Darragh McKeon: Kaikki pysyväinen haihtuu pois

"Aamu valkenee voimalan yllä, tuttu verenpunainen taivas hakeutuu jälleen muotoonsa. Parvi yläpuolella jyriseviä helikoptereita laskeutuu sirosti ympäröivään maastoon. Vygovski on päättänyt pudottaa helkoptereilla reaktorin ytimeen booriyhdisteitä, savea, dolomiittia ja lyijyä lämpötilaa vakiinnuttamaan."

Darragh McKeon: Kaikki pysyväinen haihtuu pois
(Atena 2016)
Alkuteos All That Is Solid Melts Into Air 2014
Suomentanut Ulla Lempinen
369 sivua

Kaikki pysyväinen haihtuu pois on romaani Tšernobylin ydinvoimalaräjähdyksestä, jonka varjo ulottuu laajan ihmisjoukon ylle ja vaikuttaa kauaskantoisesti monen elämään niin Ukrainassa kuin Neuvostoliitossa. Miten yksi lähihistoriamme pahimmista onnettomuuksista vaikuttaa yksilöihin, sitä kuvataan muutaman keskeisen henkilön kautta.

Artjom on ukrainalaispoika, joka tekee metsästysretkellä oudon havainnon: lehmien korvat vuotavat verta. Mistä on kyse, sitä ei kerrota, ennen kuin perhe huomaa olevansa matkalla pois kotoa.

Grigori on huippukirurgi, joka lähetetään Tšernobyliin auttamaan. Hän on niitä harvoja, jotka tunnistavat ja ymmärtävät vaaran. Hänen entinen puolisonsa Maria on tehdastyöntekijä, joka sovittaa menneisyyttään samanlaisena toistuvassa työssään.

Marian sisarenpoika Jevgeni on lahjakas nuori pianisti, jota kiusataan koulussa. Hän keksii keinon ansaita rahaa, jota pyykkäriäiti yrittää epätoivoisesti hankkia raatamalla aamusta iltaan. Maria järjestää Jevgenille konsertin, jonka tarkoitusperät ovat poliittiset.

Tarinan henkilöt elävät (melko) tavallista elämää, jota yhteiskunnalliset olot toki säätelevät. Heillä on unelmia ja tavoitteita, joista valitettavan moni jää jalkoihin, kun elämää on vain elettävä niillä eväillä, jotka yhteiskunta sattuu tarjoamaan. Hätkähdyttävää on se, kuinka voimakkaasti ihmisiä hallitaan kriisin keskellä. Grigori näkee enemmän kuin mihin moni muu suostuu, mutta yksittäisen henkilön toimintamahdollisuudet ovat hyvin rajatut, kun tukea ei mistään saa. Maria puolestaan kokee karvaasti sen, miten yksittäiset teot voivat vaikuttaa laajasti koko elämään erityisesti maassa, jossa soraääniä ei sallita.

Valtavan pilven tarinan päälle muodostaa Tšernobyl, katastrofi, jota McKeon kuvaa kaunokirjallisesti ja samalla dokumentaarisesti. Hämmentävästi kerronta on välillä kuin paikallaolijan tarkkaa kuvausta tapahtumista, välillä runollista kuvailua. Tarina kuvaa viiltävästi ja samalla kauniisti ydinräjähdyksen kauheutta, sitä, miten metsä muuttui punaiseksi, kaikki lehdet olivat kirkasta verenpunaa ja kuinka isältä kesti neljätoista päivää kuolla. Ydinonnettomuuden seuraukset ovat kammottavat, ja henkilöidensä kautta McKeon tuo seuraukset esille tavalla, joka ei jätä lukijaa kylmäksi.

Paitsi että tarina kuvaa viiltävästi ydinkatastrofia, kuvaa se viiltävästi myös maailmaa, jossa Artjom, Jevgeni, Maria ja Grigori elävät. Onnettomuuden sattuessa toimintatapana on kieltää tapahtunut, peitellä virheet ja olla välittämättä tarpeellista tietoa. Apua muualta ei haluta, koska heikkoutta tai epäonnistumista ei voi tunnustaa. Mieluummin uhrataan viattomia ja suljetaan äänekkäimpien suut.

Tällaista tapahtumaa ei suvaita eikä sitä saa kuvitella, tällaisen varalta ei suunnitella mitään, sillä tällaista ei koskaan tapahdu. Järjestelmä ei epäonnistu, järjestelmä ei voi epäonnistua, järjestelmä on yhtä kuin kunniakas kotimaa.

Kaikki pysyväinen haihtuu pois on myös kertomus muukalaisuudesta. Kun tappava pilvi saastuttaa lähitienoon, määrätään ihmiset jättämään kotinsa. Kaikki eivät suostu, vaikka oikeastaan valinnanvaraa ei ole, ja Artjom on perheineen lähtijöiden joukossa. Määränpää ei kuitenkaan tarjoa välttämättä lämpöä tai turvaa:

Ohi kävellyt nelissäkymmenissä oleva nainen kääntyy takaisin solvaamaan heitä. Hän käyttää sanaa, jota he eivät ymmärrä: kiiltomadot.

Irlantilaiskirjailijan esikoisromaani on vaikuttavan kaunis ja kipeän koskettava kertomus ihmiskohtaloista suurten asioiden keskellä. Tarina on murheellinen, ahdistavakin, ja siinä kaikuu Nobel-voittaja Svetlana Aleksijevitšin Tšernobylista nousee rukous, mutta samaan aikaan romaani on aivan omanlaisensa kokonaisuus. Kolmenkymmenen vuoden taakse sijoittuva kertomus on teemoineen ajankohtainen tälläkin hetkellä.

Erikseen täytyy vielä mainita romaanin nimi, joka on mielestäni erityisen onnistunut. Niinhän on, että kaikki lopulta katoaa: niin mahtipontinen ydinvoimala kuin kommunistinen valtio, niin yhteiskunnalliset voimat kuin yksilöt unelmineen.

Darragh McKeonin luomaan tarinaan ovat perehtyneet myös Katja, Henna, Anneli, Suketus ja Ulla.