Vaikka ihmisiä on kaikkialla ja paljon, olen yksinäisempi kuin ikinä, en tiedä minne olen menossa ja mistä tulossa, kuljetan mukanani jatkuvasti noutokahvia, vaihdan kuulumisia tarjoilijoiden ja samassa jonossa olevien kanssa mutta en kuitenkaan katso kadulla kävellessäni ketään silmiin.
Pajtim Statovci: Tiranan sydän
Otava 2016
271 sivua
Nuori albaani Bujar elää 1990-luvun alussa, Jugoslavian hajoamisen aikaan, maaseudulla melko tavallista elämää, joka kuitenkin mullistuu. Isä kuolee, sisar katoaa ja äiti vaipuu masennukseen. Bujar karkaa parhaan ystävänsä Agimin kanssa ensin pääkaupunkiin Tiranaan ja sieltä Italiaan, onnellisempaan Eurooppaan, jossa pitäisi olla mahdollisuuksia enemmän kuin köyhässä kotimaassa. Ehkä siellä olisi vapaammassa maailmassa voisi olla vapaamminen todellinen, oma itsensä?
Itseä ei kuitenkaan pääse pakoon eikä elämä välttämättä ole juuri hohdokkaampaa uusissa paikoissa, vaikka kuinka kiertää ja etsii. Romaanin minäkertoja tuntuu olevan hukassa itsensä mutta myös muiden kanssa: hän ajautuu kaltoin kohdelluksi kerta toisensa jälkeen mutta ei toisaalta ole itsekään aina lempeä muita kohtaan.
Hämmentävä kysymys romaania lukiessa on se, kuka kertoja lopulta on. Kysymys ei kiinnity pelkästään kertojan identiteettiin, jota hän tuntuu haeskelevan, vaan myös hänen henkilöllisyyteensä. Kuka kertoja on? Kuka jatkaa matkaa, kuka jää välille?
Kerrontaratkaisu on hämmentävä ja samalla kiinnostava, sillä se syventää koko romaanin keskeistä kysymystä ihmisen sisimmästä. Samalla se kietoutuu kiehtovasti kertojan tapaan luoda itsensä uudelleen kerta toisensa jälkeen: varmaa on, että Albaniaan ei palaa sama ihminen, joka sieltä kerran lähti.
Paitsi että romaanissa tärkeää on identiteetti ja siihen liittyvät kysymykset, tärkeitä ovat myös seksuaalisuus, sukupuolisuus, normit ja yhteiskunta. Moninaiset teemat kietoutuvat hämmentävän hienosti vaikuttavaksi kokonaisuudeksi, joka pysyy koossa ja on suorastaan ahmittava loppuun. Nautittavaa on myös Statovcin kieli.
Kypsää ja moniulotteista tekstiä nuorelta kirjailijalta. Sivumääräänsä suurempi teos, josta jäi mietintämyssy tiukasti päähän.
VastaaPoista- Juuret ja siivet. Tulkitsemme nykyisyyttä ja visioimme tulevaa juuriemme, eletyn elämämme ja vallitsevien olosuhteiden pohjalta. Ratkaiseeko siipiemme kärkiväli sen, kuinka pitkälle ihmisinä kannamme, mihin kaikkinemme rantaudumme, - takaisin kotiinko?
Ennen kaikkea vahva ja suorasanainen kertomus raivostuttavasta häpeästä, ihmisen (perus-)tarpeesta tulla nähdyksi ja hyväksytyksi...
Mietintämyssy tästä tosiaan jäi tiukasti päähän! Tavattoman kiinnostava tarina, jossa riittää kyllä ammennettavaa.
PoistaTässä kirjasssa on kiinnostavat henkilöt ja hurja kohtalo toisella heistä. Minua vain ärsytti se, että heidät liuennettiin toisiinsa niin, että lopuksi ei päässytkään varmuuteen siitä, kumpi heistä jäi matkan varrelle ja kumpi päätyi kotiin.
VastaaPoistaTämä jätti tosiaan suuresti epävarmuutta jälkeensä. En niinkään ärsyyntynyt vaan hämmennyin: Tiranan sydämessä riittää kyllä sulateltavaa.
PoistaStatovcin teksti on hienoa ja nautittavaa.
VastaaPoistaNiin on, Mai.
PoistaPidin Kissani Jugoslaviasta enemmän, enemmän kuin Bollastakin. Ärsytti sama kuin Marjattaa!
VastaaPoistaMinulle Bolla taitaa olla ykkönen, minusta se oli huikea. Kissa oli ehkä vähän hämmentävä minulle, tosin hämmensi tämäkin.
Poista