Hulda ja Jaakko pudistelivat huvittuneena päätään – Peter näki rahaa minne ikinä katsoi. Mutta nyt heillä oli muuta ajateltavaa. Huldan ja Peterin talo oli yksi sadoista, jotka piti rakentaa uudestaan. Heidän isänsä oli tilannut hirsiä Liedosta ja koska hän oli tärkeä herra ja hänellä oli varaa maksaa, ne myös tulivat nopeasti. Monet rakentajat eivät olleet yhtä onnekkaita: ei missään ollut valmiina hirsiä niin monen talon rakentamiseen.
Eletään Turun palon jälkeistä aikaa. Kaikkialla leijuu savun tuoksu ja kadut ovat täynnä tuhkaa. Edessä on kylmä talvi, joka tuntuu jo ajatuksenakin tavallista kylmemmältä, ovathan monet menettäneet kotinsa eikä ruokaakaan ole säilössä liiemmälti.
Ennen talven tuloa Jaakolla, Huldalla ja Peterillä on kuitenkin tehtävää. Tiedetään, että pahamaineinen Kierosilmä-Kalle käytti tulipalon aiheuttaman kaaoksen hyödykseen ja anasti turkulaisilta paljon arvoesineitä. Ryöväri vain ei ole enää kertomassa, mihin saalis on piilotettu, ja lapset haluavat löytää aarteen palauttaakseen esineet niiden oikeille omistajille.
Pulmia matkalla kuitenkin riittää. Ensinnäkään tiedot aarteen mahdollisesta sijainnista eivät ole kovin tarkat. Toiseksi aarre kiinnostaa muitakin, eivätkä nuo muut välttämättä kaihda koviakaan keinoja saadakseen haluamansa. Peter, Hulda ja Jaakko sekä Rapu-koira ovat siis monenlaisten vaarojen uhkaamia samalla, kun heidän kotikaupunkinsa saa uutta ilmettä niin asemakaavan kuin kohoavien rakennusten ansiosta.
Rauniokaupungin lapset on jatkoa lastenromaanille Palavan kaupungin lapset. Ensimmäistä osaa en ole tullut lukeneeksi, mutta tämä kakkososa toimii mielestäni hyvin itsenäisestikin, niin selviä askelmerkkejä lukijalle matkan varrella tarjotaan.
Lapsille suunnattu historiallinen teos on mainiota luettavaa, ja tätä samaa genreä toivoisi tulevan tarjolle enemmänkin. Historiantuntemus karttuu seikkailun äärellä mainiosti samalla, kun lukija saa jännittää, miten lapsille käy aarretta etsiessä. Kertomus avaa lukijalle menneisyyden Turkuun oven sellaisella tavalla, että kiinnostus säilyy alusta loppuun ja oikeastaan hieman harmittaa, kun kirjan kannet sulkeutuvat.
Mainio yksityiskohta on se, että lopussa avataan lyhyesti päähenkilöiden tulevaisuutta. Niitä lukiessa ei voi olla pohtimatta, minkälaiset mahdollisuudet lapsille on 1800-luvun alkupuoliskolla ollut verrattuna tähän päivään. Eikä haitaksi liene, jos lapsilukijan kanssa aiheesta muutaman sanasen vaihtaa.
Muualla: Siniset helmet ja Lukufiilis.
Mielenkiintoista! Luen aika vähän lastenromaaneja, mutta aina kun luen niistä, ajattelen, että niitä pitäisi lukea enemmän. Tämän lisään lukulistalle.
VastaaPoistaVoi miten jännältä kuulostaa. Kiitos vinkistä.
VastaaPoistaKiva että lapsille on tehty muutakin kuin fantasiaa, sitä tuntuu olevan riittämiin...
VastaaPoistaEn ole jostakin syystä lukenut yhtään Lipastin kirjaa. En oikeastaan tiedä miksi, koska monta niistä olen pannut merkille ja ollut kiinnostunutkin. Tämäkin saattaisi olla hyvä tutustumisteos!
VastaaPoista