Siirry pääsisältöön

Fiona Barton: Leski

"'Ei mitään hätää', hän sanoo. 'Se on ohi nyt.'
Niin kuin onkin. Ei enää poliiseja, ei enää Gleniä. Ei enää hänen höpsätyksiään."

Fiona Barton: Leski
(Bazar 2018)
Alkuteos The Widow 2016
Suomentanut Pirkko Biström
367 sivua
Fiona Barton on esikoiskirjailija ja toimittaja, joka on kirjoittanut juttuja muun muassa isoista rikostapauksista. Ehkä siksi Leskessä on vahvasti esillä media, eikä suinkaan vain kauniissa valossa. Median ajojahti on ahdistavaa ja sitä, miten eri tiedotusvälineet kilpailevat toistensa kanssa saadakseen skuupin, Barton kuvaa todentuntuisesti ja elävästi.

Todentuntuisesti esikoisteoksessa kuvataan montaa muutakin asiaa. Esimerkiksi se, miten vaikeaa poliisin on saada rikollinen nalkkiin, tulee ahdistavan selväksi. Sekin, miten kierolla tavalla ihmismieli voi toimia, ripustetaan lukijan nähtäville - kaunista ei ole sekään.

Leskessä huomion keskipisteenä on Jean Taylor, joka on juuri menettänyt miehensä. Toimittajat juoksevat kilpaa naisen ovelle, sillä hän ei ole kuka tahansa leski: aviopuoliso Glen on ollut syytettynä lapsen sieppaamisesta. Syytteiden myötä Taylorien elämä on muuttunut varsinaiseksi hullunmyllyksi, kun toimittajat päivystävät kotitalon liepeillä ja saavat uutta vettä myllyynsä vähän väliä niin, että piina ei oikeastaan pääty koskaan. Eikä edes kaupassa voi käydä rauhassa, kun kasvot ovat olleet esillä kaikkialla - eikä epäiltyyn pedofiiliin suinkaan suhtauduta lempeästi, olipa oikeuden päätös mikä tahansa.
En sanonut mitään lehtimiehillekään. Kävin milloin missäkin supermarketissa, etteivät he löytäisi minua, ja aloin käyttää hattuja jotka peittivät osan kasvoista, etteivät muut ihmiset tunnistaisi minua. Ihan kuin Madonna, Lisa olisi sanonut, jos olisi vielä ollut ystäväni. Mutta ei hän ollut. Kukaan ei enää halunnut tuntea meitä. Kaikki halusivat vain tietää meistä.
Tarina alkaa vuodesta 2010, kun Glen on juuri menehtynyt tapaturmaisesti. Alkupisteestä siirrytään muutamia vuosia taaksepäin aikaan, jolloin pieni Bella katosi. Sittemmin poliisi päätyi tutkimuksissaan syyttämään Glen Tayloria lapsen sieppaamisesta. Mitä todella tapahtui? Sitä keritään auki vähä vähältä, siirtyen ajassa kohti tarinan nykyhetkeä ja kuvaten tapahtumia eri näkökulmista, kuten juttua tutkivan poliisin ja toimittajan silmin.

Jean Taylor on kuitenkin se, johon kaikki kilpistyy. Minäkertojana hän on kiintoisa ja antaa runsaasti ajatuksenaiheita. Kuinka ihmismieli toimii, kun omaa läheistä epäillään kauheasta rikoksesta? Kuinka pitkälti lähellä oleva voi manipuloida toista? Millaisia tekoja voi vielä perustellusti kuitata "höpsötyksiksi"? Missä määrin Jeanin sanoihin voi luottaa? Jonkinlaiseksi arvoitukseksi hän eittämättä jää, mikä on yksi tarinan tehokeinoista.

Arvoituksia tarinaan jää muitakin, mikä on hyvä. Lukija osaa kyllä arvailla senkin, mitä ei suoraan sanota, enkä lukiessani kaivannut lainkaan yksityiskohtaisia kuvauksia rikoksen tekemisestä.

Silti kirjan voisi varustaa varoitustarralla: "Trilleri voi viedä yöunesi sekä ennen tarinan päättymistä että sen jälkeen." Sen verran piinaava tarina on, että yöunien kustannuksella sen luin loppuun. Sen verran vahvasti pienen Bellan kohtalo mieleen jäi, että uni ei aivan heti kirjan kansien sulkeuduttua tullut.

Jännitys ei Leskessä rakennu niinkään juonen varaan vaan paino on psykologiassa. Suosittelenkin teosta erityisesti psykologisen jännityksen ystäville. Vakuuttava trilleri kaiken kaikkiaan.

Kiitän kustantajaa ennakkokappaleesta, jonka sain luettavakseni. Leski ilmestyy myyntiin 16.1.2018.

Kommentit

  1. Psykologisesti piinaava trilleri kuulostaa tehokkaalta. Koetan muistaa tämän sitten, kun tulee dekkariolo.

    VastaaPoista
  2. Toden totta romaani on minäkertojalesken. Laskelmoivuus ja haavoittuvuus välittyvät kiinnostavasti - ja se tekee tämän trillerin muista kaltaisistaan poikkeavaksi. Viihdyttävää hirveästä aiheesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti tämä on kyllä omaa laatuaan. Aihe on hirveä mutta ei tule liikaa päälle.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…