MISTÄ KAIKKI ALKOI? Ei lääninetsivä Iivosen bussimatkasta, jos minulta kysytään. Jotakin alkaa ihanassa kesäillassa, jossa kaksi juuri ripille päässyttä neitoa pysähtyy sillalle katsomaan kuvaansa vedessä. Kulkee käsikynkkää kohti nuorisotaloa ottamaan ensimmäisiä tanssiaskeliaan. Vilja-tyttö ja Liina-tyttö täynnä nuoruutta ja elämää.
Markus Nummen Käräjät on niitä teoksia, joihin en olisi tullut tarttuneeksi ilman kirjasomea. Muun muassa Kirsin ja Amman tekstit vakuuttivat minut siitä, että mittavaan romaaniin (painettuna kirjana lähes 600-sivuiseen) kannattaa tarttua. Ja nyt, kun olen romaanin maailmasta vähitellen palaillut todellisuuteen, totean, että todellakin kannatti!
Teoksessa eletään 1930-luvulla ja sen jälkeen Pohjanmaalla. Pikkupaikkakuntaa ravistelee rikosepäily: nuori poliisimies Juho Iivonen saapuu kylään tutkimaan sikiönlähdetyksiä, joita arvellaan tapahtuneen useita. Tutkinta ei tosin jää vain laittomiin abortteihin, vaan muutakin kyläläisiä kuohuttavaa lienee tapahtunut.
Vilja-täti ei poistu kotoaan, oleilee usein vain huoneessaan opettajaveljensä kodin – kansakoulun – yläkerrassa. Ikkunastaan hän seurailee kylän tapahtumia ja näkee enemmän kuin moni uskookaan. Mieleltään järkkynyt Vilja-täti ei ole kaikista vakuuttavin raportoija, mutta hän kantaa mukanaan salaisuutta, joka selittää paitsi rikkoutuneen mielen myös sen, minkälaista mustuutta kyläyhteisössä piilee.
Oman näkemyksensä tapahtumista kertoo vuosia myöhemmin Juho Iivonen, jota haastatellaan ja joka vastaa niin monisanaisesti, että lopulta unohtaa varsinaisen kysymyksen. Hänen kauttaan avautuu ulkopuolelta tulleen käsitys kylästä ja kyläläisistä, ja aika lienee tehnyt tehtävänsä muovatakseen näkemyksiä ja käsityksiä.
Tärkeä henkilö romaanissa on myös Inkeri, jonka kanssa Vilja-tädillä on jotain merkittävällä tavalla yhteistä. Kun muut ihmettelevät Inkerin käytöstä, Vilja-täti ymmärtää kyllä. Hän tietää, mutta hänellä ei ole keinoja kertoa tietämästään ennen kuin aikanaan, kun sanat vihdoin löytyvät ja tie takaisin maailmaan avautuu.
Voiko pesemiseen kuolla? Voiko rukoiluun kuolla? Voiko päivänvaloon kuolla?
Käräjät on kertakaikkisen upea romaani, jonka maailmassa on samaan aikaan jotain kivistävän kauheaa ja koskettavan kaunista. Kerronta on suunnattoman viehättävää ja toimivaa – se saa ihmettelemään sanankäytön voimaa ja kirjoittajan taituruutta.
Vaikka teoksen tapahtumat sijoittuvat vuosikymmenien päähän historiaan, on siinä jotain ravistavan ajankohtaista. Romaani saa miettimään valtaa, ystävyyttä, luottamusta, yhteisöllisyyttä, mielenterveyttä ja montaa muuta asiaa. Käräjät jää mieleen todella vaikuttavalla tavalla.
Käräjät oli kyllä mielenkiintoinen teos. Taustallahan oli ikävä tositarina, jonka Numminen puki hienosti tarinaksi. On se maailma muuttunut.
VastaaPoistaMulla on ollut tästä sellainen "vahva ehkä" fiilis, josta vakuutit minut kyllä, että lukea kannattaa!
VastaaPoistaIhanaa että luit tämän ja että pidit kirjasta. En kyllä epäillyt hetkeäkään, ettet pitäisi. Romaanissa on paljon tärkeitä teemoja, mutta ehkä suurimman vaikutuksen teki ihmiskuvaus ja kieli, kuinka taitavasti kirjailija sitä käyttää. Iloitsen romaanin Runeberg-ehdokkuudesta, todella ansaittua!
VastaaPoistaEikös tämä ole ollut monella tämän vuoden must read-listalla?
VastaaPoista