Siirry pääsisältöön

Jari Tervo: Loiri.

Loiri teki 17-vuotiaana läpimurron elokuvassa (Pojat), 21-vuotiaana teatterissa (Lapualaisooppera), 23-vuotiaana televisiossa (Jatkoaika) ja 33-vuotiaana musiikissa (Eino Leino). Saavutus on suomalaisessa kulttuurielämässä ainutlaatuinen.
Jari Tervo: Loiri.
Otava 2019
719 sivua

Jari Tervon elämäkerta Vesa-Matti Loirista herätti kohua syksyllä ilmestyessään ja pelkistyi mediassa aika pitkälti siihen, miten runsaasti teoksessa käsitellään Loiri naisasioita ja seksiä. Halusin lukea kirjan nähdäkseni, mistä muusta teoksessa on kysymys – oletin, että 700 sivussa on pakko olla muutakin kuin seksiä. Painavampi syy oli se, että olen pitkään ihaillut Loiria niin näyttelijänä kuin laulajana, vaikka Turhapuro-fani en koskaan olekaan varsinaisesti ollut.

Loiri. on kirja minun makuuni. Loiri. ei ole kirja minun makuuni. Se on siis sekä että: kiinnostava ja puuduttava; hyvä ja huono.

En häiriinny seksistä, ei sitä kuitenkaan niin paljon ole. Enemmän häiriinnyn varsinkin alkuun siitä, miten lyhyttä lausetta Tervo viljelee ja miten asiat eivät tunnu sidostuvan toisiinsa. Loppua kohden teksti muuttuu sulavammaksi – tai sitten totun ilmaisuun, tiedä häntä.

On selvää, että seitsemäänsataan sivuun mahtuu runsaasti asiaa. Niin runsaasti, että paikoin mietin, olisiko voinut tiivistää, onko kaikki todella tarpeen. Toisaalta Tervo onnistuu kyllä luomaan kohteestaan vaikuttavan monipuolisen kuvan, jollaisen Vesa-Matti Loiri ansaitseekin. Mies on tavattoman ja uskomattoman monitaitoinen ja osaava, ja olisi häpeäksi, jos elämäkerta typistyisi vain Turhapuro-elokuviin. Tai niihin naisseikkailuihin.
Nocturnesta ja Lapin kesästä tuli Loirin ylivoimaisesti suosituimmat Leino-tulkinnat. Jälkimmäinen kävi jopa henkilötodistuksesta.
Välillä lukiessani turhaudun runsauteen, mutta kirjan kansien sulkeuduttua päällimmäiseksi tunteeksi jää haikeus. Vesa-Matti Loiri (tai Matti tai Loiri, kuten kirjassa puhutellaan) on elänyt valtavan vaiherikkaan elämän kuuluisuuksineen, iloineen ja murheineen. Kansien väliin muotoutuu kuva miehestä, joka on elänyt kovaa mutta myös kärsinyt ja surrut. Voi vain arvailla, minkälainen prosessi on ollut katsoa taaksepäin, kun tietää, että edessä on joka tapauksessa paljon vähemmän kuin takana.

Anna-Kaari Hakkarainen kirjoittaa romaanissaan Dioraama (Tammi 2019) seuraavasti: "Miksi muistoissa riidellään tai rakastetaan poikkeuksellisen paljon? Rakastellaan?" Ehkäpä siksi, että ihmisten kohtaamiset ja läheiset ihmissuhteet ovat kuitenkin niitä, jotka jäävät mieleen ja joita muistellaan elämän kääntyessä iltaan. Ehkäpä ne ovat Loirillekin olleet kaiken menestyksen keskellä tärkeimpiä.

Loiri. on elämäkerta, joka paljastaa paljon. Se kertoo paljon sellaista, mitä en Vesa-Matti Loirista aiemmin tiennyt. Ihan kaikkea en välttämättä olisi halunnutkaan tietää, mutta ainakaan teosta ei voi syyttää sievistelemisestä ja siloittelusta.

Loirin ovat selättäneet (kai tällainen verbi sallitaan tässä yhteydessä) myös ainakin Mari, Edith ja Matkalla eteenpäin.

Kommentit

  1. Täällä tunnustautuu toinen Loiri-fani. Turhapurot on kaikki katsottu aikanaan ja olivat silloin tärkeitä elokuvia elämässä. Toivat iloa ja naurua. En tiedä olenko Loirin muita elovaesiintymisiä nähnytkään. Mutta hänen Leino-tulkintojaan suorastaan rakastan ja kuuntelen niitä Youtubesta halutessani saavuttaa tiettyjä fiiliksiä. Loirin tulkinnat ovat minulle inspiraatiota antavia!

    En tiedä uskallanko silti lukea tätä kirjaa. Mielikuvani Loirista on positiivinen ja oikeastaan pelkään, että se romuttuisi jos lukisin kirjan. En halua, että se romuttuu! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaransa tässä kyllä on. :) Toisaalta pidin kyllä siitä, miten monipuolinen kuva Loirista kirjassa muotoutuu. Kirjan äärellä ymmärsin, että mielikuvani kirjan päähenkilöstä on ollut aika kapea.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Blogistanian Globalia -äänestyksen voittaja on...

Kirjabloggaajat, -grammaajat ja -tubettajat äänestivät jälleen parhaista lukukokemuksistaan. Vuoden 2023 kirjaparhaimmistoa äänestettiin viime viikolla: Blogistanian Globalia -kategoriassa ääniä antoi 51 äänestäjää ja mainituksi tuli 80 eri teosta. Voittajaksi nousi 15 pisteellä  Martha Wellsin  Hälytystila – Murhabotin päiväkirjat 1  (Hertta Kustannus) , suomentaja Mika Kivimäki! Arvioissa scifisarjan avaavaa teosta on luonnehdittu seuraavasti: Tämä olikin aika hurmaava tapaus tämä Murhabotti . –  Katarooman kirjaimia   Jäi lämmin fiilis . –  @kalmanoudotkirjat Miten mahtava tunne lukea näin hyvää scifiä suomeksi ja toivomme, että suomennoksen myötä teos löytää valtavan määrän uusia lukijoita, sillä sen se todella ansaitsee.      – @reading_with_pet_dragon Claire Keeganin  Nämä pienet asiat  (Tammi) , suomentaja Kristiina Rikman   sijoittui Globaliassa toiseksi yhdellätoista pisteellä. Siitä on todettu muun muassa näin: Sadassa sivussa Keegan luo täyden ja koskettavan kertomuksen, jok