Siirry pääsisältöön

Riitta Jalonen: Kirkkaus

"Ensimmäinen lause toi tullessaan toivon. Vain toivon tähden voin kirjoittaa, en vihan tai pelon. Kun on kirjoittamalla kokenut kirkkauden ja nähnyt mustasta ajasta erottuvan valon, ei voi unohtaa sanojen voimaa."
Riitta Jalonen: Kirkkaus
(Tammi 2016)
352 sivua
Riitta Jalosen romaani Kirkkaus tutustuttaa lukijansa uusiseelantilaiseen Janet Frameen, joka kasvaa kansainvälisesti kiitetyksi kirjailijaksi kipeää tietä. Frame joutuu nuorena kohtaamaan suuria menetyksiä ja päätyy mielisairaalaan skitsofreenikkona.

Janet Framen tarina on kertomus taiteen ja sanojen voimasta sekä siitä, miten hiuksenhienolla rajalla mielenterveys välillä on. Hiuksenhienolla, sanon tarkoituksella - Janetin punainen tukka on sekin merkityksellinen. Janet itse sanoo: "Kannan sisimmässäni tervettä ihmistä. Sitä ei kukaan voi tuhota." Tuholta Janet välttyy, onneksi, mutta helppoa elämä ei ole sittenkään.
Nostan matkalaukun penkille. Se on raskas. Siellä on yli 200 sähköshokkia, lattialle tipahtanut kesken mennyt vauva, ensimmäinen runo jonka lapsena kirjoitin, Tyyni valtameri on siellä kokonaan, äidin unelmat omista kirjoista, isän kantamat hiilisäkit, Myrtle, Isabel, June ja Geordie ovat siellä, Richard on siellä ja hänen rumat sanansa, ja John Money.
Mutta vaikka elämä on kovaa, on tarina hämmentävän kaunis. Riitta Jalonen kirjoittaa niin kuulaasti, että hengästyttää. Romaanissa ei sorruta mässäilemään epäoikeudenmukaisuuksilla tai kurjuudella vaan tarina soljuu eteenpäin viehättävästi: ymmärtäen. Kirkkaudesta muodostuu uskomattoman tarkkanäköinen tutkielma ihmismielen kiemuroista ja siitä, mikä on normaalia ja hyväksyttävää. Kuinka lohdullista on saada kuulla, että on sallittua olla yksin, tai kyetä jättämään menneisyyden taakkoja taakse. "Kuka sanoo mikä on oikea tapa olla ihminen?"
Ainoastaan kirjoittaminen tekee elämästäni elämisen arvoisen.
Lohdullista on myös se, miten sanat voivat parantaa ja auttaa. Kirkkaus on kokonaisuudessaan osoitus sanojen voimasta. Jalonen pukee Janet Framen kovia kokemuksia kirjalliseen asuun, joka ei vähättele mutta on tavattoman kaunis. Olen vaikuttunut.

Myös Laura vaikuttui. "Yksi vuoden parhaista kirjoista", sanoo Krista ja samansuuntaista miettii Kaisa. Arja kiittää kirjasta ja Tuija toteaa Kirkkauden kiehtovan kielen ja kerronnan pyörteisen virtauksen vuoksi. Ulla mykistyi. "Ihan huikea!" huudahtaa Susa, ja samaa mieltä on Leena. Jennin mielessä säilyy pitkään kirja, joka vei Annikan lähes hypnoottiseen tilaan.

Kommentit

  1. Olen kirjaston pitkässä jonossa, mutta näin loistavaa kannattaa odottaakin!

    VastaaPoista
  2. Kyllä, tämä on todella vaikuttava kirja! Ne muutamat tämän syksyn uutuudet, jotka olen viime aikoina lukenut, ovat olleet oikeastaan kaikki vähän plääh, mutta Kirkkaus pelasti koko kauden <3 Paitsi että nyt on taas tosi kova kotimainen uutuus menossa, saapa nähdä mihin siitä lopulta on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, nyt odotankin innolla, mikä mahtaa olla kotimainen uutuus, josta vihjaat. Tämä kirjasyksy vaikuttaa oikein hyvältä - harmi vain, että lukuaikaa on tällä hetkellä minulla kovin vähäisesti.

      Poista
  3. Minä myös kirjaston pitkässä varausjonossa tämän teoksen kanssa, kuulostaa edelleen hienolta! :)

    VastaaPoista
  4. Mulla on Kirkkaus lainassa, mutta vähän vielä pitkittelen hyvin todennäköistä nautintoa ja "käyn" ensin Ghanassa. Kirkkautta on kehuttu paljon, yritän nyt saada itseni unohtamaan ne kaikki kehut, jotta voisin aloittaa tämän romaanin kuin en siitä olisi mitään ennalta kuullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä onnistuin aloittamaan Kirkkauden aika puhtaalta pöydältä, ja hyvä niin. Häikäistymisen sain mukavana yllätyksenä.

      Poista
  5. Säästelen tätä syyslomalle, olen varma että tulen pitämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pidät! Ihana ajatus saada viettää lomaa hyvän kirjan parissa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine.
Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?"


Kristin Hannahin romaani Satakieli tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti.

Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaakseen vallitsevaa yhteiskunnallista tilaa.

Tarina sijoittuu kahdelle aikatasolle. Liikkeelle lähdetään vuodesta 1995, kun Vi…

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

"Alician asianajaja oli niin ikään paikalla, mutta Alicia pysyi vaiti koko tapaamisen ajan. Silloin tällöin hänen kalvakat huulensa värähtelivät, mutta ääntä ei kuulunut. Hän ei vastannut ainoaankaan kuulustelijan esittämään kysymykseen eikä sanonut mitään edes siinä vaiheessa, kun tämä syytti häntä Gabrielin murhasta ja määräsi hänet pidätettäväksi. Alicia ei suostunut sen enempää kiistämään kuin myöntämäänkään syyllisyyttään.
Hän ei puhunut enää koskaan."

Hiljainen potilas kertoo nimensä mukaisesti hiljaisesta potilaasta. Hän ei ole pelkästään hiljainen vaan lähes täysin eristäytynyt muista ja oikeastaan kaiken vuorovaikutuksen ulottumattomissa.

Hiljainen potilas on Alicia Berenson. Hän on taiteilija ja murhaaja, joka ampui raa'asti aviomiehensä ja vaikeni sen jälkeen. Yleisen mielipiteen tuomitsema nainen näyttäytyy tarinassa monenlaisessa valossa: jonkun mielestä hän on väkivaltainen ja arvaamaton, jonkun mielestä herkkä ja kykenemätön tappamaan ketään. Mikä on totuus?