Siirry pääsisältöön

Virve Sammalkorpi: Paflagonian perilliset - Iax Agolaskyn päiväkirjan säästyneet sivut

"Syyskuun 13. vuonna 1820
- - Miksen voisi kiinnostua kiihkeästi tutkimuskohteestamme, vaikka he (ne?) olisivatkin eläimiä? Pidänhän Noiristakin ja kaipaan sitä. Ei, syy on siinä, että olen liian monta kertaa erehtynyt pitämään luolan asukkeja ihmisinä. Jotkut seikat, tekemäni huomiot, jokin minussa tuntuu väittävän, vastoin todennäköisyyttä, että olen ollut tekemisissä ihmisten kanssa."

Virve Sammalkorpi:
Paflagonian perilliset - Iax Agolaskyn päiväkirjan säästyneet sivut
(Karisto 2016)
137 sivua
Olipa ilahduttavaa huomata, että Virve Sammalkorvelta on ilmestynyt uutta tuotantoa. Esikoisteos Sinkkuleikki (1999) oli Helsingin Sanomien palkintoehdokkaana ja osoitti, että kirjailija kykenee hallittuun ja sujuvaan ilmaisuun. 2000-luvun alkupuolella ilmestyi useita romaaneita; Kahvila Dominokujalla oli esikoista tummasävyisempi ja ilmestyi 2006 - kymmenen vuotta saatiinkin sitten odotella seuraavaa eli tätä nyt käsillä olevaa.

Paflagonian perilliset vie 1820-luvun tienoille, omalaatuisen tutkimusretkikunnan mukaan. Nuori Iax Agolasky lähtee professori Moltiquen apulaisena Venäjälle, missä on tarkoitus etsiä erikoisia tutkimuskohteita: huhutaan, että Venäjän luoteisosissa elää metsänkansan jäseniä. Erikoiset luolan asukit löytyvätkin, ja tutkimusmatka venyy aiottua pidemmäksi.

Päiväkirjamuotoinen romaani on kiehtova, unenomainen kuvaus ihmisyydestä ja sen varjopuolista. Teos kysyy, mikä lopulta erottaa ihmisen eläimestä, ja on hetkiä, jolloin tulee pohtineeksi sitäkin, miten ihminen valta-asemaansa luomakunnan kruununa käyttää. Kaunista ei ihmisen toiminta aina ole, ja yksi merkittävä kysymys on se, kuinka erilainen saa olla, jotta tulee hyväksytyksi.
Hän tulee hakemaan meidät. Hän hakee meidät tästä luolasta paikkaan, jossa ei ole tavallisia ihmisiä, on vain epätavallisia. On vaarallista olla erilainen paikassa, jossa kaikki muut ovat keskenään samanlaisia. Oletko huomannut?
Virve Sammalkorpi kirjoittaa erittäin sujuvasti ja vakuuttavasti. Kynän jälki on sellaista, että tuntuu, kuin lukijana olisi keskellä kaikkea outoa ja kummallista. Tarina sekoittaa toden ja kuvitellun onnistuneesti ja nostaa esille tärkeitä teemoja ihmisyydestä. Kirjan kansien sulkeuduttua tuntuu, kuin olisi herännyt unesta.

Teosta kuvittavat Pekka Nikruksen valokuvat. Hän kertoo projektista täällä.

Paflagonian perillisistä on kirjoittanut myös Suketus.

Kommentit

  1. Tämä oli kyllä yllättävä ja hieno lukukokemus. Päiväkirjaformaatti toimii hienosti ja tunnelma on voimakas alusta loppuun. Mainio kirja, jonka soisi päätyvän useammankin lukijan käsiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelma on tosiaan vahva. Minulle lukukokemus oli paitsi yllättävä, myös hämmentävä - hyvällä tavalla. Yllättävää oli sekin, etten juuri löytänyt tästä arvioita.

      Poista
  2. Paflagonian perilliset viehätti minua. Pidin tarinan fragmentaarisesta rakenteesta ja vahvasta tunnelmasta, jota kuvituskin loi osaltaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelma tarinassa on tosiaan vahva. Pidin erityisesti siitä, miten tosi ja epätosi limittyvät yhteen.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjabloggaajien klassikkohaaste, osa 13 – ilmoittaudu mukaan!

Klassikkohaasteen logo: Niina T. Kirjabloggaajien klassikkohaaste lähestyy taas! Haasteen kolmastoista osa on vuorossa heinäkuun viimeisenä päivänä, joten aikaa klassikon lukemiseen on kosolti – nyt siis valikoimaan, mikä kirja sopivasti kutkuttaa ja houkuttaa!  Klassikkohaasteen viralliset säännöt: 1. Valitse klassikko, jonka olet jo pitkään halunnut lukea, ja ilmoita valinnastasi tämän postauksen kommenttikenttään. (Voit myös vain ilmoittaa osallistumisestasi haasteeseen ja päättää klassikon myöhemmin.) 2. Lue valitsemasi klassikko. 3. Kirjoita postaus lukemastasi klassikosta ja julkaise postauksesi 31.7.2021. Linkitä postauksesi koontipostaukseen, jonka julkaisen blogissani edellisenä päivänä. 4. Kehu itseäsi: selätit klassikon - ja ehkä jopa nautit siitä! 5. Toista kohta neljä useasti! Voit osallistua myös ilman blogia. Jätä silloin tieto lukemastasi klassikosta haasteen koontipostaukseen ja kerro ajatuksesi kirjasta. Somessa käytetään tunnistetta  #klassikkohaaste . Haasteeseen vo

Laura Malmivaara: Vaiti

Tämä talon puolikas on vain minun. Kaikesta muusta olen luopunut, mutta en tästä. Täällä olen turvassa. Kukaan ei odota minun sanovan yhtään mitään. En ota puhelinta esiin laukusta. Ikkunasta siivilöityvä valo on pehmeää, harmonia näennäisen täydellinen. Vain mahassa vellova möykky etoo.  Laura Malmivaara: Vaiti Otava 2021 kansi Elina Warsta 243 sivua äänikirjan kesto 6 t 46 min lukijat Laura Malmivaara ja Marja Packalén Laura Malmivaaran esikoisteos Vaiti  vie minäkertojan mielenmaisemaan. Autofiktiivisen romaanin päähenkilö muistuttaa kirjailijaa itseään, hänen ex-puolisonsa Atte taas tuo mieleen Malmivaaran entisen puolison, työtavoistaan syntyneessä kohussa ryvettyneen Aku Louhimiehen. Tyttäriä pariskunnalla on kaksi, kuten oikeassakin elämässä. Vaiti  ei kerro kuitenkaan yksinomaan siitä, miten Atte – Aku – kärsii kohun keskellä tai miten ryöpytys vaikuttaa perheeseen. Se on yksi sivujuonne, mutta ennemminkin romaanissa on kysymys minäkertojasta, hänen suhteestaan läheisiinsä ja e

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy