Siirry pääsisältöön

Katriina Huttunen: Surun istukka

"Ennen minulla oli kaksi lasta.
Nyt minulla on kaksi lasta, yksi kuollut ja yksi elävä.
Olen kahden lapsen äiti. Toinen lapsistani on aikuinen mies, toista ei enää ole. Tyttäreni tappoi itsensä kaksikymmentäkuusivuotiaana."

Katriina Huttunen: Surun istukka
S & S 2019
327 sivua

Katriina Huttusen Surun istukka on murheellinen kirja. Mitään muuta se ei voi ollakaan, sillä aiheena on todellinen, traaginen tapahtuma: tyttären itsemurha.
Hauras mieli, haavanlehti. 
Lapseni tappoi itsensä. Hän kuoli kaksikymmentäkuusivuotiaana.
Surun istukka ei ole selviytymistarina vaan ennemminkin kuvaus siitä, kuinka musertavan surun kanssa eletään. Katriina Huttusen elämään asettuvat vierailut Hietaniemen hautausmaalla. Kolumbaariossa tyttären hautalyhdyssä palaa aina kynttilä, jotta lapsi ei joutuisi olemaan yksin pimeässä. Samaan aikaan sureva äiti vaeltaa yksin pimeydessä, häpeää ja yrittää ymmärtää tyttärensä ratkaisua.

Katriina Huttunen kuvaa suruaan raadollisesti, kaunistelematta ja ajatuksia herättäen. Vavahduttavaa on surevan yksinäisyys, joka tuntuu olevan osaltaan oma valinta, osaltaan seurausta siitä, että surevan kohtaaminen tuntuu nykyihmiselle olevan kovin vaikeaa.
Suru on ainoa ja uskollisin ystäväni. Se ei petä. Se hakeutuu seuraani. Lojaali seuralainen ottaa syliinsä minut samalla kun luen mielenterveyspotilaiden kohtelusta, itsemurhan filosofiasta ja kuolemantutkimuksesta. Sitten lähden hautausmaan lohdutettavaksi.
Surun istukassa luodaan kriittinen katsaus suomalaiseen terveydenhuoltoon, joka vaikuttaa jättävän huonosti voivan oman onnensa nojaan ja vetäytyvän vastuusta silloin, kun kaikenlaisen avun tarjoaminen on jo liian myöhäistä. Käytännön tasolla kuvataan sitä, miten työlästä voi olla jälkeenpäin selvittää kuolleen asioita pankista sosiaaliseen mediaan. Mitä on selittää kerta toisensa jälkeen oman elämän järisyttävin tragedia?

Katriina Huttunen kirjoittaa tavattoman hyvin. Surun istukan aihe on niin raskas, että kirjaa pitää lukea pienissä erissä. Pieniin eriin ohjaa myös kirjan kirkas kieli, joka saa pysähtymään äärelleen kerta toisensa jälkeen. Huttusen omakohtainen tarina satuttaa ja saa kyyneliin, ja lukukokemus on raskas. Se on kuitenkin vähäistä sen rinnalla, mitä kirjan kirjoittaja on kokenut ja kokee edelleen.
Suru ei ole työtä, suru on yötä. Surun yötä. Yön surua. Puhun mieluummin surussa elämisestä. Suru asustaa sisälläni ja määrittelee minut. Suru on kanssani.

Surun istukasta ovat kirjoittaneet myös ainakin Arja, PaulaAnneli, Omppu ja Marjatta.

Helmet 2019: 36. Kirjassa ollaan yksin.

