Siirry pääsisältöön

Darragh McKeon: Kaikki pysyväinen haihtuu pois

"Aamu valkenee voimalan yllä, tuttu verenpunainen taivas hakeutuu jälleen muotoonsa. Parvi yläpuolella jyriseviä helikoptereita laskeutuu sirosti ympäröivään maastoon. Vygovski on päättänyt pudottaa helkoptereilla reaktorin ytimeen booriyhdisteitä, savea, dolomiittia ja lyijyä lämpötilaa vakiinnuttamaan."
Darragh McKeon: Kaikki pysyväinen haihtuu pois
(Atena 2016)
Alkuteos All That Is Solid Melts Into Air 2014
Suomentanut Ulla Lempinen
369 sivua
Kaikki pysyväinen haihtuu pois on romaani Tšernobylin ydinvoimalaräjähdyksestä, jonka varjo ulottuu laajan ihmisjoukon ylle ja vaikuttaa kauaskantoisesti monen elämään niin Ukrainassa kuin Neuvostoliitossa. Miten yksi lähihistoriamme pahimmista onnettomuuksista vaikuttaa yksilöihin, sitä kuvataan muutaman keskeisen henkilön kautta.

Artjom on ukrainalaispoika, joka tekee metsästysretkellä oudon havainnon: lehmien korvat vuotavat verta. Mistä on kyse, sitä ei kerrota, ennen kuin perhe huomaa olevansa matkalla pois kotoa.

Grigori on huippukirurgi, joka lähetetään Tšernobyliin auttamaan. Hän on niitä harvoja, jotka tunnistavat ja ymmärtävät vaaran. Hänen entinen puolisonsa Maria on tehdastyöntekijä, joka sovittaa menneisyyttään samanlaisena toistuvassa työssään.

Marian sisarenpoika Jevgeni on lahjakas nuori pianisti, jota kiusataan koulussa. Hän keksii keinon ansaita rahaa, jota pyykkäriäiti yrittää epätoivoisesti hankkia raatamalla aamusta iltaan. Maria järjestää Jevgenille konsertin, jonka tarkoitusperät ovat poliittiset.

Tarinan henkilöt elävät (melko) tavallista elämää, jota yhteiskunnalliset olot toki säätelevät. Heillä on unelmia ja tavoitteita, joista valitettavan moni jää jalkoihin, kun elämää on vain elettävä niillä eväillä, jotka yhteiskunta sattuu tarjoamaan. Hätkähdyttävää on se, kuinka voimakkaasti ihmisiä hallitaan kriisin keskellä. Grigori näkee enemmän kuin mihin moni muu suostuu, mutta yksittäisen henkilön toimintamahdollisuudet ovat hyvin rajatut, kun tukea ei mistään saa. Maria puolestaan kokee karvaasti sen, miten yksittäiset teot voivat vaikuttaa laajasti koko elämään erityisesti maassa, jossa soraääniä ei sallita.

Valtavan pilven tarinan päälle muodostaa Tšernobyl, katastrofi, jota McKeon kuvaa kaunokirjallisesti ja samalla dokumentaarisesti. Hämmentävästi kerronta on välillä kuin paikallaolijan tarkkaa kuvausta tapahtumista, välillä runollista kuvailua. Tarina kuvaa viiltävästi ja samalla kauniisti ydinräjähdyksen kauheutta, sitä, miten metsä muuttui punaiseksi, kaikki lehdet olivat kirkasta verenpunaa ja kuinka isältä kesti neljätoista päivää kuolla. Ydinonnettomuuden seuraukset ovat kammottavat, ja henkilöidensä kautta McKeon tuo seuraukset esille tavalla, joka ei jätä lukijaa kylmäksi.

