Siirry pääsisältöön

Maria Veitola: Veitola

"Radiovuosinani sain kuulla, että olin luonut uuden ilmaisutyylin: puhuin niin kuin muutenkin puhuin. Ja mitä suoremmin ja avoimemmin puhuin, sitä enemmän minua kehuttiin.
Sain kuulla olevani rohkea. Se tuntui hyvältä, ja siksi opettelin sanomaan asiat liikaa pelkäämättä myös radiotyön ulkopuolella: en loukatakseni, vaan siksi, että saattaisin suorilla sanoilla saada itseni ja muut liikkeelle ikävistä tilanteista."

Maria Veitola: Veitola
Johnny Kniga 2018
352 sivua
Äänikirjan lukija Maria Veitola
Kesto 7 t 21 min.

Radio- ja televisiotoimittaja Maria Veitola avaa elämäänsä, ajatuksiaan, taustaansa ja mielipiteitään kirjassaan Veitola, joka on kokoelma eri lehdissä vuosien aikana julkaistuja kolumneja sekä kirjaa varten kirjoitettuja tekstejä. Kirjassa lähdetään liikkeelle lapsuusvuosista Pohjois-Karjalassa, ja matkan varrella pohditaan äitiyttä, työtä, opiskelua ja terveyttä kuten myös parisuhdetta ja ystävyyttä, tyyliä ja ulkonäköä. Osansa kirjassa saa myös tasa-arvo.

Veitola on kiinnostava teos. Se houkuttaa kanssaan dialogiin, sillä ajatukset liittyvät kiinteästi tavalliseen elämään (kyllä, Maria Veitolakin on tavallinen ihminen, vaikka onkin julkisuuden henkilö). Oma suhde työhön tai omat ajatukset tasa-arvosta päätyvät puntariin, kun tarkastelee Maria Veitolan ajatuksia aiheista. Aina ei voi olla samaa mieltä – eikä tarvitsekaan – ja kirjaa kuunnellessani huomasinkin usein esittäväni mielessäni vastaväitteitä tai pohtivani eri näkökulmia Veitolan esittämiin aiheisiin. Ja sehän on hyvän kirjan merkki: tarjolla ei ole tasaista höttöä vaan teos, jossa on runsaasti tarttumapintaa.

Maria Veitolaan olen törmännyt aiemmin oikeastaan vain Tähdet, tähdet -ohjelmaa katsoessani (mikä tyyli!) ja Yökylässä Maria Veitola -ohjelman parissa. En ole juuri tiennyt, kuka hän on, mutta Veitola-kirjassa julkisuudesta tuttu henkilö tulee eri tavoin lähelle. Hän kertoo varsin avoimesti elämänkulustaan ja esimerkiksi paniikkihäiriöstään ja suhteestaan vanhempiinsa. Osansa saa myös julkisuus, joka ei aina kohtele helläkätisesti.

Maria Veitola kirjoittaa terävästi. Hänen huomionsa maailmanmenosta ovat kiinnostavia ja hyvin sanoitettuja. Siinä on yksi syy lukea Veitola. Toinen syy on esimerkiksi se, että on kiinnostavaa päästä kurkistamaan hieman julkisuuskuvan taakse. Kolmas syy on se, että kirjan tekstit on hyvin kirjoitettu. Äänikirjojen ystäville on tarjolla neljäskin syy tarttua Veitolaan: äänikirjan lukee Maria Veitola itse, mistä pidin paljon.

Kirjasta ovat kirjoittaneet myös esimerkiksi Omppu ja Paula.

Helmet 2019: 21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja.
Keski-kirjastot 2019: 40. Kirja kertoo julkisuuden henkilöstä.

Kommentit

  1. Kiitos linkkauksesta! :) Mä odotan mielenkiinnolla Veitolan seuraavaa, syksyllä ilmestyvää kirjaa, jonka aion ehdottomasti myös kuunnella äänikirjana. Jos Veitola on siinä yhtä suorapuheinen ja oma itsensä, niin se on varmasti myös hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä muuten tiennytkään, että syksyllä on ilmestymässä uusi kirja. Kiitos vinkistä! :)

      Poista
  2. Minulla ei ole kovin hääppöistä kuvaa Veitolasta, joten siksi haluan tämän kirjan lukea. Olisin lukenut jo viime vuonna, mutta tuolloin kirja oli koko ajan lainassa kirjastosta. Minun mielikuvani Veitolasta siis perustaa ainoastaan siihen Yökylässä-ohjelmaan, joita olen katsellut muutamia jaksoja ja sitten lukemiini juttuihin hänestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun mielikuvani perustui ennen kirjan kuuntelemista ihan samoihin asioihin kuin sinun. Siksi olikin kiva, kun kirjan myötä sai laajempaa kuvaa Veitolasta.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Blogistanian Globalia -äänestyksen voittaja on...

Kirjabloggaajat, -grammaajat ja -tubettajat äänestivät jälleen parhaista lukukokemuksistaan. Vuoden 2023 kirjaparhaimmistoa äänestettiin viime viikolla: Blogistanian Globalia -kategoriassa ääniä antoi 51 äänestäjää ja mainituksi tuli 80 eri teosta. Voittajaksi nousi 15 pisteellä  Martha Wellsin  Hälytystila – Murhabotin päiväkirjat 1  (Hertta Kustannus) , suomentaja Mika Kivimäki! Arvioissa scifisarjan avaavaa teosta on luonnehdittu seuraavasti: Tämä olikin aika hurmaava tapaus tämä Murhabotti . –  Katarooman kirjaimia   Jäi lämmin fiilis . –  @kalmanoudotkirjat Miten mahtava tunne lukea näin hyvää scifiä suomeksi ja toivomme, että suomennoksen myötä teos löytää valtavan määrän uusia lukijoita, sillä sen se todella ansaitsee.      – @reading_with_pet_dragon Claire Keeganin  Nämä pienet asiat  (Tammi) , suomentaja Kristiina Rikman   sijoittui Globaliassa toiseksi yhdellätoista pisteellä. Siitä on todettu muun muassa näin: Sadassa sivussa Keegan luo täyden ja koskettavan kertomuksen, jok