Kun pääsin takaisin Green Parkin aseman kohdalle, ohitin jälleen saman sanomalehtikojun. "Miehen ja vaimon raaka hotellimurha", luki täälläkin kojun kylkiin kiinnitetyissä julisteissa. Harkitsin hetken jonkin makean herkun ostamista ja katselin kojun valikoimaa, kun huomioni kiinnittyi karamellien sijaan johonkin muuhun. Evening Standard, iltapäivälehti.
Tämänvuotiselle dekkariviikolleni osuu toinenkin sarja-avaus Kovaonnisen hatuntekijän tapaan: Aviomiehen salaisuus aloittaa Ilona Berg ja englantilaiset murhat -sarjan ja sijoittuu 1920-luvun Lontooseen. Suomalaissyntyinen Ilona saapuu sinne tuoreen aviomiehensä Wernerin kanssa tavatakseen tämän sukulaisia ensimmäistä kertaa.
Lontooseen saavuttuaan Ilonan mies poistuu hotellista mennäkseen omille asioilleen. Kun mies viipyy asioillaan, Ilona lähtee miehensä varoitteluista huolimatta ulos ja saa yllättäen huomata olevansa leski. Aviomies on nimittäin löytynyt murhattuna eräästä hotellista, ja on mahdollista, että myös Ilona on vaarassa. Onko hänen turvallista palata majapaikkaansa? Mitä mies oikein teki toisessa hotellissa ja kuka on nainen, jonka väitetään olleen Wernerin vaimo ja tulleen niin ikään murhatuksi? Mitä Wernerin toistuvat painajaiset ehkä kertoivat?
Ilona uskaltautuu palaamaan hotellilleen ja tapaa siellä herrasmiesetsivä Henry Daytonin, joka paljastaa Scotlan Yardin epäilevän Werneriä vakoojaksi. Ilona päättää tarttua toimeen ja ryhtyy selvittämään miehensä salaisuuksia. Voisiko syy murhaan löytyä riitaisasta suvusta vai sittenkin Venäjä-yhteyksistä?
Oikeastaan murheen murtamasta leskestä ei voida tässä tapauksessa puhua, sillä avioliitto ei perustunut rakkauteen. Ennemminkin Ilona totteli muiden käskyjä vihille mennessään, ja jo matkalla Englantiin hän ehti kyllästyä mieheensä. Niinpä hänellä riittää tarmoa alkaa selvittää mysteeriä.
Tutkinta vie Ilonan yökerhon tanssijoiden joukkoon ja vaaratilanteisiin, eikä mikään ole selvää ennen kuin viimeinenkin palapelin pala osuu paikoilleen. Kiemuroita tarinassa riittää, ja rikostutkinnan ohella yksi kiinnostava elementti on Ilonan ja Henryn suhde, joka on tapahtuma-ajan sovinnaisuuteen sopien mieluummin kiertää kuin kissa kuumaa puuroa -tyyppistä suoran toiminnan sijaan.
Ilona Bergin hahmo on miellyttävän raikas ja 1920-luku tapahtuma-aikana viehättävä. Olisikin kiinnostavaa nähdä, mihin leskirouvan tie vie aviomiehen kohtalon selvittyä. Ehkäpä hän on ainakin aiempaa vapaampi tekemään omia valintojaan.
Kiitos kustantajalle ennakkokappaleesta!
Helmet 2026 -lukuhaaste: 28. Kirjassa tanssitaan.


Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.