Siirry pääsisältöön

Jill Santopolo: Valo jonka kadotimme

"Päivä päättyi, kului viikko, kuukausi, mutta olit ajatuksissani useammin kuin olit kertaakaan Violetin syntymän jälkeen ollut. Etsin jatkuvasti valokuviasi lehdistä. Pohdin, pystyisitkö tulemaan New Yorkiin lähiaikoina, ja jos pystyisit, ottaisitko minuun yhteyttä."

Jill Santopolo:
Valo jonka kadotimme
(Otava 2017)
Alkuteos The light we lost 2017
Suomentaja Inka Parpola
Äänikirjan lukija Anni Kajos
Äänikirjan kesto 9 tuntia

Jill Santopolon Valo jonka kadotimme valikoitui kuunneltavakseni Storytelin valikoimista aika sattumalta. Kirjan nimi kuulosti kiehtovalta eikä kirjan kuvauskaan ollut hassumpi. Niinpä päädyin perehtymään siihen, miten nuoret Lucy ja Gabe kohtaavat syyskuun 11:nnen päivän terrori-iskun jälkikaaoksessa ja rakastuvat.

Lucyn ja Gaben kohtaaminen on kuin tähtiin kirjoitettu ja rakkautta ensi silmäyksellä. Rakastumisen huuma kestää ja kestää, kunnes Gabe alkaa haluta elämältään sellaisia asioita, joihin Lucy ei mahdu mukaan. Gabe matkaa maailman kriisipesäkkeisiin ja Lucy jää kotimaisemiin tekemään töitä lastenohjelmien parissa.

Siinähän ei olisikaan mitään, että pari tapaa, rakastuu, eroaa ja jatkaa omaa elämäänsä. Viimeksi mainittu ei kuitenkaan varsinaisesti toteudu vaan vaikka Lucy hankkii uuden kumppanin ja perustaa perheen, pyörii Gabe hänen mielessään — ja mies tietenkin ottaa aina aika ajoin yhteyttä pitääkseen liekkiä yllä. Jotenkin kuvio ei minun mieleeni ole, ja pidän liian siirappisena koko touhua. Olen Tuijan kanssa samaa mieltä, että Lucy roikkuu lähes pakkomielteisesti nuoruudenrakkaudessaan, vaikka elämällä on paljon muutakin hyvää tarjottavana. Niinpä Lucy ei saa minua puolelleen, ja kun muutenkin kokonaisuus on enemmän pateettinen kuin tunteisiin vetoava, ei Valo jonka kadotimme saa minua liittymään ihailijakuntaansa.

Kirsin Book Clubin Eija puolestaan antaa rakkausromaanisarjassa teokselle arvosanan 5/5. Olenkin vakuuttunut, että Lucyn ja Gaben tarina ihastuttaa monia, vaikken minä romaanille lämmennytkään.

Helmet 2018: 40 Kirjassa on lemmikkieläin.  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…