Siirry pääsisältöön

Lisa Jewell: Sitten hän oli poissa

"Ellie katosi toukokuussa 2005, eikä sen jälkeen ollut löytynyt yhtään merkittävää johtolankaa jutun ratkaisemiseksi. Ei yhtään. Ei ennen kuin tasan kaksi minuuttia sitten."

Lisa Jewell: Sitten hän oli poissa
WSOY 2019
Alkuteos Then She Was Gone 2017
407 sivua
Suomentanut Karoliina Timonen
Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn
Kesto 10 t 45 min.

Sitten hän oli poissa on raastavimpia trillereitä, mitä olen aikoihin lukenut. Tarinassa kuvataan koskettavasti ja todentuntuisesti tyttärensä menettäneen äidin tuskaa, kadoksiin joutuneen tyttären äidinkaipuuta ja ennen kaikkea sitä, millaiseen tilanteeseen kadonnut saattaa joutua ilman, että kukaan pystyy häntä auttamaan. Raastavan tarinasta tekee erityisesti se, että se voisi hyvinkin olla totta – valitettavasti.

Ellie Mack on 15-vuotias, kolmilapsisen perheen kuopus, jonka elämä hymyilee. Tulevaisuus näyttää olevan edessä mahdollisuuksia täynnä. Mutta sitten tapahtuu jotain järkyttävää: Ellie katoaa jäljettömiin. Poliisi uskoo tytön karanneen kotoa ja lopettaa etsinnät pian tuloksettomina. Ellien Laurel-äitiä tyttären kohtalo ei kuitenkaan jätä rauhaan. Samalla katoaminen hajottaa perheen palasiksi.

Olennainen kysymys tietenkin on: mitä Ellielle tapahtui? Mikä yhteys katoamiseen on oudolla matematiikanopettajalla, jota Ellie kammoksui ennen katoamistaan? Karkasiko Ellie todella vaellellakseen jossain vanhoissa vaatteissaan ja murtautuakseen entiseen kotiinsa vuosia katoamisensa jälkeen?

Vyyhti alkaa selvitä, kun Laurel tapaa miehen, josta kiinnostuu. Floydin tytär Poppy muistuttaa hätkähdyttävästi kadonnutta lasta, ja Laurel joutuu uudelleen kohtaamaan vuosien takaisen menetyksensä ja sen aiheuttamat tuskat.

Tarinassa ei mässäillä väkivallalla, mutta tunnelmaa onnistutaan kyllä luomaan niin, että kokonaisuus ei heti katoa mielestä. Ahdistus, suru ja pelko piirtyvät esiin vahvasti, ja Sitten hän oli poissa vetoaa tunteisiin. Täydellinen dekkari ei ole, sillä uskottavuus on paikoin koetuksella ja paikoin juonta olisi voinut hieman tiivistää. Viihdyttävää ja vetävää dekkaria kaipaavalle Jewellin teosta voi suositella.

Lisa Jewellin trillerin ovat lukeneet myös esimerkiksi Mai, Leena ja Piritta.

Helmet 2019: 1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot.

Kommentit

  1. Kiitos Jonna. Tässä trillerissä on tunnelmaa, olen samaa mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelma jäi kyllä vahvasti mieleen. On mielessä yhä edelleen, vaikka tarinan kuuntelemisesta on jo kulunut jonkin aikaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine.
Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?"


Kristin Hannahin romaani Satakieli tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti.

Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaakseen vallitsevaa yhteiskunnallista tilaa.

Tarina sijoittuu kahdelle aikatasolle. Liikkeelle lähdetään vuodesta 1995, kun Vi…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…