"Rouva Pyy huomasi juuri taksiautoaseman ohitse laituria kohti kääntyvän bussin numeron. Se oli siis tullut, ja lähtisi aivan kohta. Hän laskeutui portaita alas ja oli jälleen rouva Pyy: jalat tiesivät mihin kulkea ja samassa hän unohti vielä äsken olleensa vieras."
Rouva Pyy on Marja-Liisa Vartion Kaikki naiset näkevät unia -romaanin päähenkilö. Keski-ikäinen kotirouva unelmoi paremmasta mutta ei tunnu huomaavan ympärillään olevaa hyvää. Hän on alati tyytymätön ja näkee ympärillään salakavaluutta ja pahantahtoisuutta.
Rouva Pyy on hahmo, johon voisi tympääntyä heti alkumetreillä. Kuitenkin hänessä on jotain, mikä saa jatkamaan lukemista ja jopa tuntemaan myötätuntoa häntä kohtaan. Taitavasti Vartio kuvaa naista, joka on oman elämänsä sivustakatsoja eikä useinkaan kovin hyvin selvillä siitä, missä oikein mennään.
Tylsistynyt romaanin päähenkilö on, se on selvää. Ehkä ajan ahtaat raamit tekevät sen, ettei rouva pääse irtautumaan roolistaan vaan pyristelee turhaan. Tai ehkä ahtaat raamit ovat sittenkin mielessä, joka säätelee, miltä elämän pitäisi ulospäin näyttää.
Väsyneenä elämäänsä rouva puuskahtaa, että olisi pitänyt toimia toisin, mutta katuminen ei tunnetusti auta, ei myöskään tässä tapauksessa. Kiinnostavaa on se, miten rouva Pyy elämässään rimpuilee suuntaan jos toiseen mutta tyytyy kuitenkin siihen, mitä on, kykenemättä muutokseen, huolimatta siitä, että näkee itsessään erityislaatuisuutta, joka ansaitsisi huomiota. Valitettavasti muut eivät sitä näe, vaikka puoliso melkein kaikkensa tekeekin pitääkseen vaimonsa tyytyväisenä. Kiitosta eivät puolison tekemiset kuitenkaan osakseen saa.
Ajankuva romaanissa rakentuu hyvin. On mies, joka kantaa leivän pöytään; on kotirouva, joka keskittyy Artekin verhoihin ja taideostoksiin; ovat lapset, jotka elävät uudenlaista aikaa ja joita äiti ei oikein osaa ymmärtää. 1950-luvun kerrostaloasuntoon sijoitettu perheenäiti keskittyy lähinnä itseensä ja haaveisiinsa - yhteys Gustave Flaubertin Rouva Bovaryyn tulee mieleen tämän tästä. Mieleen tulee sekin, että ei rouva Pyy mikään -50-luvun tuote ole, vaan varmasti hänenlaisiaan löytyy ajasta riippumatta, eri puitteissa tosin.
Lukukokemusta voisi kuvata sanalla tahmea. Mitenkään liukkaasti etenevä tarina ei ole, mutta eipä ole liukkaasti etenevää rouva Pyyn elämäkään vaan ennemmin harmaata. Kuitenkin jokin saa kiinnostumaan päähenkilöstä ja tämän mielenliikkeistä niin, että ei kirjaan loppuun lukeminen mitään pakkopullaa lopulta ollut.
Kaikki naiset näkevät unia on Kirjojen Suomi -hankkeen vuoden 1960 kirja. Ylen sivuilta löytyy lisää tietoa.
Kirjasta blogeissa: Bibliofiilin päiväunia, Kulttuuri kukoistaa ja Lumiomena - Kirjoja ja haaveilua.
 |
| Marja-Liisa Vartio: Kaikki naiset näkevät unia (Otava 1982, alun perin 1960) 312 sivua |
Rouva Pyy on hahmo, johon voisi tympääntyä heti alkumetreillä. Kuitenkin hänessä on jotain, mikä saa jatkamaan lukemista ja jopa tuntemaan myötätuntoa häntä kohtaan. Taitavasti Vartio kuvaa naista, joka on oman elämänsä sivustakatsoja eikä useinkaan kovin hyvin selvillä siitä, missä oikein mennään.
