Myrsky on matalalla, aivan kuin sade vetäisi pilviä mukanaan alaspäin. Aurinko paistaa vielä, mutta etäällä kaupungissa vallitsee jo kaaos. Benjamin vilkaisee kelloa. Hän on ollut toimettomana koko ikänsä, mutta nyt kaikki tapahtuu yhtaikaa, tänä yhtenä päivänä on tehtävä kovin paljon ja aikaa on vähän.
Alex Schulmanin romaani Eloonjääneet vie aikuiseksi kasvaneiden veljesten elämän nykyhetkeen, kun on aika haudata äiti, ja samalla veljesten lapsuuteen: kesään, jolloin kaikki muuttui. Veljeksistä keskiössä on erityisesti Benjamin, jonka näkökulmasta kertoja tapahtumia kuvaa. Pierre on Benjaminille lapsuudessa läheisempi kuin veljeksistä vanhin, Nils, joka on pikkuveljistään hieman erillään ja usein näiden kiusanteon kohde.
Romaanin nykyhetkessä veljekset eivät juuri pidä yhteyttä. Perhettä koossa pitävää voimaa ei oikein ole, ja kukin on ajautunut omaan suuntaansa. Äidin kuolema on syy hakeutua yhteen, yhdessä veljekset lähtevät kuljettamaan uurnaa paikkaan, johon äiti halusi tuhkansa tulevan sirotelluksi. Samalla Nils, Benjamin ja Pierre tekevät matkan lapsuuteensa ja muistoihin, hetkiin kun vanhemmat olivat vielä elossa ja nuoremmat veljet lapsia, Nilskin nuori.
Romaani rakentuu kiehtovalla tavalla. Liikkeelle lähdetään oikeastaan siitä, mihin kaikki päättyy: iltayöhön mökkirannassa ja kahakkaan siellä. Hetki hetkeltä keritään taaksepäin koko vuorokautta, joka oli tarkoitettu äidin hautaamiselle ja joka muuttui matkaksi mökille. Vuorokauden hetkien väliin sijoittuu muistoja kesästä, joka on vedenjakaja ja lapsuuden loppu.
Mitä kesällä tapahtui? Mihin lapsuus loppui?
Nuo kysymykset muodostavat jännitteen, joka vetää mukanaan tarinan imuun. Jännitettä on ilmassa muutenkin, sillä vanhemmat ovat ailahtelevaisia ja naukkailevat mielellään. Menneisyyden kesä ei olekaan täynnä lämpöä ja auringonpaistetta, kuten lapsuuden kesät niin usein, vaan jonkinlaisia pilviä näkyy taivaanrannassa tämän tästä.
Ja se, miten veljekset lapsuutensa ja erityisesti tuon kesän muistavat, vaihtelee. Kiehtovaa onkin sen pohtiminen, miten muistot muuttuvat ja miten mieli voi suojata ihmistä kieltäytymällä muistamasta tai muistamalla toisin. Olennaista on myös se, miten romaanin perheessä puhumattomuus nostattaa muureja perheenjäsenten välille ja kuinka yksin jokainen loppujen lopuksi välinpitämättömässä ilmapiirissä on.
Eloonjääneet on hengästyttävän kaunis romaani. Kerronta on kirkasta ja tarkkaa, niin taidokasta, että siitä vain nauttii. Kieli toimii tavalla, joka ei liiaksi kiinnitä huomiota puoleensa mutta jonka äärelle tekee ajoittain mieli pysähtyä ihmettelemään sen kuulautta.
Lisäksi Schulmanin romaani on haikea, surumielinen. Se muistuttaa hetkistä, jotka häviävät ja joiden ainutkertaisuuden huomaa vasta jälkeenpäin. Muistoihin voi sekoittua niin lapsuuden kesien auringonpaistetta kuin viiltävää surua, ja kaiken keskellä kulkee elämä, jota ei voi pysäyttää tai vaatia ottamaan askelta taaksepäin, jotta voisi toimia toisin.
Eloonjääneet on vaikuttava tarina, joka pakahduttaa. Aivan lopussa se todella yllättää, ja yllätyksen myötä romaanin nimi saa aiempaa laajemman merkityksen. Tarina jää soimaan mieleen pitkäksi aikaa kirjan kansien sulkeuduttua, ja rohkenen jo nyt ennakoida, että Eloonjääneet asettuu korkealle tämän vuoden lukemistossani.
Kiitos kustantajalle kirjasta!
Alex Schulmanin romaanista muualla: Tuijata. Kulttuuripohdintoja ja Kirjaluotsi.
Helmet 2021: 12. Kirjassa ollaan metsässä.
Keski-kirjastot 2021: 14. Kirjassa saunotaan.
Tämä oli todella vaikuttava teos. Bloggaus tulossa, kun ehdin sen kirjoittaa.
VastaaPoistaPitääkin seurailla blogiasi, milloin tekstisi tästä tulee. Innolla odotan.
PoistaVaikuttava ja hyvin surullinen, mutta loistava Minullakin bloggaus tekeillä.
VastaaPoistaKyllä, kaikkia noita. Odottelen innolla bloggaustasi!
PoistaYksi parhaita lukemiani kirjoja.
VastaaPoistaMunäkin bloggasin tästä ja huomaan, että samat nostot sinulla.
Myös aiemmat Schulmanin kirjat kannattaa lukea, jos et vielä ole.
Yhden olen vasta lukenut aiemmin, muut odottavat vuoroaan.
Poista