"Syyskuun 13. vuonna 1820
- - Miksen voisi kiinnostua kiihkeästi tutkimuskohteestamme, vaikka he (ne?) olisivatkin eläimiä? Pidänhän Noiristakin ja kaipaan sitä. Ei, syy on siinä, että olen liian monta kertaa erehtynyt pitämään luolan asukkeja ihmisinä. Jotkut seikat, tekemäni huomiot, jokin minussa tuntuu väittävän, vastoin todennäköisyyttä, että olen ollut tekemisissä ihmisten kanssa."
Olipa ilahduttavaa huomata, että Virve Sammalkorvelta on ilmestynyt uutta tuotantoa. Esikoisteos Sinkkuleikki (1999) oli Helsingin Sanomien palkintoehdokkaana ja osoitti, että kirjailija kykenee hallittuun ja sujuvaan ilmaisuun. 2000-luvun alkupuolella ilmestyi useita romaaneita; Kahvila Dominokujalla oli esikoista tummasävyisempi ja ilmestyi 2006 - kymmenen vuotta saatiinkin sitten odotella seuraavaa eli tätä nyt käsillä olevaa.
Paflagonian perilliset vie 1820-luvun tienoille, omalaatuisen tutkimusretkikunnan mukaan. Nuori Iax Agolasky lähtee professori Moltiquen apulaisena Venäjälle, missä on tarkoitus etsiä erikoisia tutkimuskohteita: huhutaan, että Venäjän luoteisosissa elää metsänkansan jäseniä. Erikoiset luolan asukit löytyvätkin, ja tutkimusmatka venyy aiottua pidemmäksi.
Päiväkirjamuotoinen romaani on kiehtova, unenomainen kuvaus ihmisyydestä ja sen varjopuolista. Teos kysyy, mikä lopulta erottaa ihmisen eläimestä, ja on hetkiä, jolloin tulee pohtineeksi sitäkin, miten ihminen valta-asemaansa luomakunnan kruununa käyttää. Kaunista ei ihmisen toiminta aina ole, ja yksi merkittävä kysymys on se, kuinka erilainen saa olla, jotta tulee hyväksytyksi.
Teosta kuvittavat Pekka Nikruksen valokuvat. Hän kertoo projektista täällä.
Paflagonian perillisistä on kirjoittanut myös Suketus.
- - Miksen voisi kiinnostua kiihkeästi tutkimuskohteestamme, vaikka he (ne?) olisivatkin eläimiä? Pidänhän Noiristakin ja kaipaan sitä. Ei, syy on siinä, että olen liian monta kertaa erehtynyt pitämään luolan asukkeja ihmisinä. Jotkut seikat, tekemäni huomiot, jokin minussa tuntuu väittävän, vastoin todennäköisyyttä, että olen ollut tekemisissä ihmisten kanssa."
 |
| Virve Sammalkorpi: Paflagonian perilliset - Iax Agolaskyn päiväkirjan säästyneet sivut (Karisto 2016) 137 sivua |
Paflagonian perilliset vie 1820-luvun tienoille, omalaatuisen tutkimusretkikunnan mukaan. Nuori Iax Agolasky lähtee professori Moltiquen apulaisena Venäjälle, missä on tarkoitus etsiä erikoisia tutkimuskohteita: huhutaan, että Venäjän luoteisosissa elää metsänkansan jäseniä. Erikoiset luolan asukit löytyvätkin, ja tutkimusmatka venyy aiottua pidemmäksi.
Päiväkirjamuotoinen romaani on kiehtova, unenomainen kuvaus ihmisyydestä ja sen varjopuolista. Teos kysyy, mikä lopulta erottaa ihmisen eläimestä, ja on hetkiä, jolloin tulee pohtineeksi sitäkin, miten ihminen valta-asemaansa luomakunnan kruununa käyttää. Kaunista ei ihmisen toiminta aina ole, ja yksi merkittävä kysymys on se, kuinka erilainen saa olla, jotta tulee hyväksytyksi.
Hän tulee hakemaan meidät. Hän hakee meidät tästä luolasta paikkaan, jossa ei ole tavallisia ihmisiä, on vain epätavallisia. On vaarallista olla erilainen paikassa, jossa kaikki muut ovat keskenään samanlaisia. Oletko huomannut?Virve Sammalkorpi kirjoittaa erittäin sujuvasti ja vakuuttavasti. Kynän jälki on sellaista, että tuntuu, kuin lukijana olisi keskellä kaikkea outoa ja kummallista. Tarina sekoittaa toden ja kuvitellun onnistuneesti ja nostaa esille tärkeitä teemoja ihmisyydestä. Kirjan kansien sulkeuduttua tuntuu, kuin olisi herännyt unesta.
Teosta kuvittavat Pekka Nikruksen valokuvat. Hän kertoo projektista täällä.
Paflagonian perillisistä on kirjoittanut myös Suketus.
Tämä oli kyllä yllättävä ja hieno lukukokemus. Päiväkirjaformaatti toimii hienosti ja tunnelma on voimakas alusta loppuun. Mainio kirja, jonka soisi päätyvän useammankin lukijan käsiin.
VastaaPoistaTunnelma on tosiaan vahva. Minulle lukukokemus oli paitsi yllättävä, myös hämmentävä - hyvällä tavalla. Yllättävää oli sekin, etten juuri löytänyt tästä arvioita.
PoistaPaflagonian perilliset viehätti minua. Pidin tarinan fragmentaarisesta rakenteesta ja vahvasta tunnelmasta, jota kuvituskin loi osaltaan.
VastaaPoistaTunnelma tarinassa on tosiaan vahva. Pidin erityisesti siitä, miten tosi ja epätosi limittyvät yhteen.
Poista