"Kaapin yksityiskohdat ovat hämmentävän tarkkoja ikään kuin oikea talo olisi kutistettu ja leikattu kahtia niin että sisukset paljastuvat. Yhdeksän huonetta - keittiöstä salonkiin ja jopa ullakkoon, jossa varasotidaan turvetta ja polttopuuta suojassa kosteudelta. 'Täällä on piilokellarikin', Johannes sanoo ja avaa keittiön ja paraatikeittiön välisen lattian, jonka alta paljastuu tyhjä piilo. Paraatikeittiön kattoon on jopa maalattu alkuperäisen näköinen silmää huijaava kuva. Nella muistaa keskustelunsa Oton kanssa. Kaikki romahtaa, Otto sanoi katsoen epätodellisen näköistä kattoa."
1600-luvun Amsterdamiin vie Jessie Burtonin romaani Nukkekaappi, jonka päähenkilö on nuori Nella, vastavihitty vaimo, joka saapuu uuteen kotiinsa maaseudulta mukanaan vähäinen määrä tavaraa mutta sitäkin suurempi määrä toiveita uudesta elämästä uudessa kodissa. Aika pian selviää, että toiveille ei ole katetta. Vastaanotto Amsterdamissa ei ole järin lämmin, eikä Nellaa parikymmentä vuotta vanhempi aviomies tunnu olevan kovin kiinnostunut vaimostaan. Matkoja ja menoja Johanneksella sen sijaan riittää.
Vaikka avioelämä ei ole Nellan odotusten mukaista, onnistuu erikoinen yhteisö Herengrachtin kanavan varrella voittamaan hänet puolelleen. Johanneksen sisarella Marinilla on kolkkoudestaan huolimatta pehmeä puoli, Cornelia hoitaa palvelijan töitä ja on samalla tärkeä tiedonlähde. Otto, miespalvelija, pysyttelee taustalla.
Johannes yllättää vaimonsa erikoisella häälahjalla. Nella saa ison nukkekaapin, joka on lähes täydellinen toisinto Brandtien omasta talosta. Smitin luettelosta löytyy miniatyristi, jolta Nella tilaa pieniä esineitä ja hahmoja nukkekaappiaan varteen - ja saa jatkuvasti enemmän kuin tilaa. Näyttää siltä kuin salaperäinen miniatyristi näkisi enemmän kuin muut, jopa tulevaisuuteen saakka.
Nukkekaappi avaa lukijalle elämäntäyteisen kuvaston 1600-luvun Amsterdamista. Kuvasto on kiehtova ja kiinnostava, ja jouheva kerronta pitää otteessaan. Henkilöt jäävät kuitenkin melkoisen yksiulotteisiksi eikä se, miten 18-vuotias maalaistyttö kasvaa muutamassa kuukaudessa ottamaan ohjia käsiinsä, ole täysin vakuuttavaa. Naisten asemaa vuosisatoja sitten kuvataan kyllä kiintoisasti: Amsterdamissa naiset sentään voivat liikkua kadulla ilman miesseuraa.
Tunnelmaa on luotu tehokkaasti ja miljöötä kuvataan eläväksi, mutta silti jotain jää puuttumaan. Tuntuu, että kaikkia elementtejä ei ole maltettu hyödyntää vaan hyviä aineksia sipaistaan melko kepeällä otteella - ehkä teemojen karsiminen olisi antanut tilaa syvyyteen. Loppujen lopuksi: Nukkekaappi on kelpo lukuromaani, joka viihdyttää mutta ei herätä syviä ihastuksen huokauksia ainakaan tässä lukijassa.
Burtonin romaanista kirjoittavat myös Katja, Henna, Ulla, Leena, Tuija, Kirjaluotsi, Annika, Riitta ja Amma. Hakemalla löytyy lisää, blogeissa kirjasta on kirjoitettu runsaasti.
