Siirry pääsisältöön

Olli Jalonen: Taivaanpallo

"En ole kotona tietänyt mitä nyt tiedän. Kun katselee satamalaiturilta kun laiva keinahtelee matkan päässä, näkee minkälainen se ulkoa on mutta sisältä ja vesirajan alta ei tiedä. Vasta kun tietää niin voi tietää ettei ole mitään tietänytkään.
Vaikka olisin tietänyt edeltä olisin kuitenkin lähtenyt."

Olli Jalonen: Taivaanpallo
(Otava 2018)
461 sivua
Äänikirjan lukija Aku Laitinen
Kesto 13 tuntia.

Olli Jalosen Taivaanpallo kuljettaa lukijaa maalla, merellä ja ilmassa. Eksoottiselta Saint Helenan saarelta matkataan Lontooseen, ja se, mitä taivaalla tapahtuu, on merkittävää siinä missä maallisemmatkin asiat.

Tarinan päähenkilö ja pääasiallinen kertoja on nuori poika, Angus, jonka isä on kuollut. Pojan perhe ei kuulu kotisaaren parempiosaisiin eikä olemista juuri helpota äidin vierelle asettuva pastori eikä isosisko, joka saa aviottoman lapsen. Kun tunnelma Saint Helenalla kiristyy, on pojan määrä lähteä viemään viestiä vanhempiensa kotimaahan. Voisiko saarella vieraillut Edmond Halley Lontoossa olla perheelle avuksi? Olisiko oppineesta miehestä tukea ja turvaa nuorelle pojalle?

Ennen kuin vastauksia kysymyksiin saadaan, matkustetaan pitkään merillä kohti Lontoota. Myrskyä ja vastuksia matkalla riittää, mutta lopulta poika pääsee perille määränpäähänsä. "Jamssikepiksi" haukuttu poika on aivan omanlaisensa selviytyjä, joka harjoittaa näköään purjeneulanteräväksi, herättää epäilyksiä ja kumoaa niitä. Vaikka katse on terävä, hän näkee monia asioita lapsen silmin, ihastuttavan naiivisti ja lapsenuskoisesti – ja hyvä niin!

Myönnän, että minulla oli paikoin epäilykseni tarinan suhteen. Jaksaako juoni vetää, kantaako pojan tarina? Kyllä ja kyllä, on lopulta vastaus. Ehkä paikoin juonenveto hidastuu mutta Taivaanpallossa on niin paljon hyvää, että lukukokemuksesta muodostuu voittopuolisesti hyvä, suorastaan mainio.

Romaanin ajankuvaa Jalonen rakentaa niin taidokkaasti, että välillä joudun muistuttamaan itseäni, että kirja tosiaan on kirjoitettu nykyaikana. Samalla tarinassa on viehättävää ajattomuutta. Angusin ääni on sekin viehättävä, ja kiltin pojan maailmankuva on virkistävä aikana, jona moni keskittyy huutamaan ääneen omia totuuksiaan välittämättä siitä, tuleeko loukanneeksi toisia vai ei. Jonkinlaiseksi kiltteyden ja hyvyyden puolustuspuheeksikin Taivaanpallo mielessäni asettuu.

Jalosen romaani on moninainen, ja tuntuu, että ihan kaikkea ei voi yhdellä lukukerralla tavoittaa. Yksi keskeisiä teemoja on mielestäni kuitenkin eriarvoisuus ja se, miten aikojen muuttuessa ylöspäin – kohti taivasta – voi ponnistaa sekin, jonka lähtökohdat eivät ole parhaat mahdolliset.

Helmet 2018: 47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta.

Kirjankansibingo: Veden olomuoto.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Laura Manninen: Kaikki anteeksi

"Me olimme se vihreän puutalon uusi onnellinen perhe, jolla oli vanhemmat. Ja liikaa salaisuuksia. Ehkä joku oli nähnyt kun meillä kävi poliisiauto, kenties huomannut lastensuojelun kotikäynnillä, pannut merkille miten Mikko huusi minulle pihassa. Ehkä joku lasten kavereista oli kuullut kyläillessään asioita. Mutta jos joku olikin jotain huomannut, me kaikki teeskentelimme ettei se ollut mitään."



Kaikki anteeksi on kuvaus parisuhdeväkivallasta, johon sisältyy niin laaja kavalkadi väkivallan muotoja, että tarinan asiantuntijatkin kavahtavat ja suosittelevat jo eroa. Päähenkilö Laura yrittää kuitenkin viimeiseen saakka pysyä yhdessä Mikon kanssa, vaikka Mikko lyö, uhkailee, puhuu rumasti ja satuttaa lukemattomin eri tavoin.

Laura on itsellinen nainen, joka kohtaa Mikon, eronneen kolmen lapsen isän. Alkuun kaikki vaikuttaa (tietenkin!) täydelliseltä, sillä mies osaa hurmata ja puhua kauniisti. Mutta sitten Mikon pimeä puoli alkaa kaivautua esiin ja saa vähitellen yhä enemmän til…