaansa puolesta, ovat uuden romaanin sankarit toki vähemmän vaativassa taistelussa luoviessaan työelämän jatkuvien haasteiden ja yt-uhkien ristiaallokossa.

Idea onkin oivallinen. Oli hauskaa seurata, millaisia hahmoja nykyajan koskelat, lammiot ja muut ovat. Kiintoisaa on sekin, että miehisen esikuvan joistakin hahmoista on tehty naisia - hyvä niin.

Silti koin romaanin maailman kovin miehiseksi. Naispomo jää etäälle, kun alempi porras yrittää selviytyä hänen käskyvaltansa alla. Riitta Oja puolestaan ei ota tilaa itselleen vaan tuntuu, että miehet jyräävät. Sanankäyttö on paikoin kovin miehistä eikä saa minua nauramaan, vaikka ymmärtääkseni tarkoitus on olla humoristinen. Toki paikoin huumori on sellaista, että minäkin sen ymmärrän, mutta minun makuuni kokonaisuus jää liian kevyeksi ja äijämäiseksi.

Arja piti Röngän tavasta tuoda klassikkoa nykyaikaan ja Amma kiittää terävää nykyajan työelämän kuvausta. Elinaan kirja teki vaikutuksen.

Helmet 2018: 21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi.

Kommentit

  1. Luulenpa, että kirja ei ole minunkaan mukavuusalueellani. En ole koskaan ollut yyteessä. Olen kyllä seurannut hyvin läheltä ystävän puheita yyteestä. Ystäväni sai sitten puhelun, jossa ilmoitettiin potkuista. Ystäväni oli firman tuottavin henkilö, joka sitten savustettiin ulos. Kateus.
    Matti Röngän kirjallisuus alkoi kiinnostaa, kun luin Einon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole Rönkää aiemmin lukenut. Vaikka tämä ei minun kirjani ollutkaan, olisi kiva lukea Röngältä joskus muutakin.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Blogistanian Globalia -äänestyksen voittaja on...

Kirjabloggaajat, -grammaajat ja -tubettajat äänestivät jälleen parhaista lukukokemuksistaan. Vuoden 2023 kirjaparhaimmistoa äänestettiin viime viikolla: Blogistanian Globalia -kategoriassa ääniä antoi 51 äänestäjää ja mainituksi tuli 80 eri teosta. Voittajaksi nousi 15 pisteellä  Martha Wellsin  Hälytystila – Murhabotin päiväkirjat 1  (Hertta Kustannus) , suomentaja Mika Kivimäki! Arvioissa scifisarjan avaavaa teosta on luonnehdittu seuraavasti: Tämä olikin aika hurmaava tapaus tämä Murhabotti . –  Katarooman kirjaimia   Jäi lämmin fiilis . –  @kalmanoudotkirjat Miten mahtava tunne lukea näin hyvää scifiä suomeksi ja toivomme, että suomennoksen myötä teos löytää valtavan määrän uusia lukijoita, sillä sen se todella ansaitsee.      – @reading_with_pet_dragon Claire Keeganin  Nämä pienet asiat  (Tammi) , suomentaja Kristiina Rikman   sijoittui Globaliassa toiseksi yhdellätoista pisteellä. Siitä on todettu muun muassa näin: Sadassa sivussa Keegan luo täyden ja koskettavan kertomuksen, jok