Ja juuri tuo arvoitus, elämän salaisuus, joka alati ympäröi meitä, pitää kaiken lopultakin liikkeessä. Taide kysyy samoja kysymyksiä, koettaa valottaa salaisuutta, lohduttaa etsimäänsä. Aika ajoin jotain paljastuu, jonkinlainen ymmärrys valtaa mielen. Valo häivähtää. Vain aika tuo muistillemme merkityksen, ja synnyttää sen. Taide auttaa meitä muistamaan, että tulemme kaukaa ja olemme myös henkeä, joka tietää enemmän kuin osaa kertoa ja liikkuu kahleetta ajassa ja paikassa. Taide on ihmiskunnan muisti, ja muistomme ovat taidetta, kertomuksia, runoja ja unia elämästämme. Niin kuin kaikki tapahtui tai kuten kuvittelimme kaiken tapahtuneen.
Hannu-Pekka Björkmanin Metsä ei kuule neuvojani on ihastuttava kirjoituskokoelma. Sanon sen heti alkuun, jotta ei jää epäselväksi. Siis ihastuttava, ihana.
Kansien väliin on koottu aiemmin Eeva-lehdessä julkaistuja kolumneja. Kokoelma toimii hämmästyttävän hyvin, vaikka jotkut tekstit viittaavat julkaisuaikaansa ja ovat hetkessä kiinni enemmän kuin toiset. Ajan merkit eivät haittaa lainkaan vaan muistuttavat menneestä hyvällä tavalla, ja samalla tekstit kiinnittyvät johonkin laajempaan.
Menneen kesän vaikutelmat muuntuvat muistoiksi. Ajan mentyä ne jäävät jäljelle.
Hannu-Pekka Björkman tarkastelee teksteissään monenlaisia teemoja tiedosta tietämättömyyteen, mielikuvituksesta taiteeseen. Kokonaisuus osoittaa laajaa lukeneisuutta ja humaania maailmankatsomusta, ja haluaisin merkitä muistiin monia, monia kohtia, jotka puhuttelevat.
Miten olla olemassa kuin lapsena, olla kuin puu. Huojuen tuulessa kaiken kanssa, kaikkeudessa. Tuntea hiekka jalkojen alla, puun elävä pinta sormissaan. Ihmetellä ja ymmärtää. Puu hengittää, minä hengitän. Puu on seissyt paikallaan koko sen ajan, kun olen itse levottomana kulkenut, kunnes vihdoin olen samanlaisena kesäpäivänä palannut tähän paikkaan ja hetkeen. Jossa on jotakin olennaista, jotakin josta olen yrittänyt saada kiinni koko elämäni.
En nyt kuitenkaan siteeraa enempää vaan kannustan lukemaan koko teoksen ja poimimaan sieltä omat helmet talteen.
Kuulostaa hyvinkin kiinnostavalta. Jospa tulisi seuraavalla kirjastoreissulla vastaan, voisi ainakin vilkaista.
VastaaPoistaKannattaa antaa tälle mahdollisuus!
PoistaTämä on aivan ehdottomasti lukulistalla, sillä rakastan Björkmanin tekstejä! Resonoivat todella voimakkaasti.
VastaaPoistaSamoin! Björkmanin ajatuksissa on sellaista lämpöä ja ymmärrystä, jollaista soisi kohtaavansa laajemminkin.
PoistaBjörkmanin teksti on eloisaa ja lyhyet lauseet toimivat hyvin. Laaja-alaista luonnon, filosofian, uskon ja taiteen maailmassa liikkuvaa, valoisaa ja balanssissa olevaa pohdiskelua elämämme kirjosta.
VastaaPoistaKirjailijan jutusteleva ja ajatuksia virittelevä, valoisa tyyli ottaa vaivihkaa myös lukijansa mukaan kiintoisaan dialogiin, mikä on osoitus Björkmanin herkästä otteesta pukea ajatuksiaan sanoiksi.
Lyhyet lauseet toimivat hämmästyttävän hyvin. Usein sellaiset pistävät pahasti silmään mutta nyt niitä käytetään niin taitavasti, että ei pistä mihinkään.
PoistaOn ilo saada lukea punnittuja ja harkittuja ajatuksia elämästä. Herkkyys, ymmärrys ja lämpö jäävät mieleen.
VastaaPoistaKauniit lainaukset olet valinnut, kolahtavat sen verran kovaa että kirjastakin kiinnostuin. Luonto ja taide aina kiinnostaa, itse näen pelkän luonnon taiteena ja sisälläni asuu edelleen se lapsi, jollainen joskus olin. Se jaksaa ihmetellä ja ihastua näkemästään yhä uudelleen.
Onpa ihanaa, että se lapsi on yhä olemassa. Ihmetteleminen ja asioiden huomioiminen on niin tärkeää, vaikka se arjen kiireissä meinaa helposti unohtua.
Poista