Sitten hän löytää ruoka-artikkelin ja pysähtyy lopultakin lukemaan. Juttu kertoo nykyaikaisista puolivalmisteista ja siitä, kuinka paljon helpompaa kotirouvan on valmistaa ateria, jos tämä käyttää apunaan säilykkeitä, joita nykyään saa jokaisesta sekatavarakaupasta. Mukana on jopa esimerkki, jossa faluninmakkaraa valmistetaan uunissa pilkotun sipulin sekä tomaattikeiton kera, jota voi ostaa valmiina purkissa. Siv tuijottaa reseptiä. Järki sanoo, ettei se voi olla kovin hyvää, mutta kroppa päättää toisin. Hän nousee, hakee reseptikirjan ja lyijykynän ja alkaa kirjoittaa reseptiä ylös vapisevin sormin. Kyllä sitä ainakin voi kokeilla, sehän saattaa maistua paremmalta kuin miltä kuulostaa, ja olisi kyllä hyvä testata joitakin näistä puolivalmisteista, joista puhutaan niin paljon. Kynä lipsahtaa paperilla, hän painaa liian kovaa, ja kärki melkein katkeaa, roikkuu löysästi hauraassa puuvaipassa. Hän sulkee silmänsä tiukasti, puristaa kynää kouristuksenomaisesti, hänen on jatkettava kirjoittamista. Mutta ennen kuin painaa kynän taas paperiin hän nostaa kätensä ja katsoo reseptikirjan sivua. Hän katsoo yllättyneenä siihen kirjoitettuja sanoja. Mitä hän oikein on kirjoittanut? Sen sijaan, että olisi kirjoittanut, että makkaraa valellaan tomaattikeitolla silloin tällöin, hän on kirjoittanut jotain ihan muuta. En ole valkomaata, siinä lukee. Hän on pitkään hiljaa ja katsoo kirjaimia, jotka – pyytämättä – ovat löytäneet tiensä paperiin. Hän etsii keittiöstä pyyhekumia, muttei löydä, joten hän kohottaa kynän viivatakseen tekstin yli ja jatkaakseen kirjoittamista, mutta laskee kynän sitten hitaasti alas.
Valkomaa jatkaa Lakkasuo-romaanin aloittamaa Metsän omat -sarjaa: Siv palaa vuonna 1949 työhönsä metsäkämpälle, ja vuonna 2022 Sivin lapsenlapsi Eva taas tasapainottelee monelle taloudellista turvaa tuovien metsähakkuiden ja luontoarvojen vaalimisen välillä. Avausosan tapaan myös Valkomaa kulkee kahdella aikatasolla, ja Evalle selviää vähitellen, mitä hänen suvulleen on tapahtunut vuosikymmeniä aiemmin. Sivin ja Evan välissä on vielä Nils, Evan isä, joka tulee nyt osaksi tarinaa noin kymmenvuotiaana poikana.
Hahmot ovat tuttuja Lakkasuosta ja kertomus jatkuu siitä, mihin avausosa jäi, mutta Valkomaa toimii varsin hyvin itsenäisenäkin romaanina. Siv on aikuistunut ja metsäkämppääkin on aika koetellut. Rakkaudesta Nilan kanssa syntynyt Nils pitää isänään Johnia, joka rakastaa Siviä suuresti. Sivin tunteet vain ovat ristiriitaiset varsinkin, kun Nilsin biologinen isä Nila palaa maisemiin. Sivin pikkuveli Rune on tärkeä niin sisarelleen kuin tämän pojalle, ja hänellä on tärkeä rooli Nilsin taistelussa kiusaajia vastaan. Toisaalta tragedian myötä Nils joutuu ottamaan ohjat omiin käsiinsä, ja sen hän tekeekin varsin rajulla tavalla.
Evan uudelleenvirinnyt ihastus Mattiakseen on tallella, mutta teinien vanhempien yhteiselo ei aina suju aivan mutkitta. Evan poika Vilgot on valmis taistelemaan rajustikin pitääkseen luonnon ja metsämaan puolia, mutta Mattiaksen Fanni-tytär on jostain syystä menettänyt intonsa. Vilgot haluaa saada selvyyden ystävänsä muuttuneeseen mielentilaan samalla, kun hän löytää uuden ihmissuhteen, jollaista ei ole uskaltanut toivoa.
Tämä trilogian toinen osa saa tuntemaan, että sarja paranee edetessään. Yhä edelleen sarjan vahvuus tuntuu olevan metsä- ja luontokuvauksissa, mutta nyt hahmot tulevat avausta lähemmäs ja pidin esimerkiksi siitä, miten Nils piirtyy esiin omine haaveineen ja kipukohtineen. Ajoittain mietin, onko 1950-luvulle sijoittuvien osuuksien kielenkäyttö jopa liiankin nykyaikaista, mutta toisaalta romaani avaa hyvin tuon ajan ilmapiiriä ja sitä, miten vähän naisilla lopulta on varaa valita. Nykyajan kuvauksessa taas köydenveto metsien suojelun ja käytön välillä tuntuu hyvinkin uskottavalta ja ajassa kiinni olevalta.
Helmet 2026 -lukuhaaste: 47. Trilogian toinen osa.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.