Paitsi että tarina kuvaa viiltävästi ydinkatastrofia, kuvaa se viiltävästi myös maailmaa, jossa Artjom, Jevgeni, Maria ja Grigori elävät. Onnettomuuden sattuessa toimintatapana on kieltää tapahtunut, peitellä virheet ja olla välittämättä tarpeellista tietoa. Apua muualta ei haluta, koska heikkoutta tai epäonnistumista ei voi tunnustaa. Mieluummin uhrataan viattomia ja suljetaan äänekkäimpien suut.
Tällaista tapahtumaa ei suvaita eikä sitä saa kuvitella, tällaisen varalta ei suunnitella mitään, sillä tällaista ei koskaan tapahdu. Järjestelmä ei epäonnistu, järjestelmä ei voi epäonnistua, järjestelmä on yhtä kuin kunniakas kotimaa.
Kaikki pysyväinen haihtuu pois on myös kertomus muukalaisuudesta. Kun tappava pilvi saastuttaa lähitienoon, määrätään ihmiset jättämään kotinsa. Kaikki eivät suostu, vaikka oikeastaan valinnanvaraa ei ole, ja Artjom on perheineen lähtijöiden joukossa. Määränpää ei kuitenkaan tarjoa välttämättä lämpöä tai turvaa:
Ohi kävellyt nelissäkymmenissä oleva nainen kääntyy takaisin solvaamaan heitä. Hän käyttää sanaa, jota he eivät ymmärrä: kiiltomadot.
Irlantilaiskirjailijan esikoisromaani on vaikuttavan kaunis ja kipeän koskettava kertomus ihmiskohtaloista suurten asioiden keskellä. Tarina on murheellinen, ahdistavakin, ja siinä kaikuu Nobel-voittaja Svetlana Aleksijevitšin Tšernobylista nousee rukous, mutta samaan aikaan romaani on aivan omanlaisensa kokonaisuus. Kolmenkymmenen vuoden taakse sijoittuva kertomus on teemoineen ajankohtainen tälläkin hetkellä.

Erikseen täytyy vielä mainita romaanin nimi, joka on mielestäni erityisen onnistunut. Niinhän on, että kaikki lopulta katoaa: niin mahtipontinen ydinvoimala kuin kommunistinen valtio, niin yhteiskunnalliset voimat kuin yksilöt unelmineen.

Darragh McKeonin luomaan tarinaan ovat perehtyneet myös Katja, Henna, AnneliSuketus ja Ulla.

Kommentit

  1. Kaikki pysyväinen haihtuu pois oli vaikuttava lukukokemus. Pidin tarinasta ja sen ihmisistä. Aihe tarvitsee huomiota. Totuuskaan ei olisi pahaksi, mutta totuus ei tullut alussa ilmi meilläkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totuutta tämän tarinan kohdalla tuli mietittyä paljonkin. Mietin jossain vaiheessa sitäkin, tiesimmekö me Suomessa lopulta enemmän kuin ihmiset Ukrainassa.
      Joka tapauksessa kirjan soisi löytävän paljon lukijoita, niin tärkeä aihe tarinassa on.

      Poista
    2. Kuutelin Maikkarin retrot uutiset ja kyllä ne tekevät oudon olon. Tänäkin päivänä vallan kahvassa oleva vakuuttelee, että eihän sitä mitään hätää.

      Poista
    3. Lukiessani mietin moneen otteeseen, että kirja kertoo myös nykyajasta - valitettavasti.

      Poista
  2. Tämän lukemista olen pohtinut useampaankin otteeseen, mutta Aleksijevitshin teoksen jälkeen täytynee ainakin pitää vähän taukoa. Tärkeä aihe joka tapauksessa!
    Blogistani löytyy sinulle tunnustus ja haaste! :)
    http://evariankirjahylly.blogspot.fi/2016/08/liebster-award.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tunnustuksesta ja haasteesta, Evaria!

      Poista
  3. Kiitos vinkkauksesta! Tämä kirja on mennyt aivan ohi. Kiinnostavaa, että kirjailija on irlantilainen ja aihepiiri itäblogginen. Laitan lainausvarauksen tekstisi houkuttelemana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilahduttavaa kuulla. Innolla odottelenkin ajatuksiasi tästä.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…