Tylsistynyt romaanin päähenkilö on, se on selvää. Ehkä ajan ahtaat raamit tekevät sen, ettei rouva pääse irtautumaan roolistaan vaan pyristelee turhaan. Tai ehkä ahtaat raamit ovat sittenkin mielessä, joka säätelee, miltä elämän pitäisi ulospäin näyttää.
Väsyneenä elämäänsä rouva puuskahtaa, että olisi pitänyt toimia toisin, mutta katuminen ei tunnetusti auta, ei myöskään tässä tapauksessa. Kiinnostavaa on se, miten rouva Pyy elämässään rimpuilee suuntaan jos toiseen mutta tyytyy kuitenkin siihen, mitä on, kykenemättä muutokseen, huolimatta siitä, että näkee itsessään erityislaatuisuutta, joka ansaitsisi huomiota. Valitettavasti muut eivät sitä näe, vaikka puoliso melkein kaikkensa tekeekin pitääkseen vaimonsa tyytyväisenä. Kiitosta eivät puolison tekemiset kuitenkaan osakseen saa.
- Eikö ihmisen ole parempi vaikka itkeä koko elämänsä kuin mennä virran mukana? Mutta sinä et nykyään tee muuta kuin moitit minua kasvattajana ja asetut aina lasten puolelle.Suorastaan surkuhupaisa on kuvaus matkasta Italiaan, missä eivät odotukset myöskään toteudu. "Tämä kaikki oli niin pientä ja hämärää", täysin muuta kuin piti.
Ajankuva romaanissa rakentuu hyvin. On mies, joka kantaa leivän pöytään; on kotirouva, joka keskittyy Artekin verhoihin ja taideostoksiin; ovat lapset, jotka elävät uudenlaista aikaa ja joita äiti ei oikein osaa ymmärtää. 1950-luvun kerrostaloasuntoon sijoitettu perheenäiti keskittyy lähinnä itseensä ja haaveisiinsa - yhteys Gustave Flaubertin Rouva Bovaryyn tulee mieleen tämän tästä. Mieleen tulee sekin, että ei rouva Pyy mikään -50-luvun tuote ole, vaan varmasti hänenlaisiaan löytyy ajasta riippumatta, eri puitteissa tosin.
Lukukokemusta voisi kuvata sanalla tahmea. Mitenkään liukkaasti etenevä tarina ei ole, mutta eipä ole liukkaasti etenevää rouva Pyyn elämäkään vaan ennemmin harmaata. Kuitenkin jokin saa kiinnostumaan päähenkilöstä ja tämän mielenliikkeistä niin, että ei kirjaan loppuun lukeminen mitään pakkopullaa lopulta ollut.
Kaikki naiset näkevät unia on Kirjojen Suomi -hankkeen vuoden 1960 kirja. Ylen sivuilta löytyy lisää tietoa.
Kirjasta blogeissa: Bibliofiilin päiväunia, Kulttuuri kukoistaa ja Lumiomena - Kirjoja ja haaveilua.
Vartion kirjoista olen lukenut vain pari ja tämä kuulostaa kiinnostavalta, vaikka ei ilmeisesti kovin nopeatempoinen olekaan.
VastaaPoistaMinä taas en ole aiemmin Vartion tuotantoon perehtynyt. Ainakin "Hänen olivat linnut" kiinnostaisi lukea, siitä olen niin usein kuullut.
PoistaLuen tätä juuri syyskuun lukupiiriä varten ja tahmeaa on. Turhautuminen elämäänsä ei katso aikaa mutta jotenkin tämä tuntuu vanhentuneelta. Ehkä jaksan viimeiset 60 sivua entistä enemmän ajankuvana.
VastaaPoistaMinäkin luin tämän lukupiiriä varten. Muuten ehkä olisinkin jättänyt aika alkuvaiheissa kesken.
Poista