Siirry pääsisältöön

Tommi Kovanen, Jenny Rostain: Kuolemanlaakso

"Yhtäkkiä kuului kova pamaus ja maailmani musteni. Tajuntani valtasi hiljaisuus.
Pelikello pysähtyi aikaan 00:11 ja peli vihellettiin poikki.
Minua oli taklattu takaa kuolleesta kulmasta ja makasin jäällä tajuttomana."

Tommi Kovanen, Jenny Rostain:
Kuolemanlaakso
(Bazar 2017)
Äänikirjan lukija Antti Jaakola
Kesto 6h 6min.

Tommi Kovanen on entinen jääkiekkoilija, joka Rauman Lukossa puolustajana pelatessaan sai taklauksen seurauksena aivovamman ja joutui lopettamaan uransa. Mediassakin tilaa saanut tapaus on ehdottomasti kaiken julkisuuden arvoinen, ja enemmänkin. On hyvä, että monia epäreiluja ja absurdeja piirteitä saaneesta tapauksesta puhutaan ja kirjoitetaan. Jos sillä estetään yksikin vastaava vakava loukkaantuminen, on tehty jo paljon hyvää.

Kovin vaikealta tuntuu kirjoittaa kirjasta, joka perustuu traagisiin tositapahtumiin. Myötätuntoni on, ehdottomasti, kovia kokeneen pelaajan puolella. Hänen tarinansa on karmaiseva ja huolestuttava. Silti en voi olla sanomatta, että jonkinlainen moniäänisyys olisi voinut olla kokonaisuudelle eduksi, sillä nyt kirjassa korostuu Kovasen oma kokemus niin, että kaikki muut jäävät varjoihin katsomaan sivusta, kun mies tuhoaa ympäriltään lähes kaiken. Onko todella niin, että kukaan lähellä ei välittänyt eikä puuttunut asioihin ennen kuin oli jo melkein myöhäistä? Olisin mielelläni kuullut, miten lähipiiri koki käänteentekevän onnettomuuden, joka varmasti vaikutti suuresti myös muihin kuin uhriin itseensä. En myöskään voinut olla miettimättä, kuinka pelaaja, joka omienkin sanojensa mukaan muistaa tapahtumia huonosti, voi kuvata kaikkea mennyttä niin tarkasti.

Niin tai näin, Kuolemanlaakso on tärkeä kirja tärkeästä aiheesta. Jääkiekko on Kovasen koko elämä, ja käytännössä se lopulta vie häneltä lähes kaiken. On äärimmäisen murheellista, että lajissa sallitaan edelleen rumia, jopa vammauttavia taklauksia - viimeisimpänä uutisoitiin nuoren suomalaisen NHL-pelaaja Sebastian Ahon loukkaantumisesta taklauksen seurauksena. SM-liigasta ja sen johtoportaan toimijoista Kuolemanlaakso antaa häpeällisen kuvan. Toivottavaa on, että Kovasen tarina herättää ajattelemaan entistä enemmän sitä, että jokaisen pelaajan terveyden on oltava prioriteettien kärjessä - ei pelin näyttävyyden tai väärintekijöiden suojelemisen.

Kommentit

  1. Olen jonkin verran kuullut tästä Kovasen kirjasta ja syntyi nyt tunne, että voisin tämän lukea. Mielenkiintoinen kirjoitus, kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Elegia. Olisikin kiva päästä lukemaan sinun ajatuksiasi tästä.

      Poista
    2. Jonna

      mie luin Tommin ja kirjoitin tuonne: https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/kuolemanlaakso/

      Nostin sen kolmen kärkeen, vuoden 2017 Blogistaniassa.

      Poista
    3. Kiitos linkistä, hikkaj! Käynpä lukemassa ajatuksiasi kirjasta.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Laura Manninen: Kaikki anteeksi

"Me olimme se vihreän puutalon uusi onnellinen perhe, jolla oli vanhemmat. Ja liikaa salaisuuksia. Ehkä joku oli nähnyt kun meillä kävi poliisiauto, kenties huomannut lastensuojelun kotikäynnillä, pannut merkille miten Mikko huusi minulle pihassa. Ehkä joku lasten kavereista oli kuullut kyläillessään asioita. Mutta jos joku olikin jotain huomannut, me kaikki teeskentelimme ettei se ollut mitään."



Kaikki anteeksi on kuvaus parisuhdeväkivallasta, johon sisältyy niin laaja kavalkadi väkivallan muotoja, että tarinan asiantuntijatkin kavahtavat ja suosittelevat jo eroa. Päähenkilö Laura yrittää kuitenkin viimeiseen saakka pysyä yhdessä Mikon kanssa, vaikka Mikko lyö, uhkailee, puhuu rumasti ja satuttaa lukemattomin eri tavoin.

Laura on itsellinen nainen, joka kohtaa Mikon, eronneen kolmen lapsen isän. Alkuun kaikki vaikuttaa (tietenkin!) täydelliseltä, sillä mies osaa hurmata ja puhua kauniisti. Mutta sitten Mikon pimeä puoli alkaa kaivautua esiin ja saa vähitellen yhä enemmän til…