Siirry pääsisältöön

Anna-Kaari Hakkarainen: Kristallipalatsi

"Sellaista hänen työnsä oli. Hän kertoi elämästään päivittäin kymmenille tuhansille seuraajilleen, julkaisi ja jakoi paloja itsestään kuva kerrallaan."
Anna-Kaari Hakkarainen:
Kristallipalatsi
(Tammi 2016)
Anna-Kaari Hakkaraisen romaanin Kristallipalatsi taustalla kulkee Oscar Wilde, joka maalasi muotokuvaansa uudelleen ja uudelleen. Samaan tapaan muotokuvaansa maalaa uudelleen ja uudelleen tarinan keskushenkilö Dora, bloggari, johon kaikki kiinnittyy. Dorasta on kiinnostunut yksinäinen tutkija, joka luotaa menneisyyttä ja tarkastelee pinnallista kauneutta. Oma näkökulmansa on myös Pauliinalla, joka pyristelee kohti täydellistä elämää.

Romaani kertoo paljon nykyajasta, joka on itsekeskeisyyden juhlaa ja jonka keskeinen vaatimus tuntuu olevan, että ulospäin pitää näyttää hyvältä. Sosiaalinen media vaatii esittämään itsestä kiiltokuvapuolta, ja sen bloggari Dora taitaa. Hän rakentaa itsestään tuotteen, brändin, joka kirjoittaa elämäänsä kaunistuttavista asioista ja piilottaa taka-alalle asiat, joita ei sovi näyttää. Doran ihailijat lähtevät mukaan leikkiin: "Aah, en kestä, miten kauniisti kirjoitat tapaamisestanne! Onnea vuosipäivän johdosta!"

Romaani ei kuitenkaan sorru osoittamaan syyttävällä sormella nykyaikaa vaan toteaa, että "julkinen ja intiimi alkoivat kietoutua yhteen jo 1700-luvulla". Oman kuvan ihaileva kiillottaminen on historiallinen ilmiö, jonka yksi edustaja on Oscar Wilde, mies jolla oli maine ja joka oli ensimmäinen, jolle kuuluisuus ei ollut uran lopputuote vaan sen laukaisija.
Niin Oscarkin ajatteli. Että luonto saa aikaan vain keskivertoa, ainoastaan ihminen pystyy jalostamaan, tekemään itsestään ja ympäristöstään taideteoksen. Ihminen pystyy sulkemaan pois kaiken, mikä ei sovi kuvaan.
Siten Dora totisesti toimii, vaikka aika ajoin kuvaan sopimattomien elementtien poissulkeminen vaatii vaivannäköä ja ponnisteluja. Hän tekee töitä luodakseen kuvajaisen, jota tutut ja tuntemattomat katsovat ihaillen. Toistuvat viittaukset Narkissokseen eivät ole päälleliimattuja vaan hyvin perusteltuja:
Ovatko bloggaaminen ja sosiaalinen media mahdollistaneet sen, että Narkissos on pystynyt murtamaan kirouksen? Että hänen ei tarvitsekaan istua lammen reunalla passiivisesti tuijottamassa ihanneminäänsä vaan hän voi elää sitä todeksi?
Narkissos kuoli mutta elää edelleen traagisen, itseensä rakastuneen olennon myyttinä. Onko myös elämäjulkaiseminen tie kuolemattomuuteen? kysyy tutkija ja pohtii myöhemmin:
Ensin ajattelin, että koko aikamme on sairastunut sekä narsismiin että skopofiliaan. Mutta ehkä kyse on vain tarpeesta olla elossa - ei ainoastaan olemassa.
Samaan aikaan, kun Dora luo elämästään kiiltokuvaa, hän saa tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Häntä pyydetään kirjoittamaan kirja. Arvata saattaa, että projekti ei käynnisty vauhdilla, kun pitää hankkia kukkia ja matkustaa Pariisiin ja sisustaa ja kirjoittaa blogia ja suunnitella kirjan julkaisujuhlia.
Kirja oli lopulta sivuasia, sivutuote. Tärkeintä olivat juhlat, ne loivat tunnelman koko projektille. Ne kaikki tulisivat muistamaan. Kirjat unohtuivat, maailma oli täynnä niitä, klassikkojakin myytiin muutamalla kymmenellä sentillä kirjastojen poistohyllyissä, kirpputoreilta niitä sai toisinaan ilmaiseksi. Mutta täydellisiä juhlia ei unohtaisi kukaan, Doran ystävien ja fanien blogit ja Facebook-sivut ja Instagram-tilit täyttyisivät juhlissa otetuista kuvista ja niistä puhuttaisiin vielä vuosien päästä. 
Kuva kirjallisuuden viihteeellisyydestä ei ole järin mairitteleva, mutta totuus siinä piilee, vaikka toista haluaisin uskoa. Helsingin kirjamessuilla yleisömagneetteja ovat kuulemma tänä vuonna olleet esimerkiksi Cheek ja eräs murhaleski, joihin liittyvien teosten kirjalliseen arvoon en ota kantaa, koska en ole niitä lukenut. En silti voi olla toivomatta, että vähintään yhtä suuria yleisöryntäyksiä saisivat aikaan ne monet hurjan hienot kirjat, joita tänäkin vuonna on ilmestynyt ja joiden joukkoon Kristallipalatsi eittämättä lukeutuu.

