Sylvien mieleen tuli ennustamisleikki, jota he olivat lapsena leikkineet. Vaikka he olivat vasta lähteneet Julian luota, ikävä tuntui kipeänä viiltona Sylvien kyljessä. Sylvie näki siskoistaan, että hekin ajattelivat leikkiä, ja Emelinen kulmien väliin ilmestynyt ryppy kertoi, että siskoa kadutti tapa, jolla hän oli pyyntönsä muotoillut. He olivat vastikään saaneet tietää, että Julia oli lähdössä pois puoleksi vuodeksi. Kaikkien mielestä lähteminen oli virhe. ´Hirveä ajoitus´, Cecelia oli sanonut. ’Hän lähtee karkuun’, Emeline oli todennut. Mutta Sylvie aavisteli, että isosisko oli pikemminkin lähtemässä jotakin kohti. Kohti uutta elämää. Julia halusi ajatella elämänsä uusiksi, ja sellaista oli vaikea toteuttaa, jos ympärillä oli ihmisiä, jotka olivat tunteneet hänet pikkutytöstä asti.
Ann Napolitanon Kaunokaisia on tainnut olla tämän syksyn yksi isoista kirjasometapauksista. Runsain määrin olen kohdannut romaanin ylistystä sosiaalisessa mediassa, ja ymmärrän ylisanat hyvin.
Kaunokaisia on sukuromaani, jonka keskiössä on eritoten Padavanon perhe. Ja nimenomaan perheen tyttäret: Julia, Sylvie ja kaksoset Emeline ja Cecelia. He ovat nelikko, jonka muodostavat kaksi kaksikkoa. Oma yksikkönsä ovat Julia ja Sylvie, toisen yksikön muodostavat Emmie ja Cece.
Lisäksi ovat perheen vanhemmat, Rose ja Charlie. Ja sitten on eräs William, joka tutustuu Juliaan ja tulee järisyttämään tiivistä perhettä toisin kuin olisi koskaan voinut kuvitella.
Millä tavoin siskokset, jotka ovat toisilleen äärimmäisen rakkaat, kestävät maailman muuttumisen ja ajankulun, joka jättää väistämättä jokaiseen heistä jälkensä? Miten tiivis lapsuussuhde voi sitten, kun jokainen kasvaa kohti aikuisuutta ja tekee omat päätöksensä irrallaan siskoista ja lapsuudenperheestä? Miten käy, kun myös Rose-äiti tekee omat ratkaisunsa?
Jokainen romaanin hahmo on omanlaisensa, ja jokaisella on omat taakkansa kannettavanaan. William on elänyt ilman rakkautta, mutta Julia, päättäväinen Julia, tietää, mitä hän miehestä haluaa ja minkälaisen tulevaisuuden hän haluaa. Sylvie ei ole niinkään päättäväinen, mutta hätkähdyttää hän haluaa, ja hänelle sopii hyvin pussailla poikien kanssa kirjaston hyllyjen välissä. Cecelia on taidemaalari, ja hän ehättää ensimmäisenä horjuttamaan Julian vankkaa uskoa siihen, että tulevaisuus voi olla suunniteltavissa noin. Emeline on lempeä ja hiljainen kotikissa, joka rakastaa lapsia.
Siskokset ovat kuin Pikku naisten sisarnelikko, ja mieluusti he vertaavatkin itseään romaanihahmoihin. Mutta kuka heistä on Beth? Entä miten kuvaan mahtuu rikkinäinen William? Entä seuraava sukupolvi?
Kun ryhdyin lukemaan Kaunokaisia, ei kyseessä ollut mikään lentävä lähtö. Romaani tuntui niin tavattoman amerikkalaiselta, että se etäännytti, alkuun kovastikin. Amerikkalaisuuden vaikutelma ja hienoinen etäännys säilyivät loppuun saakka, vaikka pääsinkin lopulta varsin jouhevasti romaanin maailmaan kiinni ja kiinnostuin henkilöistä, joista erityisesti Williamin, Julian ja Sylvien näkökulmista tarinaa kerrotaan.
Ihastuin romaanin kerrontaan, josta tulkitsin hyväksyvää katsetta ja lempeää ymmärrystä. Pidin siitä, miten samoja asioita valotettiin eri näkökulmista antamatta kuitenkaan liian toisteista vaikutelmaa. Eri kulmat täydensivät toisiaan oivallisesti ja muistuttivat siitä, miten katsantokantoja voi olla monenlaisia, kaikki yhtä oikeita.
Silti en voinut olla miettimättä, tuliko kerronnassa kaikessa runsaudessaan lopulta liian kiire. Tuntui, että olisin halunnut tietää enemmän siitä, mitä tapahtui niinä aikoina, joista ei oikeastaan puhuttu. Romaanihan ajoittuu paljolti 1980-luvulle, 1990-luku ohitetaan varsin kevyesti ja äkkiä ollaankin 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla. Ja vaikka sisarukset onkin kuvattu kauniisti toisiaan täydentävinä, olisin kaivannut heidän hahmoihinsa jotain enemmän.
Pidin myös romaanin humaanista maailmasta, joka muistuttaa toisten ihmisten merkityksestä. Siinä, miten paljosta paitsi jäänyt William pääsee osaksi tiivistä perheyhteisöä, on jotain hyvin koskettavaa. Samoin siinä, miten väärin kohdelluksi joutunut voi havaita voivansa ymmärtää ja antaa anteeksi, sillä olihan taustalla kuitenkin halu suojella. Lämpimältä tuntui myös ajatus siitä, miten taide voi elävöittää ja eheyttää. Kyllähän sellaisia kertomuksia tarvitaan, sellaisia humaaneja ja lämpöä tuovia.
Muualla: Tuulevin lukublogi, Mrs. Karlsson lukee, Lumiomena ja Kirjaluotsi.
Kiitos kustantajalle ennakkolukukappaleesta!
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.