Siirry pääsisältöön

Blake Crouch: Wayward Pines - Viimeinen kaupunki

"Ethan katsoi aidan taakse pimeään metsään. Hänen sydämensä hakkasi, mutta silti hän kuuli rääkäisyt, jotka olivat alkaneet kaikua metsässä.
Abret olivat tulossa."

Blake Crouch:
Wayward Pines - Viimeinen kaupunki
(Tammi 2016)
Alkuteos The Last Town 2014
Suomentanut Ilkka Rekiaro
324 sivua
Viimeinen kaupunki on Wayward Pines -trilogian päätösosa, joka vie lukijan keskelle tapahtumien pyörremyrskyä. Ethan Burke on paljastanut Wayward Pinesin asukkaille kaupungin salaisuuden, ja sekasorto on valmis. Kaupungin perustaja David Pilcher kostaa avaamalla kaupunkia ympäröivän aidan portit ja päästämällä sisälle hirviöt, abret.
David Pilcherin viimeiset sanat toistuivat hänen mielessään.
Tuon helvetin tänne.
Samalla, kun Ethan käy henkistä vääntöä siitä, tekikö hän oikein vai väärin paljastaessaan kaupunkilaisille salaisuuden, hän yrittää pelastaa sen, mitä pelastettavissa on. Tehtävä vaikuttaa toivottomalta, kun verenhimoiset abret ryntäävät laumoina kaupunkiin ja teurastavat sen asukkaita. Eikä siinä vielä kaikki: nomadituomion saanut Hassler tuo tietoa aidan ulkopuolisesta elämästä ja sekoittaa Ethanin ja tämän vaimon suhdetta, joka muutenkin on hieman epäselvä. Lopulta tulee vielä sellaistakin tietoa, joka vaikuttaa laajasti koko yhteiskuntaan.

Crouch osaa koukuttaa lukijan tarinan äärelle. Vauhti, seikkailu, väkivalta sekä hyvän ja pahan välinen taistelu virittyvät sellaiseen muotoon, että kirjaa on aika vaikea lopulta laskea käsistään. Toki on niin, että välillä vauhti on niin kovaa, että mutkia vedetään suoriksi liian osuvien käänteiden avulla, mutta vetävän kokonaisuuden äärellä lukija joka tapauksessa on.

Ja vaikka tarinassa eletään kaukana tulevaisuudessa, 3800-luvulla, on siinä aihelmia, jotka antavat nykyajan lukijalle ajattelemisen aihetta. Kertomuksesta välittyy kritiikkiä muun muassa ihmisen kaikkivoipaisuususkoa ja ylivalta-ajattelua kohtaan: vaikka vuosisadat vaihtuvat, ovat vanhat ajatusmallit tiukassa eikä ihminen paljon opi. Kaiken loppuminen on koko ajan pelottavan lähellä ja ajatuksena läsnä niin, että tarinaa pitää myös joiltain osin ahdistavana tulevaisuudenkuvauksena.

Wayward Pines -trilogia saa Viimeisen kaupungin myötä komean päätöksen. Epilogi tosin on sellainen, että en pahemmin yllättyisi, vaikka Ethan Burken seikkailuihin vielä palattaisiin.

Kirjasta ovat kirjoittaneet myös Juha, Villis, Jenni, Katriina, Alma, Annika ja Krista.

Lukutoukan kulttuuriblogin kesäbingosta kuittaan ruudun Dystopia.

Kommentit

  1. Kunpa tulisikin jatkoa! Olisi jännittävää tietää, mitä sitten tapahtui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! :) Toisaalta tuntuu vaikealta ajatella tarinalle jatkoa, mutta onneksi jatkon ajatteleminen ei olekaan minun tehtäväni. :D

      Poista
  2. Loppu tosiaan jätti oven raolleen Ethanin paluulle, en vain oikein tiedä onko se hyvä juttu vaiko ei. Toki olisi kiva tietää mitä tapahtui, mutta menisikö jatko-osa(t) vain vanhan liekin lämmittämiseksi. Mene ja tiedä, todennäköisesti lukisin jatkon ja ottaisin selvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mietin minäkin: toisaalta kiinnostaisi tietää jatkoa mutta toisaalta hyvin toimineen jutun soisi jäävän tähän. :)

      Poista
  3. Minä melkein toivon, että tämä ei jatku, trilogia oli sen verran hyvä itsessään. Mielummin Crouch voisi aloittaa uuden sarjan kirjoittamisen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein taitaa käydä niin, että kertaalleen päätetyn jutun lämmittäminen uudelleen ei ihan onnistu. Crouchin tuotantoa kyllä lukisin jatkossakin mielelläni.

      Poista
  4. Itse en ole trilogiaa lukenut laisinkaan, mutta useammankin kehuvan postauksen olen tässä viimeisen vuoden aikana lukenut. Ehkä pitää kokeilla? Dystopiat menee itsellä sinne mukavuusalueen ulkopuolelle kuitenkin, mutta joskus sieltä löytyy niitä helmiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pidin tässä trilogiassa erityisesti siitä, että tarina alkaa ihan muuna kuin dystopiana ja vasta vähitellen paljastuu, mistä on kysymys. Uskallan siis suositella sellaisillekin, jotka eivät dystopioita tunne omikseen.

      Poista
  5. Olen lukenut vasta ensimmäisen osan, josta pidin. Löysin toisen osan äskettäin eli pitänee etsiä päätöskin. Jokin tuossa koukutti mukaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta kakkososa oli heikoin lenkki - aika usein trilogioiden kohdalla tuntuu siltä - mutta päätösosa onnistuu kyllä hyvin.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…