Siirry pääsisältöön

Annamari Marttinen: Törmäys

"Hetki ennen kipua oli vitivalkoinen. En ehtinyt tuntea kipua kuin sokaisevan hetken ajan, mutta se kipu oli kaikennielevää.
Jarrut kirskahtivat. Pamaus jonka sisällä itse olin. Lensin."

Annamari Marttinen: Törmäys
(Tammi 2016)
361 sivua
Annamari Marttinen on kirjoittanut ennen Törmäystä seitsemän romaania, ja kirjailijan nimi on tuttu, mutta aiemmin en ole Marttisen teoksia lukenut. Kustantajalta saapunut uutuusromaani vaikutti heti alkuun kiinnostavalta jos toki myös hieman pelottavalta: onhan aihe murheellinen.

Miro kyydittää polkupyörällään tyttöystäväänsä Nadjaa, kun risteysalueella tapahtuu kauhea onnettomuus. Aamu ajaa autollaan nuorten päälle, ja hetkessä kaikki muuttuu toiseksi. Seuraa surua, katumusta, pelkoa - monenlaisia tunteita - mutta se on varmaa, että tapahtunutta ei pysty muuttamaan toiseksi, vaikka kuinka haluaisi. Pieni hetki on muuttanut monen ihmisen koko elämän toiseksi, ja vaikka onnettomuudessa on varsinaisesti vain kolme osallista, ulottuvat sen vaikutukset paljon laajemmalle.
Olinko sama ihminen, olivatko tämä piha ja talo samat kuin vähän jälkeen neljän, kun kiirehdin autolleni rinta pulppuillen?

Marttisen romaanin henkilöt ovat vakuuttavia. Kamaliin asioihin kukin reagoi tavallaan, ja onnettomuus käynnistää prosessin, jonka on pakko käynnistyä. Henkilöt eivät jää vain kauheuden kokijoiksi vaan heistä muodostuu moniulotteisia hahmoja taustoineen ja tunteineen.

Surutyötä ja syyllisyyttä Marttinen kuvaa kauniisti ja koskettavasti. Henkilöille annetaan tilaa ja tapahtumille aikaa, ja vaikka aihe on raskas, on tarinassa toivoa. Romaaniin sisältyy tärkeä muistutus siitä, miten suuri vastuu autoilijalla on ja miten pieni hetki voi muuttaa kaiken, peruuttamattomasti.

Kirjasta toisaalla: Rakkaudesta kirjoihin, Lukuneuvoja, Kirjasähkökäyrä, Kirjavinkit ja Lukulampun valossa.

Kommentit

  1. Tämä oli todella traaginen kirja. Marttisen kirjoilta voi odottaa uskomattomia tarinoita, tämä on jälleen osoitus hänen taidoistaan. Vaikutuin nenäliinapaketin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän myötä Marttisen teokset alkoivat kiinnostaa kovasti. Hän tuntuu osaavan kirjoittaa vaikeistakin asioista kauniisti ja koskettavasti.

      Poista
  2. Jonna, minä luin ennen Marttista paljonkin ja muistan selvästi, miten lukijat pitivät kirjasta Kuu huoneessa.

    Nyt tämä tuli sitten minulle. Luin ja hyvinkin nopeasti, mutta en saanut blogattua. Ihan pientä epuskottavuutta koin, olen itsekin ollut mukana kolarissa ja jouduin sokkiin, jossa en miettinyt, onko minulla ylläni rintaliivit vai ei, mutta jos ohittaa tuollaiset, tarina kyllä kantaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuu huoneessa ei kuulosta tutulta, pitää tutustua.

      Niin, kai järkyttävän tapahtumaan voi reagoida monin tavoin. En tosin ole kolariasiantuntija, joten en osaa paremmin ottaa kantaa. Minut Marttinen kuitenkin onnistui vakuuttamaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…