Kommentit

  1. Kaunis postaus tästä upeasta surukirjasta. Minulle kirja merkitsi hyvin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anneli. Voin vain arvailla, miten paljon tällä kirjalla sinulle onkaan merkitystä.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Haaste: kirjankansibingo

Haasteeseen osallistuvat saavat käyttää bingokuvaa omissa postauksissaan. Kesän ajalle on varmasti taas luvassa monenmoista haastetta, ja päätin minäkin - ensimmäistä kertaa muuten - kyhätä kokoon lukuhaasteen. Viime kesänä Le Masque Rouge -blogin Emilie emännöi kirjabingoa , ja siitä kehittelin edelleen kirjankansibingon. Bingorivejä täytetään lukemalla kirja, jonka kansikuva vastaa kutakin bingoruutua. Eli jos luetun kirjan kansikuvassa on lapsi, saa ruksata kyseisen lokeron. Bingo muodostuu vaakasuorasta, pystysuorasta tai vinottaisesta, kulmasta kulmaan ulottuvasta rivistä, jossa on viisi lokeroa. Samaa kirjaa ei voi käyttää useampaan lokeroon. Lokeroiden täyttämisessä saa käyttää omaa tulkintaa, kunhan ei vihreää lue punaiseksi. Haaste alkaa huomenna 15.5. ja päättyy 15.8. Elokuun loppuun mennessä toivon jonkinlaista bingokoontia, joka tulisi linkittää tämän postauksen kommentteihin. Bingoajien kesken arvotaan syyskuun alussa jonkinlainen kirjallinen palkinto. Koska tä...

Historiallista romantiikkaa 💓

Äänikirjakoosteessa on tarjolla historiallisia romaaneja: tämänkertaisessa kvartetissa kohdataan monenlaisia tunteita ja erilaisia ihmisiä erilaisissa ympäristöissä. 1700-luvun skotlantilaislinnasta siirrytään ensin parisataa vuotta ajassa eteenpäin mutta pysytään Skotlannissa. Sen jälkeen aika pysyy kuta kuinkin samana mutta maisema vaihtuu Petsamoon. Viimeisessä romaanissa taas liikutaan hieman pohjoiseen ja mennään ajassa hitusen verran taaksepäin. **********   Samassa ovi avautui koputtamatta. Tulija ei ollut palvelijatar eikä edes Charlotten äiti, vaan Fingal MacTorrian, joka marssi sisään naistenhuoneeseen kuin maailman luonnollisimpana asiana. – Täällä kaivataan kuulemma apua, mies sanoi. Kaisa Viitala: Klaanin vieraana Karisto 2024 kansi Timo Numminen äänikirjan lukija Emma Louhivuori kesto 15 t 32 min Kaisa Viitalan historiallinen romaani Klaanin vieraana  aloittaa Nummien kutsu -sarjan, joka sijoittuu 1700-luvulle. Päähenkilö on Agnes, lontoolaisperheen hellitty tytä...

Gianni Solla: Ystävyyden oppimäärä

Alkuvuosina yritin säilyttää sen vahvan tunteen, joka oli liittänyt minut Nicolasiin ja Teresaan. He olivat minulle nyt vielä välttämättömämpiä kuin silloin, koska he määrittivät, millainen halusin olla, syyn, miksi olin lähtenyt, ja ainoan syyn, miksi voisin palata. On piikkejä, jotka tekevät kipeää vasta silloin, kun niitä yrittää vetää ulos lihasta. Minun tapauksessani piikillä oli nuo kaksi nimeä. Gianni Solla: Ystävyyden oppimäärä Otava 2024 alkuteos Il ladro di quaderni  2023 suomentanut Helinä Kangas 248 sivua Ystävyyden oppimäärä on kertomus siitä, miten oppimattomasta sikopaimenesta tulee maineikas koomikko, jonka monologit viihdyttävät ihmisiä. Kaikki alkaa vuodesta 1942, kun pieneen Tora e Piccillin kylään Italiaan saapuu Mussolinin käskystä joukko juutalaisia peltotöihin. Heidän joukossaan on Nicolas, kaunis nuorukainen, jonka pahoinpitelyn osallistuu ontuva sikatilan poika Davide, romaanin minäkertoja.  Vaikka nuorukaisten välit eivät ole alkuun kovin lupaavat, he...