Janssonin elämän merikartta tarjoaa tarkastelupisteitä myös hänen kirjallisiin maastoihinsa. Varhaislapsuudesta alkanut vahva tunneside Itämeren saaristoon oli hänen tuotantonsa käyttövoima, loputon inspiraation lähde, jonka tarjoamia aihelmia hän vartioi teoksesta toiseen. Jansson sijoitti meren äärelle niin muumikirjansa kuin valtaosan muista romaaneista ja novelleistaan. Pieni saari tai kaistale merenrantaan riitti seikkailujen maastossa tai ihmisluonnon ytimen tarkasteluun.
Kirjallisuustieteilijä Sanna Nyqvist paneutuu Rannalla-teoksessaan siihen, miten muutamat kirjailijat löysivät meren ja minkälaisia merkityksiä merimaisemat kirjailijoiden teoksissa saavat. Mukana ovat Jane Austen, August Strindberg, Marcel Proust, Virginia Woolf ja Tove Jansson. Kirjailijoita on siis vain viisi (ja tietenkin sitä miettii, ketä muita olisi lukijana halunnut mukaan) mutta rajaus on hyväksi: ei se määrä vaan laatu.
Kirjassa ei tarkastella ainoastaan kirjallisuutta vaan kirjailijoita ja heidän teoksiaan asetetaan myös omaan aikakontekstiinsa. Esimerkiksi Jane Austenin aikana matkat rannoille alkoivat kiinnostaa ihmisiä aiempaa enemmän ja matkoilta haettiin myönteisiä terveysvaikutuksia, kun ahtaat ja savuiset kaupungit jäivät taakse. Marcel proustin aikoihin matkustaminen rannoille vain lisääntyi. August Strindbergin Hemsöläiset puolestaan vaikutti siihen, miten ruotsalaiset näkivät saaristomaisemiaan. Virginia Woolf toi esille naiskirjailijan työn reunaehtoja esseessään Oma huone, ja Tove Jansson kirjoitti muumeista sodan varjossa.
Kuvaamalla alati liikkuvaa merta jähmeinä vuorijonoina Prous onnistuu tavoittamaan jotakin olennaista rannan rajatilamaisuudesta. Hänelle ranta on vastakohtien maastoa. Jatkuva liike ilmenee pysyvyytenä.
Kiinnostavaa on sekin, miten kirjan kirjoittaja matkaa kirjailijoiden jalanjäljissä tarkastelemaan heidän rantojaan. Virginia Woolfin tavoin hän matkaa lautalla Skyelle ja Strindbergin Kymmendössä hän kulkee fiktion ja todellisuuden välimaastossa.
Kirjan nimi ja kenties myös Markko Tainan suunnittelema ihana kansi (kannen maalaus Magnus Enckell, Poikia rannalla) veivät ennakko-odotuksiani siihen suuntaan, että tarjolla olisi kepeähköä nostalgisointia ja haaveilevaa rannalla kuljeskelua. Siksi olikin pienoinen yllätys, kun havaitsin teoksen olevan varsin analyyttinen ja kaivautuvan syvälle siihen, mitä meret ja rannat viiden kirjailijan tuotannossa ovat merkinneet. Mutta lopulta yllätys oli kovin mieluisa: oli antoisaa uppoutua osaavaan kirjallisuusanalyysiin ja havaita, miten paljon merellinen näkökulma voi tarjota ammennettavaa.
Rannalla-teoksessa minua ihastuttaa se, miten meri ja rannat ovat vahvasti ja olennaisesti läsnä analyyseissa. Nyqvistin paneutunut tarkastelu osoittaa, että vesistö ei ole vain taustakuva tai kulissi vaan se voi olla hyvinkin merkittävä osa teoksen maailmaa.
Aloittaessaan Majakka-romaaniaan Virginia Woolf tiesi, että se kuvaisi perhettä ja sijoittuisi rannalle ja että etäinen, saavuttamattomalta tuntuva majakka olisi romaanin keskeinen symboli. Lisäksi hänellä oli selkeä tyylillinen tavoite. Hän halusi kirjoittaa meren osaksi teoksen pulssia, hän halusi meren äänen kuuluvan sen kielessä ja rytmissä.
Rannalla innostaa väistämättä tarttumaan teoksessa mainittuihin kirjoihin. Olisipa hauskaa lukea uudelleen vaikkapa Janssonin Seuraleikki taustana se, mitä Nyqvist on novellikokoelmasta sanonut.
Viihdyin mainiosti Sanna Nyqvistin esseeteoksen äärellä ja mielelläni olisin uppoutunut kirjallisiin merellisiin maailmoihin enemmänkin. Ehkäpä tälle teokselle voisi kainosti toivoa jatkoa? Hyviä vinkkejä jatkoon tarjoaa muuten Kirjaluotsi.
Tämä vaikuttaa ihanalta kirjalta! Kiinnostavat valinnat kirjailijoiksi. Vaikka olen itse sisämaan kasvatti, rannoille minäkin hakeudun, olipa sitten kyse järvistä, merestä tai virroista. Olen kertomasi perusteella jo aika vakuuttunut siitä, että pidän tästä. Kiitos vinkistä!
VastaaPoista