Siirry pääsisältöön

Siri Pettersen: Mätä

"Hirka ei pelännyt yksinäisyyttä. Hän tunsi sen hyvin. Sen sijaan häntä kalvoi tunne, ettei hänellä koskaan olisi ketään, johon luottaa. Että hän oli salattujen aikeiden ympäröimä. Arvoitusten."
Siri Pettersen: Mätä
(Jalava 2016)
Alkuteos Råta 2014
Suomentanut Eeva-Liisa Nyqvist
499 sivua
Mätä jatkaa Odininlapsesta tuttua tarinaa: keskiössä ovat Hirka ja Rime, jotka ovat joutuneet eroon toisistaan. Lukija tietää enemmän kuin nuoret, kun tarinaa seurataan vuoroin molempien näkökulmasta.

Tarinan alku hieman yllättää, jos edellinen osa ei loppukiepautuksineen ole tuoreessa muistissa. Maailma, jossa liikutaan, on erilainen kuin Korpinkehät-sarjan avausosassa. Totuttelemista on myös ja ennen kaikkea Hirkalla, joka tuntee olevansa muukalainen ympäristössä, jonka lainalaisuuksia on vaikea ymmärtää ja jossa sanat olivat usein tuttuja, mutta silti vailla merkityksiä. Vaikeaa on sekin, kun ei osaa eikä missään tapauksessa voi kertoa, mistä on tullut. On vain opeteltava selviytymään. Uskollinen ystävä, korppi Kuro, muuttuu kertakaikkisesti, eikä lähellä olevista aina tiedä, kuka on luottamuksen arvoinen.

Toisaalla Rime käy omaa taistoaan. Hän kaipaa Hirkaa, aavistelee syitä tämän lähtöön, tekee valintoja  ja ratkaisuja, joiden oikeellisuudesta voi olla montaa mieltä.  Rimen tarkoitusperät ovat varmasti oikeanlaiset, mutta sitä, pyhittääkö tarkoitus keinot, joutuu lukijakin puntaroimaan.
Jossain paikassa, kivien tuolla puolen, oli Hirka pettureiden ympäröimänä. Kuolleena syntyneiden hirviöiden. Rimen piti löytää hänet. Hän oli luvannut tehdä niin, ja Rime oli Kolkagga.
Odininlapsen lukeneena minua hämmensi alkuun se, että tuttu Yminmaa on Mädässä niin vähäisessä osassa. Kun miljöön kanssa pääsi sinuiksi, alkoi tarina kyllä vetää ja viedä mukanaan. Vauhtia ja käänteitä Mädässä riittää niin, että perässä on pysyttelemistä - vähempikin vauhti olisi välillä kelvannut. Hienosti Pettersen kuitenkin vetää kieputukseen mukaan esimerkiksi muukalaisuuden ja vierauden teemoja, jotka ovat tänä päivänä hyvin ajankohtaisia, ja ajattelemisen aihetta tämäkin tarina antaa. Hirkan hahmo vetoaa edelleen, ja häntä kuvataan onnistuneesti.

Kieliasu sen sijaan häiritsi minua ajoittain hyvinkin paljon. Virkkeitä katkotaan pisteillä niin tiuhaan, että lukeminen muuttuu ajoittain hyvin katkonaiseksi ja hakkaavaksi. Ymmärrän, että kirjailija käyttää pisteitä tehokeinona, mutta minun makuuni pisteitä on tarinassa liian paljon. Toivottavasti moni muu osaa pisteet ohittaa ja antautuu tarinan vietäväksi, sillä kyllä kokonaisuudesta hyvää imua löytyy, vaikkei Mätä aivan Odininlapsen tapaan onnistukaan kiehtomaan.
Muistot, jotka hän oli yrittänyt painaa unholaan, tunkivat esiin. Rautaiset käsineet iholla. Miekka selkää vasten. Hirka itse oli ollut voimaton. Järjiltään pelosta. Jopa sokea, side silmillään. Polvet kovaa lattiaa vasten. Hirviö. Odininlapsi. Mädän kantaja.
Mädästä muualla: Notko, se lukeva peikkoUllan Luetut kirjat, Mustemaailmani, Dysphoria ja Todella vaiheessa.

Lukutoukan kulttuuriblogin kesäbingo: kirja, jonka nimi on yksi sana.

Kiitos kustantajalle kirjasta!

Kommentit

  1. Pettersenin trilogia on ollut koukuttava, odotan päätöstä. Syksyllähän sen pitäisi ilmestyä. Pidin aloituksesta kuitenkin enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan vasta tajusin, että päätösosa ilmestyy näin pian. Minäkin pidin avausosasta enemmän kuin Mädästä, mutta kiinnostuneena odotan trilogian viimeistä osaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjabloggaajien klassikkohaaste, osa 13 – ilmoittaudu mukaan!

Klassikkohaasteen logo: Niina T. Kirjabloggaajien klassikkohaaste lähestyy taas! Haasteen kolmastoista osa on vuorossa heinäkuun viimeisenä päivänä, joten aikaa klassikon lukemiseen on kosolti – nyt siis valikoimaan, mikä kirja sopivasti kutkuttaa ja houkuttaa!  Klassikkohaasteen viralliset säännöt: 1. Valitse klassikko, jonka olet jo pitkään halunnut lukea, ja ilmoita valinnastasi tämän postauksen kommenttikenttään. (Voit myös vain ilmoittaa osallistumisestasi haasteeseen ja päättää klassikon myöhemmin.) 2. Lue valitsemasi klassikko. 3. Kirjoita postaus lukemastasi klassikosta ja julkaise postauksesi 31.7.2021. Linkitä postauksesi koontipostaukseen, jonka julkaisen blogissani edellisenä päivänä. 4. Kehu itseäsi: selätit klassikon - ja ehkä jopa nautit siitä! 5. Toista kohta neljä useasti! Voit osallistua myös ilman blogia. Jätä silloin tieto lukemastasi klassikosta haasteen koontipostaukseen ja kerro ajatuksesi kirjasta. Somessa käytetään tunnistetta  #klassikkohaaste . Haasteeseen vo

Laura Malmivaara: Vaiti

Tämä talon puolikas on vain minun. Kaikesta muusta olen luopunut, mutta en tästä. Täällä olen turvassa. Kukaan ei odota minun sanovan yhtään mitään. En ota puhelinta esiin laukusta. Ikkunasta siivilöityvä valo on pehmeää, harmonia näennäisen täydellinen. Vain mahassa vellova möykky etoo.  Laura Malmivaara: Vaiti Otava 2021 kansi Elina Warsta 243 sivua äänikirjan kesto 6 t 46 min lukijat Laura Malmivaara ja Marja Packalén Laura Malmivaaran esikoisteos Vaiti  vie minäkertojan mielenmaisemaan. Autofiktiivisen romaanin päähenkilö muistuttaa kirjailijaa itseään, hänen ex-puolisonsa Atte taas tuo mieleen Malmivaaran entisen puolison, työtavoistaan syntyneessä kohussa ryvettyneen Aku Louhimiehen. Tyttäriä pariskunnalla on kaksi, kuten oikeassakin elämässä. Vaiti  ei kerro kuitenkaan yksinomaan siitä, miten Atte – Aku – kärsii kohun keskellä tai miten ryöpytys vaikuttaa perheeseen. Se on yksi sivujuonne, mutta ennemminkin romaanissa on kysymys minäkertojasta, hänen suhteestaan läheisiinsä ja e

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy