"Kirjoitin sille osalle sinua, joka me menetettiin itsestämme. Sinun silmillesi, sinun huulillesi ja poskillesi, sinun kielellesi."
Johannes Anyurun romaani He hukkuvat äitiensä kyyneliin jättää jälkeensä hämmennyksen, johon sisältyy vaikuttuneisuutta, ehdottomasti. Se myös jättää tietyllä tapaa sanattomaksi: tuntuu vaikealta sanallistaa sitä, mitä kirjan parissa koin ja kohtasin.
Jos tarinan jotenkin yrittää kiteyttää, voisi kai sanoa, että se on dystopia tulevaisuuden Ruotsista, jossa työnnetään sumeilematta sivuun ne, jotka eivät sovi valtavirtaan. Muslimit pakotetaan allekirjoittamaan kansalaissopimus, mikä tarkoittaa omasta uskonnosta luopumista ja valtavirran mukaan lähtemistä. Jos sopimusta ei allekirjoita, menettää oikeastaan kaikki kansalaisoikeutensa ja päätyy Kaningårdiin, alueelle, jonne sullotaan kaikki yhteiskuntakuvaan sopimattomat.
Vallitsevan tilanteen taustalla on kovaotteinen terrori-isku Hondon sarjakuvaliikkeeseen. Vuosia myöhemmin bussipysäkeillä pyörii varoittava video terrori-iskusta, joka kiristi ilmapiirin räjähdysherkäksi. Ja sitten kuvaan ilmaantuu tyttö, joka väittää saapuneensa tulevaisuudesta muuttamaan tapahtumien kulkua. Hän haluaa kertoa tarinansa kirjailijalle, joka sattuu olemaan Ruotsissa syntynyt muslimi ja joka ei tiedä, kuinka suhtautua tyttöön, jolla on diagnosoitu vakava, monimuotoinen skitsofrenia. Ovatko tytön puheet tulevaisuudesta vain sairaan mielen luomus vai piileekö niissä totuus?
Anyuru tavoittaa mielestäni hyvin sen, millaisia asioita kohtaavat he, jotka eivät kuulu valtaapitävien joukkoon vaan joutuvat taistelemaan – ja myös luopumaan – oikeuksistaan. Henkilöt ovat uskottavia ja moniulotteisia, ja koko tarina on niin moninainen, että kaikkea en kertalukemalla kyennyt tavoittamaan. Vaikuttunut ja vakuuttunut olen silti.
Kirjaluotsin bloggauksesta löytyy lukuisia linkkejä muihin blogeihin.
 |
| Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin S & S (2018) Alkuteos De kommer att drunkna i sina mödrars tårar 2017 Suomentanut Outi Menna 303 sivua |
Jos tarinan jotenkin yrittää kiteyttää, voisi kai sanoa, että se on dystopia tulevaisuuden Ruotsista, jossa työnnetään sumeilematta sivuun ne, jotka eivät sovi valtavirtaan. Muslimit pakotetaan allekirjoittamaan kansalaissopimus, mikä tarkoittaa omasta uskonnosta luopumista ja valtavirran mukaan lähtemistä. Jos sopimusta ei allekirjoita, menettää oikeastaan kaikki kansalaisoikeutensa ja päätyy Kaningårdiin, alueelle, jonne sullotaan kaikki yhteiskuntakuvaan sopimattomat.
Vallitsevan tilanteen taustalla on kovaotteinen terrori-isku Hondon sarjakuvaliikkeeseen. Vuosia myöhemmin bussipysäkeillä pyörii varoittava video terrori-iskusta, joka kiristi ilmapiirin räjähdysherkäksi. Ja sitten kuvaan ilmaantuu tyttö, joka väittää saapuneensa tulevaisuudesta muuttamaan tapahtumien kulkua. Hän haluaa kertoa tarinansa kirjailijalle, joka sattuu olemaan Ruotsissa syntynyt muslimi ja joka ei tiedä, kuinka suhtautua tyttöön, jolla on diagnosoitu vakava, monimuotoinen skitsofrenia. Ovatko tytön puheet tulevaisuudesta vain sairaan mielen luomus vai piileekö niissä totuus?
"Joskus, kun me tapaamme ja katselen häntä, näen hänen kantavan sisällään valtavaa pimeyttä. Aivan kuin hän olisi oikeasti..." En kyennyt sanomaan lausetta loppuun.He hukkuvat äitiensä kyyneliin on yhtä aikaa karu ja kaunis. Se on pelottava kuvaus siitä, millaiseksi maailma voi muuttua. Pelottavan siitä tekee erityisesti se, että monet tarinan kuvaamat asiat ovat ainakin mahdollisia, osin jo olemassa olevia.
"Tulevaisuudesta?" Isra jatkoi, ja kun hän lausui sanan ääneen, tajusin hulluuden, joka oli hiipinyt mieleeni huomaamatta.
Anyuru tavoittaa mielestäni hyvin sen, millaisia asioita kohtaavat he, jotka eivät kuulu valtaapitävien joukkoon vaan joutuvat taistelemaan – ja myös luopumaan – oikeuksistaan. Henkilöt ovat uskottavia ja moniulotteisia, ja koko tarina on niin moninainen, että kaikkea en kertalukemalla kyennyt tavoittamaan. Vaikuttunut ja vakuuttunut olen silti.
Kirjaluotsin bloggauksesta löytyy lukuisia linkkejä muihin blogeihin.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!