Anna-Kaari Hakkarainen on onnistunut teoksessaan valtavan hyvin: Kristallipalatsi on kirjallinen kristalli. Kansien väliin asettuu tarina, joka on sopivasti mystinen ja säkenöivä niin, että sen haluaisi aloittaa uudelleen hetimiten, kun kirjan on saanut loppuun. Romaani tarjoaa oivalluksia ja ajattelemisen aihetta kuvatessaan nykyaikaa samalla sekä raadollisesti että huikean kauniisti.

Vaikka Kristallipalatsi on runsas, on se myös hyvin hallittu. Anna-Kaari Hakkarainen kirjoittaa älykkäästi ja viimeistellyin, kirkkain lausein. Romaani tarjoaa lukijalleen loistavan elämyksen.

"Hakkarainen kertoo tarinaa tavalla, joka tekee lukemisesta nautinnon", sanoo Krista. Kiinnostava ja hallittu, kiittelee Omppu. "Hieno, vangitseva kirja", arvioi Arja. Maisku huomauttaa tarinan olevan jo lähellä täysosumaa. "Tyylikäs aikalaisromaani", luonnehtii Tani.

Kommentit

  1. Tästä kirjasta on paljon innostuneita postauksia. Monipuolinen esittelysi sai minut totisesti vakuuttumaan. Ei kun kirjastojonoon!

    VastaaPoista
  2. Etsin sinun linkkiä päivällä, mutta löysin vasta nyt. Kyllä minäkin tästä pidin. Tuomitsin jäämään.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia

Ihmisen kulttuuri ja yhteiskunta eivät kuitenkaan sisällä pelkästään ihmisiä. Ei ole olemassa mitään puhtaasti ihmistä sisältävää kokonaisuutta. Elämme pienellä pallollamme yhdessä toisten lajien kanssa. Muut eläimet ovat muokanneet kulttuuriamme ja rakentaneet yhteiskuntaamme. Tai ehkä asia pitäisi sanoa näin: ihmiskunta on muokannut itseään ja maailmaansa muiden eläinlajien avulla. Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia Otava 2022 317 sivua Tiina Raevaara on suunnattoman taitava kirjoittaja, ja siitä on osoitus tämäkin: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia  on kiehtova ja hyvin kirjoitettu tietoteos ihmisen ja hänen parhaan ystävänsä yhteisestä taipaleesta historian hämäristä nykypäivään. Kokonaisuuteen nivoutuu luontevasti anekdootteja kirjailijan kokemuksista koirien ja muiden eläinten kanssa. Kimmoke kirjan olemassaoloon löytyy mitä ilmeisemmin kirjailijasta itsestään: "Kaikista eläinlajeista nimenomaan koira o

Nguyễn Phan Quế Mai: Vuorten laulu

Kuunnellessani sinä yönä Đat-enon tarinaa tajusin, miten hirvittävä asia sota oli. Sen osalliset joko kuolivat tai menettivät osan sielustaan niin, etteivät enää koskaan tunteneet itseään kokonaisiksi. Nguy ễ n Phan Qu ế  Mai: Vuorten laulu Sitruuna 2022 englanninkielinen alkuteos The Mountains Sing suomentanut Elina Salonen 349 sivua Vuorten laulun mukana tulee matkanneeksi nykyajasta menneisyyteen. Romaani avaa 1900-luvun jälkipuoliskoa vietnamilaisten näkökulmasta, kun isoäiti kertoo H ươ ngille, lapsenlapselleen, elämäntarinaansa. Isoäiti  Diệu Lan  on eräänlainen suvun keskushahmo, joka pitää lankoja käsissään kriisistä toiseen siinä määrin kuin kykenee. Kriisejä nimittäin riittää. Jo kommunistinen vallankumous ajaa perheen ahtaalle, ja kun maanomistajat rinnastetaan riistäjiin, joutuu Diệu Lan pakenemaan lastensa kanssa kauas kotoaan. Pakomatkalla hän joutuu tekemään vaikeita ratkaisuja, mutta silti hän odottaa saavansa koota perheensä luokseen sitten, kun ajat ovat suotuisammat