Juri ja Boris ovat myös tulleet pöytään. Jakavat yhden jakkaran. He katsovat Mihaa yhtä ihastunein ja lumoutunein katsein kuin tytöt. Maria tietää, että pikkuveli rakastaa musiikkia. Juri seuraa paikaltaan näiden nuorten aikuisten, sodan vuosina melkein vanhuksiksi muuttuneiden arasti sädehtivää, pikkuhiljaa yhä vahvemmin roihuavaa elämänjanoa. Se näkyy heidän naurussaan, suurissa eleissään ja keskusteluissaan, joissa puhutaan kaikesta muusta paitsi sodasta, pelosta ja kärsimyksestä.
Anna Soudakovan Mitä männyt näkevät pohjautuu esikoiskirjailijan isoisän elämäntarinaan. Ja se tarina onkin kertomisen arvoinen: Juri elää Neuvostoliiton kuohuvaa 1900-lukua ja näkee niin sorron vuodet kuin 1990-luvun mullistuksen. Romaanin sivuilta hahmottuu matka Stalinin vallan alta kohti turkulaista lähiökerrostaloa.
Romaanin käynnistää prologi, joka sijoittuu 2010-luvulle Turkuun. Ollaan nykyajassa, romaanin kertojan Marian ukki on väsyneenä sairaalassa. Elämä on selvästi ehtoopuolella, paljon elettyä elämää on takana. Sairaalasta siirrytään menneisyyteen, aina vuoteen 1936 saakka. Tuolloin Marian ukki, Juri, on lapsi vasta, ja kaikki on edessä, niin ilot kuin surut.
Suruja, niitä Jurin elämässä riittää. Romaanin alkuosassa yksi henkilö toisensa jälkeen katoaa Jurin elämästä, ja kurjuutta on muutoinkin tarjolla. Melkeinpä liikaa, ja alkua luenkin syvään hengitellen. Välillä kirja on pakko laskea pois käsistä, sillä tarina tuntuu kovin raskaalta.
Jurin ja hänen läheistensä kohtalot kietoutuvat osaksi Neuvostoliiton historiaa, jonka käänteet eivät tietenkään ole uusia. Jurin tarina ei kuitenkaan tunnu kuluneelta tai entuudestaan tutulta vaan vie mukanaan siitä huolimatta, että tarinassa on synkkiä varjoja.
Vaikeuksista ja murheista huolimatta Juri kasvaa kohti aikuisuutta ja rakentaa elämäänsä niissä puitteissa, jotka tarjolla ovat. Elämään tulee valonpilkahduksia, kun rinnalle löytyy puoliso ja on aika perustaa oma perhe. Valoa tuo myös se, kun menneet epäoikeudenmukaisuudet tuodaan päivänvaloon ja viimein pahoittelujen kera – toisaalta epilogi muistuttaa jäätävällä tavalla siitä, miten historiaa voidaan tulkita monin tavoin. Kirjan loppu on ajatuksia herättävä kannanotto, jonka esille tuominen on rohkeaa.
Tarina on rakenteeltaan sirpalemainen: tarina etenee harppauksittain 1930-luvulta 2000-luvulle saakka. Rakenneratkaisu toimii hyvin ja kokonaisuudesta muodostuu ehyt tarina, jonka keskiössä on lapsesta aikuiseksi kasvava Juri. Hän kantaa mukanaan suurvaltion ja eritoten sukunsa tarinaa. Mitä männyt näkevät tuo kauniilla ja koskettavalla tavalla esille sen, miten historiaa on tärkeää tuntea.
Kerronta on suoraviivaista, paikoin hyvin toteavaa ja kursailematonta. Vähäeleisyys sopii hyvin tarinaan, jonka tapahtumat ravistelevat ja koskettavat. Romaani on tärkeä osa kirjallisuutta, joka kuvaa suuren itänaapurimme ja samalla myös meidän historiaamme yksilöiden kautta, lukijaa koskettaen.
Anna Soudakovan esikoisromaanista muualla: Kirsin Book Club, Kirjavinkit, Kirjasta kirjaan, Kirjarouvan elämää, Elämä on ihanaa, Kulttuuri kukoistaa, Tuijata ja Kirjojen kuisketta.
Todella hieno kirja. Koskettava tarina ja kaunis kaunis teksti.
VastaaPoistaHieno tämä tosiaan on.
PoistaKiva kuulla, että sinäkin olet tykännyt tästä. Minulle tämä oli todella upea ja koskettava lukukokemus.
VastaaPoistaAlkuosa kosketti niin, että lukeminen tuntui jopa vaikealta. Upea lukukokemus kokonaisuudessaan.
Poista