Helmet 2017: 42. Esikoisteos.
 |
| Jessie Burton: Nukkekaappi (Otava 2016) Alkuteos The Miniaturist 2014 Suomentanut Markku Päkkilä 431 sivua |
Vaikka avioelämä ei ole Nellan odotusten mukaista, onnistuu erikoinen yhteisö Herengrachtin kanavan varrella voittamaan hänet puolelleen. Johanneksen sisarella Marinilla on kolkkoudestaan huolimatta pehmeä puoli, Cornelia hoitaa palvelijan töitä ja on samalla tärkeä tiedonlähde. Otto, miespalvelija, pysyttelee taustalla.
Johannes yllättää vaimonsa erikoisella häälahjalla. Nella saa ison nukkekaapin, joka on lähes täydellinen toisinto Brandtien omasta talosta. Smitin luettelosta löytyy miniatyristi, jolta Nella tilaa pieniä esineitä ja hahmoja nukkekaappiaan varteen - ja saa jatkuvasti enemmän kuin tilaa. Näyttää siltä kuin salaperäinen miniatyristi näkisi enemmän kuin muut, jopa tulevaisuuteen saakka.
Nella kääntelee niitä käsissään ja yhtäkkiä alkaa tuntua uhkaavasti siltä että hänen verensä lakkaa kiertämästä. Toisen koiran mahassa on pieni musta piste täsmälleen samassa paikassa kuin Dhanallakin.Erityisen uhkaavan tilanteesta tekee se, että Brandtin perheellä on salaisuus, jonka ei pitäisi päästä päivänvaloon Amsterdamin kaduilla. Vai onko mahdollista, että syntejä annetaan anteeksi, kun varakkuutta ja asemaa on riittävän paljon? Vai käykö sittenkin niin, että nimenomaan aseman ja varakkuuden tähden salaisuudesta perille päässeet ovat valmiita petokseen?
Nukkekaappi avaa lukijalle elämäntäyteisen kuvaston 1600-luvun Amsterdamista. Kuvasto on kiehtova ja kiinnostava, ja jouheva kerronta pitää otteessaan. Henkilöt jäävät kuitenkin melkoisen yksiulotteisiksi eikä se, miten 18-vuotias maalaistyttö kasvaa muutamassa kuukaudessa ottamaan ohjia käsiinsä, ole täysin vakuuttavaa. Naisten asemaa vuosisatoja sitten kuvataan kyllä kiintoisasti: Amsterdamissa naiset sentään voivat liikkua kadulla ilman miesseuraa.
Tunnelmaa on luotu tehokkaasti ja miljöötä kuvataan eläväksi, mutta silti jotain jää puuttumaan. Tuntuu, että kaikkia elementtejä ei ole maltettu hyödyntää vaan hyviä aineksia sipaistaan melko kepeällä otteella - ehkä teemojen karsiminen olisi antanut tilaa syvyyteen. Loppujen lopuksi: Nukkekaappi on kelpo lukuromaani, joka viihdyttää mutta ei herätä syviä ihastuksen huokauksia ainakaan tässä lukijassa.
Burtonin romaanista kirjoittavat myös Katja, Henna, Ulla, Leena, Tuija, Kirjaluotsi, Annika, Riitta ja Amma. Hakemalla löytyy lisää, blogeissa kirjasta on kirjoitettu runsaasti.
Helmet 2017: 42. Esikoisteos.
Tykkään historiallisista kirjoista ja tässä oli yksi kelpo teos tuolta ajalta. Aika hyvin tuli esille naisen paikka avioliitossa ja muutenkin yhteiskunnassa.
VastaaPoistaNaisen asema mietitytti monessa kohtaa, ja sitä tuotiinkin hyvin esille. Kelpo teos tosiaan.
PoistaBloggauksesi summaa paljon ajatuksiani Nukkekaapista. Pidin ideasta (ja kauniista kannesta!) ja ajattelin, että siinä voisi olla ainesta paljoon, mutta toteutus oli jäänyt aika tavanomaiseksi. Lukuromaanina menee, mutta harmillisen pinnalliseksi ja väärällä tavalla helpoksi (olisin kaivannut haastetta) lukukokemuksesi jäi tämä.
VastaaPoistaKansi on tosiaan kaunis. :) Ideasta pidin minäkin, ja kyllä Johanneksen kohtalo mietitytti nykylukijaa aika tavalla. Turhan helppo lukukokemus tosiaan mutta ihan hyvää ajanvietettä.
Poista